Article image
Jarno Dahlberg on tehnyt parhaimmillaan 100-150 matkatyöpäivää vuodessa. Maarit Kamppinen ei osaa yhtäkkiä laskea käymiensä maitten määrää, mutta kaiken tuon jälkeen Ylistaro tuntuu todella hyvältä paikalta elää.
17.09.2021
Koti ja asuminen

Kaikkea mitä maailmakin tarjoaa

Teksti ja kuvat: Hannele Norja

Tai saattaapa tarjolla olla jopa enemmän. Maarit Kamppinen ajatteli aina palaavansa takaisin kotiseudulleen. Paluuta joudutti poikkeuksellinen vuosi.

Ylistarolaiset Maarit Kamppinen ja Jarno Dahlberg eivät väsy kalakauppiaan, intialaisen ravintolan, paikkakunnalta löytyvän monipuolisen osaamisen, luonnon, postin takaisintulon tai uuden talonsa sijainnin kehumiseen. Vuosikymmeniä maailmaa kiertäneinä ja maailmalla asuneina oli tullut aika päivittää arvojärjestys uuteen asentoon.

Viimeiset 19 vuotta Kamppinen on asunut Tukholmassa, mutta puolison töiden takia suuri osa ajasta kului myös Tokiossa. Dahlberg on asunut viimeiset kuusi vuotta Japanissa. Kirjat siirtyivät Seinäjoelle viime vuoden syyskuussa, ja talo on nyt rakentumassa Kyrönjoen rantaan Ylistaroon. Joen toisella toiselle puolella on Kamppisen synnyinkoti.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Toimivat yhteydet

Kamppinen ja Dahlberg ovat töissä kansainvälisissä yrityksissä, joissa etätyön mahdollisuus oli olemassa ja käytössä jossain määrin jo ennen poikkeusvuotta.

– Jatkossa työmme tulevat olemaan pääasiassa etätyötä, Dahlberg sanoo.

Hän ounastelee tulevaisuudessa lentävänsä työnsä takia kerran tai pari kuukaudessa Saksaan. Vaasan lentokentälle on matkaa 40 kilometriä, mikä ei suurkaupungin etäisyyksiä ajatellen ainakaan epäedullisuutensa takia poikkea.

– Meille muutossa tärkeä asia oli valokuituverkko. Vaikka lähin 5G-masto on ihan näköetäisyydellä, ei 5G-verkon varaan voi etätöitä tehdessä laskea. Varsinkaan jos ajattelee millaisia työkaluja tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan.

Pariskunta haaveilee jo ympäri maailmaa asuvien ystäviensä kutsumisesta Ylistaroon. Uuden kodin japanilaistyylinen kylpyläosasto tulee oletettavasti miellyttämään vierailijoita.

Unelmien tontti

Ylistaron tonttipörssiä ei ollut olemassa pariskunnan etsiessä omaa paikkaansa.

– Se olisi auttanut meitä paljon, Kamppinen toteaa.

Etsintöjä paikkakunnalla tehtiin sukulaisten kyyditseminä, ja myyntihalukkuutta käytiin kysymässä suoraan potentiaalisilta tonttien omistajilta. Lopulta sopiva löytyi kiinteistönvälityksen kautta.

Tämän parempaa paikkaa ei olisi voinut löytyä.

– Tämän parempaa paikkaa ei olisi voinut löytyä, kaunis paikka joen rannalla kuuluisan komian kirkon vieressä, Dahlberg iloitsee.

Tukholman tarjonta

Kamppinen ja Dahlberg ovat yllättyneet mitä kaikkea omalta paikkakunnalta, tai kohtuullisen matkan päästä löytyy. Kulinaristeina heille aiheutti pientä huolta mahdollinen totutuista ruoka-aineista luopuminen.

– Turhaan, sillä kaikkea mitä on haluttu tai tarvittu, on löytynyt.

– Viikoittain Ylistarossa käy kalakauppias torilla. Jos mieluisaa kalaa ei ole ollut, hän on sen kyllä hankkinut. Ylistaroon hiljattain perustettu intialainen ravintola valmistaa kastikkeista asti kaiken itse ja ruoka on ensiluokkaista. Tuoretta lähiruokaa on hyvin saatavilla, Dahlberg luettelee.

– Suosimamme kastike löytyi puskaradion kautta maalahtelaisesta kaupasta.
Monia kieliä taitavat ihmiset ovat saaneet harjoituttaa likimain niitä kaikkia omalla kylänraitillaan.

– Olen saanut käyttää jopa japanin kieltä postissa asioidessani, Kamppinen naurahtaa.

Mielettömästi osaamista

Pariskunta on asettunut paikkakunnalle ja jäsenyys kyläyhdistyksessä on lunastettu loppuiäksi.

– Lapsuudessani vapaaehtoiset pyörittivät monia toimintoja. Nyt haluamme antaa jotain takaisin, Kamppinen toteaa.

Kaikkea paikallista on haluttu tukea ja suosia myös rakentamisessa.

– Rakentamisessa olemme tietoisesti valinneet niin tekijät kuin tavarantoimittajat mahdollisimman pitkälle Ylistarosta, Dahlberg sanoo.

– Täällä on mielettömästi osaamista.

Kumpi muuttuu, ihminen vai paikkakunta?

Kuinka Ylistaro on muuttunut siitä, kun Maarit Kamppinen sieltä 1990-luvulla lähti? Siihen hän ei osaa vastata.

Täällä oli riittävästi kaikkea jo silloin, mutta nyt sitä osaa arvostaa enemmän, Kamppinen myöntää.
Internetin myötä maailma on myös tullut tänne aivan eri tavalla kuin silloin muutama vuosikymmen sitten.

Hän pohtii ihmisen kehittymisen olevan rikkaus. Luovuus ja oma vastuunottaminen muuttavat ihmisen maailmankuvaa. Lapsille Ylistaro on edelleen erinomainen paikka elää.
Ennen täällä tietysti tunsi kaikki, nyt ei niinkään. Jännittävä nähdä mitä tapahtuu, kun maailma ja sitä myöten Ylistaro tästä koronan jäljiltä avautuvat.

Pieksämäeltä lähtöisin oleva Jarno Dahlberg lähti 1990-luvun lopulla opiskelemaan Vaasaan.
Maailmalle oli kiva lähteä. Ajattelin silti aina, että olisi kiva myös palata ja tuoda tullessaan ajatuksia ja kokemuksia.

Nyt tuo aika on tulossa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.6/5 - (13 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset