Article image
Joel Mero on laittanut suurimman osan kenkäpareistaan esille eteiseen.
09.03.2019
Koti ja asuminen

Oman kodin ostaminen tehtiin jalkapalloammattilaiselle helpoksi

Teksti: Harri Puhakainen Kuvat: Matti Hautalahti

Oma koti löytyi helposti Seinäjoelta, vaikka neljä vuotta Saksan Mönchengladbachissa asunut SJK:n jalkapalloilija Joel Mero oli tottunut vähän isompiin kuvioihin.

Tullessaan Seinäjoelle Joel Mero muutti aluksi SJK:n järjestämään asuntoon.

– Alkuun oli oma opettelemisensa asua Saksan vuosien jälkeen Suomessa. Vaikka olin asunut yksin neljä vuotta, oli aika erilaista elää taas Suomessa.

SJK tekee asumisen liittyvät asiat helpoksi.

– Ostin tämän asunnon parin pelikaverin suosituksesta. Seura tarjosi option, jossa se auttoi löytämään asunnon ja on mukana myös sitten asunnon myymisessä.

Puolustuksen pelikaveri Dani Hatakka asuu Meron yläkerrassa ja FC Lahteen siirtynyt Matti Klinga puolestaan myi oman, samalla tavalla hankitun asuntonsa jätettyään Seinäjoen pelikentät. Se vahvisti Meron käsitystä oman asunnon ostamisesta, vaikka työsopimus on katkolla marraskuussa 2019.

– Ajattelin, että jos olen ainakin kaksi vuotta, niin on järkevämpää maksaa omaa asuntoa kuin olla vuokralla.

Kotona jalkapalloilija pääosin lepää ja valmistautuu seuraaviin harjoituksiin

Saksan matkalta Merolle jäi säästöjä, mutta aluksi Suomessa rahaa kului vähän liikaakin.

– Nuorena ja hölmönä tuli tuhlattua varsinkin Saksassa, Mero naurahtaa ja osoittaa eteisessä käyttöä odottavia kenkäparejaan.

Asunnon ostamisen myötä Mero on löytänyt rahan käyttöön uuden maltillisemman linjan.

– Tyttöystävä huomauttaa, että nyt katson jo bensan hintaa.

Mönchengladbachin pidempiin etäisyyksiin tottuneelle Merolle asunto Itikanmäellä on mieluinen.

– Tässä on kaikki tarvittava lähellä. Pääsen pyörällä, kävelemällä ja tarvittaessa autolla helposti liikkumaan.

Saksan aika meni loukkaantumisiin

18-vuotiaana lukiolaisena lahjakas FC Lahden jalkapalloilija Joel Mero, 24, teki unelmasopimuksen Eurooppaan. Mero oli pelannut jo edellisenä kautena vain 17-vuotiaana käytännössä koko kauden FC Lahden keskuspuolustajana.

– Jätin sitten Salpausselän Urheilulukion kesken toisen luokan jälkeen ja kirjoitin Saksan Bundesliiga-joukkue Borussia Mönchengladbachin kanssa neljän vuoden sopimuksen, Mero muistelee.

Mero hoiti lukion viimeisen vuoden, arviolta kolmasosan koko lukioajasta, etänä Saksasta.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

– Ylioppilaskirjoitusten tekeminen olisi ollut vaikeaa yhdistää jatkuvasti käynnissä oleviin harjoituksiin. Mun olisi pitänyt mennä Berliiniin suurlähetystöön ne tekemään, joten keskityin sitten jalkapalloon.

Käytännössä Mero siirtyi Mönchengladbachin kakkosjoukkueen mukaan. Näytti siltä, että Suomi oli saamassa manttelinperijän pitkäaikaiselle FC Liverpoolin huipputoppari Sami Hyypiälle, kun Meron alku sujui pelillisesti hyvin ja hän oli jo mukana ykkösjoukkueen harjoituksissa.

– Sitten alkoivat loukkaantumiset ja pahimmassa niistä meni lähes kaksi vuotta yhteen putkeen, etten voinut pelata.

Meron oikean nilkka hajosi täysin lokakuussa 2015.

– Olin päässyt urheilijan tyräleikkauksen jälkeen hyvin kuntoon ja saanut selkeän roolin kakkosjoukkueessa.

Ammattiurheilijan uralla myös onnella tai epäonnella on oma osuutensa. Niin myös Meron tapauksessa.

Harjoitustilanteessa vastustajan pelaajan jalka osui nilkkaani kun peitin laukausta. Tilanteessa pohjeluu murtui ja nilkan nivelsiteet sekä nivelkapselit hajosivat. Alun perin vammassa piti mennä vain neljä kuukautta, mutta nilkan liikkuvuus ei palautunut normaaliksi.

Uran lopettaminen kävi mielessä

Elokuussa 2016 nilkka tähystettiin uudestaan ja poistettiin arpikudosta, joka oli aiheuttanut ongelmat.

– Pystyin alkaa harjoittelemaan, kun sopimusta Borussian kanssa oli jäljellä puoli vuotta. Siinä vaiheessa mun juna oli heidän osaltaan mennyt.

Kahden vuoden vammakierre oli lähellä lopettaa Meron koko uran.

Osaan nauttia jokapäiväisestä pelaamisesta nyt eri lailla, kun Saksassa. Vaikka viime kausi oli raskas, kiitän joka päivä sitä, että pystyn pelaamaan.

– Katsoin ammattikorkeakoulun opiskelumahdollisuuksia, mutta sitten SJK tuli tarjouksellaan kuvaan mukaan.

Nyt Mero on puolentoista vuoden Seinäjoella asumisen jälkeen onnellinen jalkapalloammattilainen.

– Osaan nauttia jokapäiväisestä pelaamisesta nyt eri lailla, kun Saksassa. Vaikka viime kausi oli raskas, kiitän joka päivä sitä, että pystyn pelaamaan.

Armotonta kilpailua peliajasta

Mero sai Saksaan lähtiessään hyvän sopimuksen, mutta kilpailu paikasta pelaamaan oli säälimätöntä.

– Suurin syy sille, etten lyönyt läpi oli se, että olin loukkaantuneena lähes koko ajan. Muitakin syitä toki oli.

– Ei siellä kukaan ole sun kaveri treeneissä. Pelaajia on paljon ja aina voidaan hankkia heitä lisää. Raha ei lopu myöskään koskaan, Mero kuvailee arkea yhdessä Saksan menestyksekkäimmistä ja suurimmista seuroista.

Kentän ulkopuolella oltiin ystävällisiä ja auttavaisia, mutta kentällä kilpailu oli äärettömän kovaa.

Saksan kokemukset muokkasivat Meron ajatusmaailmaa suhtautumisessa jalkapalloon.

– Ei haave sinällään ole kadonnut, mutta se on muuttunut realistisemmaksi.

Minun koti

  • 2017 rakennettu koti Seinäjoen Itikanmäellä
  • Täällä asuu Seinäjoen Jalkapallokerhon pelaaja Joel Mero, 24

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
henkilöt koti ja asuminen oma koti

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset