Article image
Kehityksessä mukana ja vähintään yhden askeleen verran etukenossa. Jaakko Honkaniemi toteaa Asiakastiedon myöntämän Pohjoismaisen kasvusertifikaatin osoittavan Adviksen olevan merkittävä tekijä markkinoilla ja erinomainen liikekumppani.
Kaupallinen yhteistyö

05.05.2022
Työelämä ja yrittäjyys

Konsultoiva ote auttaa kasvua haluavaa yrittäjää

Teksti ja kuvat: Hannele Norja

Kasvuhalukkaita yrityksiä pönkitetään. Kasvuun on saatavilla monenlaista apua. Konsteista tärkeimpiä ovat toimiva taloushallinto, budjetointi ja talouden seuranta.

Adviksen myyntijohtaja Jaakko Honkaniemi ottaa kännykkänsä ja soittaa Roomaan. Puheluun vastaa yrityksen liiketoimintakonsultti Markus Ohra-aho, jolle konsultointi on tuttua.

– Me tarjoamme myös kansainvälistymispalveluja, mutta niin pitkällä oma kansainvälistymisemme ei vielä ole, että toimipiste Roomaan olisi perustettu. Sen sijaan nykyaikaista hybridityöideaa meidän toimistollamme jo hyödynnetään, Honkaniemi kehuu.  

Ohra-aho toistaa Honkaniemen ajatuksia Adviksen halusta auttaa kasvuhaluisia yrityksiä.

– Monet niistä haluavat ulkopuolista näkemystä ja sparrausta.

– Lisäksi me pystymme nostamaan eteenpäin myös niitä yrityksiä, joissa asiat on menossa pieleen. Tärkeintä on laittaa perusasiat kuntoon. Näitä ovat taloushallinto, budjetointi ja tavoitteiden säännöllinen seuranta.

Honkaniemi kertoo Adviksella olevan käytössä useita kirjanpitojärjestelmiä. Kullekin yritykselle löydetään aina tarpeisiin sopiva ohjelma. Konsultointi on siis monipuolista.

– Meiltä löytyy osaamista myös Odoo-toiminnanohjausjärjestelmästä, joka taipuu kaikenkokoisten yritysten erilaisiin tarpeisiin.

Jaakko Honkaniemi Advis

Fiksut hoksaavat

Seinäjoella hiljattain toiminnan aloittaneena Honkaniemi on tyytyväinen siihen, että asiakkaat ovat heidät löytäneet.

Yhteistyötä Advis tekee myös ely-keskuksen kanssa.

– Liiketoiminnassa fiksuimmat yrittäjät hoksaavat lähteä hakemaan apua, Ohra-aho lisää.

– Yritysasiakkaistamme joka neljäs kansainvälistyy.

Honkaniemi on huomannut yritystoiminnan viime vuosina muuttuneen. Asioita ei enää niinkään myydä kuin tuoda ostettaviksi.

– Asiakkaat ovat nykyään hyvin tietoisia ostamistaan palveluista. Ostaminen pitää tehdä helpoksi.

Adviksen saama kasvusertifikaatti on hyvä vahvistus siitä, että omassa yrityksessä on tehty hyvää työtä.

– Nämä eivät ole pelkkiä puheita, Honkaniemi lisää.

Advis Account Oy

  • Perustettu Tamperella 2011.
  • Avasi toimiston Seinäjoella syksyllä 2021.
  • Henkilökuntaa Seinäjoella 3, Tampereella 13.
  • Asiakkaina niin pieniä toiminimiä kuin isoja osakeyhtiöitä.
  • Asiakkaita Helsingistä Kittilään.
  • Taloushallinnon kokemusta yhteensä 100 vuotta.
  • Palvelua kirjanpidosta tilinpäätöksiin sekä budjetoinnista rahoitukseen.

Pohjoismainen kasvusertifikaatti

  • Yhtenäiset kriteerit kaikissa Pohjoismaissa.
  • Vain noin 10 prosenttia yrityksistä täyttää kriteerit.
  • Mitataan esim. yrityksen ikää, riskiluokkaa, omavaraisuusastetta, kannattavuutta, liikevaihdon kasvua.
  • Osoittaa yrityksen olevan mm. merkittävä tekijä markkinoilla ja erinomainen liiketoimintakumppani.
  • Vahvistaa yrityksen tehneen hyvää työtä.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3.5/5 - (8 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset