Kaupallinen yhteistyö

21.08.2020
Koti ja asuminen

Omakotitalojen rakennusbuumi jatkuu Kauhavalla

Teksti: Liina Hautanen
Kuvat ja video: Matti Hautalahti

Omakotirakentajien rakennusbuumi jatkuu Kauhavalla suotuisissa merkeissä. Viime vuonna monet omakotirakentajat ryhtyivät tuumasta toimeen kaupungin tonttikampanjan siivittämänä. Tänä keväänä rakentajat ovat päässeet aloittamaan työt monien toivelistalla olleella Mäki-Hannuksen uudella asuntoalueella.

Liljamoiden nuori perhe on yksi hiljattain kaavoitettujen tonttien onnellisista omistajista. Jussi ja Emmi sekä lapset Eevi ja Vilho Liljamo saivat unelmatonttinsa. Arkkitehdin piirtämä omakotitalo nousee metsänrannassa sijaitsevalle 2250 neliön päätytontille.

– Täällä on tosi hyvänkokoisia tontteja kaikki, tämä meidän oma taisi olla pienimmästä päästä, Liljamot kertovat.

Perhe valitsi päätytontin sen rauhallisuuden vuoksi.

– Ihastuimme tähän heti ensimmäiseksi. Tontti on hyvän muotoinen, tähän sai oman rauhan ja mukavasti korkeuseroa, perheen äiti Emmi Liljamo kertoo.

Kallioisen tontin räjäytyksissä päästiin helpolla, sillä vain yksi kivi täytyi räjäyttää rakennuksen alta.

Eevillä on jo selkeä näkemys oman ja pikkuveljen huoneiden värityksestä. Oman huoneensa Eevi aikoo maalata pinkkivaaleanpunaiseksi, ja Vilhon sinivihreäksi. – Leikkimökistä haluan punaisen, Eevi kertoo.

Omakotitontti Kauhavalla lähellä muuta perhettä

Kun perheen äiti on kotoisin Kauhavalta ja isä Lapualta, on mukavaa, että uudesta kotipihasta on vain pikainen pyrähdys valtatielle. Sukulaisiin ja Emmin työpaikalle Lapualle on lyhyt matka.

Työnjohtajana Lujatalolla työskentelevän Jussin viimeisin työmaa oli vielä likietuisempi, kilometrin päässä omalta rakennustyömaalta sijaitseva Kauhavan uusi koulukeskus.

– 3-vuotias Eevi-tyttömme jo kovasti odottaa, koska pääsee iskän rakentamaan kouluun, Emmi nauraa.

Kyllä meille oli aina itsestään selvää, että opiskelujen jälkeen asetutaan tänne seudulle.

Myös kökkäväkeä löytyy läheltä.

– Molempien isät ja veljet ovat olleet täällä paljon apuna. Toinen pappani polkee Ylihärmästä aina päiväksi töihin tänne ja toinen pappani hoitaa traktorillaan kuljetusasioita, Emmi kiittelee.

Tärkeintä on saada olla lähellä muuta perhettä.

– Tykkäämme asua perheidemme lähellä. Kyllä meille oli aina itsestään selvää, että opiskelujen jälkeen asetutaan tänne seudulle, Emmi kertoo.

Emmi Liljamo lenkkeili paljon Mäki-Hannuksen alueella äitiyslomallaan.
–  Olemme katselleet tätä sillä silmällä jo jonkun aikaa ja odottaneet, että nämä tontit tulevat myyntiin. Molemmilla on ollut aina haaveissa, että oma talo tehdään, Emmi kertoo.

Luottotimpurit hommissa

Liljamot päättivät rakentaa talon pitkästä tavarasta, kun varmistui että he saisivat töihin jo tutuiksi tulleet kauhavalaiset luottotimpurit.

– Saimme hyvät tekijät, joten mitään yllätyksiä tai suurempia murheita ei ole rakennusprojektissa tullut vastaan, Jussi kertoo.

Timpurit ovat pystyttäneet rungon ja rakentaneet talon säältä suojaan. Myös kaivinkonemiestä, LVI- ja sähkömiestä sekä peltiseppiä on tarvittu. Omalla väellä on tehty kuitenkin paljon. Perustukset ja valut tehtiin pitkälti kökkävoimin.

– Silloin tehtiin pitkää päivää. Nyt kun on saatu säältä suojaan, ei ole enää niin kiirettä, Jussi kertoo.

Emmi, Eevi ja Vilho vierailevat rakennuksella tiuhaan työnjohtajan roolissa.

Metsänreunaan on koottu pihasta löytyneitä kiviä. Kivien taakse muodostui suojainen nuotiopaikka. Osa pihasta on tarkoitus jättää kuntalle, loput nurmikolle.

Peikkometsä, koulu ja kaupat lähellä

Lapsille riittää leikkipaikkoja pihalta aukeavassa metsässä.

– Tämä on leikisti meidän peikkometsämme, Eevi sanoo ja lähtee reippaasti esittelemään metsää ja metsänlaitaan tehtyä nuotiopaikkaa.

Liljamot kiittelevät kaupunkia siitä, että uuden alueen viherrakennus tehtiin valmiiksi heti ensimmäisenä kesänä jalkapallokenttää ja laskettelumäkeä myöten.

– Täällä saa olla omassa rauhassa, mutta ei kuitenkaan missään erityksissä, vaan tässä on kaikki palvelut ja perusjutut, kuten kaupat ja koulut lähellä. Emme me ole mitään valtavan innokkaita retkeilijöitä, mutta on ihana ajatus, että metsään pääsee heti omalta takaovelta. Lenkkeilyreittejä ja hiihtolatuja tulemme hyödyntämään varmasti, Emmi sanoo.

Liljamoiden kodin on piirtänyt perheen toiveiden pohjalta arkkitehti Kimmo Hakola.

Kohta päästään sisustamaan

Liljamoiden kodin on piirtänyt perheen toiveiden pohjalta arkkitehti Kimmo Hakola. Ylväässä mäntymaisemassa seisova talo on tarkoitus maalata mustaksi, pilarit ja tehosteina toimivat yksityiskohdat kuten muutamiin kohtiin suunnitellut puurimoitukset kuultovärjätään aurinkoa ottaneen puun värisiksi.

Asumisneliöitä taloon tulee 158. Kodin keskipisteenä on iso tupakeittiö, jonka koko seinän korkuiset ikkunat avautuvat takapihan metsämaisemaan. Lisäksi kotiin rakentuu neljä makuuhuonetta, kodinhoitohuone ja kylpyhuone.

– Ikkunoita suurensimme vielä entisestään, ja olemme kyllä tyytyväisiä, näkymät ovat ihanat, Emmi kertoo.

Puilla lämpiävä sauna päätettiin rakentaa erilleen talosta. Saunalle pääsee kuitenkin kulkemaan kuivin jaloin katettua terassia pitkin. Saunatupaan tulee saunan ja kylpyhuoneen lisäksi oleskeluhuone, jonne vieraidenkin on mukava majoittautua.

Kodin keskipisteessä olevaa keittiötä Liljamot suunnittelivat pitkään ja hartaasti.

– Keittiö on meille tärkeä. Sitä on pyöritelty varmasti eniten, että saataisiin siitä varmasti toimiva. Voi olla, että olemme suunnitelleet jo liikaakin kaappitilaa, mutta onpahan sitten ainakin, Liljamot hymyilevät.

Sisustusideoita on poimittu Pinterestistä ja Facebookin ryhmistä. Omat värivalinnat alkavatkin olla jo valmiina. Pääosin kodista halutaan vaalea, mutta ainakin makuuhuoneen tehosteseiniin ja keittiönkaappeihin halutaan värejä.

– Keittiöön on tällä hetkellä ajatuksissa mustat kaapinovet, mutta vielä hieman arveluttaa, kuinka herkästi niissä näkyy kaikki sormenjäljet, Jussi miettii.

Omakotitalo Mäki-Hannuksessa Kauhavalla
Mäki-Hannuksen asuntoalueelle jo toista taloa rakentavat Luomat iloitsevat siitä, että rakentaminen on niin vapaata. Kaavamääräykset ottavat kantaa kattomuotoon, mutta muuten talon muoto ja värimaailma on vapaasti päätettävissä.

Aila ja Veijo Luoma rakensivat eläkepäivien kodin mustikkametsän viereen

Innokkaille rakentajille löytyy Kauhavalta tonttivalikoimaa. Veijo Luoma on rakentanut poikansa kanssa jo neljä omakotitaloa kaupungilta ostamilleen tonteille. Mäki-Hannukseenkin Luomat ehtivät jo rakentaa yhden talon, mutta myivät sen eteenpäin sopivan ostajan ilmaantuessa.

Luomat ihastuivat alueeseen ja päättivät rakentaa naapuriin uuden talon, tällä kertaa Luomalle ja Aila-vaimolle itselleen eläkepäivien kodiksi.

– Katsoin että tässä on sopiva paikka, täysi metsä päällä ja sopivan hiljainen. Aila ihastui puustoisen ympäristön luonnonläheisyyteen, kertoo juuri kaksi sangollista mustikkaa lähimetsästä noukkinut Veijo Luoma.

Aiemmin Luomat olivat hieman vältelleet kallioista ja kivikkoista Mäki-Hannuksen aluetta.

– Rakentaminen oli kuitenkin helpompaa kuin kuvittelinkaan, tässäkään ei tarvinnut räjäytellä mitään, Luoma kertoo.

Uudessa kodissa on kolme makuuhuonetta, keittiö, sauna ja kylpyhuone.

– Halusimme perinteisen talon, ei mitään erikoista. Mitä nyt kaksi ihmistä tarvitsee. Ja tietysti sen verran tilaa, että lapsenlapsetkin mahtuvat hyvin, Aila hymyilee.

Kolme makuuhuonetta päätettiin rakentaa myös sen vuoksi, että talon myyminen olisi tulevaisuudessa helpompaa. Olohuoneeseen muurataan perinteinen pönttöuuni, kuten Luomien kaikissa kodeissa on ollut.

Luomat ovat seuranneet tyytyväisinä Kauhavan kehitystä. Muuttovirtaa tulee hyvin myös muualta Kauhavalle päin.

– Omakotitalojen kauppa käy hyvin ja uusia rakennetaan. Meidänkin naapuriimme Etelärantaan on tullut jo monta uutta taloa, Luomat kertovat.

Tutustu Kauhavan tonttitarjontaan.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.6/5 - (29 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset