Article image
Ostopäällikkö Reima Rajala ja toimitusjohtaja Markus Erkkonen kertovat, että akustiikkalevyt sisustuksessa ovat nouseva trendi.
Kaupallinen yhteistyö

20.08.2021
Koti ja asuminen

R Mokki Oy – kierrätys ja valaistus näkyvät keittiötrendeissä

Teksti: Juho Kuorikoski, kuvat: Matti Hautalahti

Nykyaikaisessa keittiössä roskat lajitellaan omiin astioihinsa, ja valaistus voidaan säätää tunnelman mukaan.

–Valojen värisävyn säätäminen ja sen sovittaminen muuhun kodin valaistukseen on yksi tämän hetken keittiötrendeistä, kertoo R Mokki Oy:n toimitusjohtaja Markus Erkkonen.

Yrityksen valikoimista löytyvät kaikki muut keittiöremontin tykötarpeet puuosia lukuun ottamatta.

Erkkonen sanoo, että juuri kuluttajille tarkoitetuissa valaistusjärjestelmissä on tapahtunut eniten kehitystä viime vuosina. 

–Voidaan puhua jo trendistä. Yhdellä valaisimella saadaan aikaiseksi monnia eri värisävyjä ja voimakkuuksia. On tultu aika kauas keittiön perinteisestä loisteputkivalaisimesta, jatkaa ostopäällikkö Reima Rajala.

Varsinaiset älykotiominaisuudet eivät vielä ole valaistuksen osalta lyöneet läpi. Vaikka kuluttaja arvostaa säädettävyyttä, automatiikka ei ole vielä lyönyt läpi.

–Meidän järjestelmämme ovat yhteensopivia älykotijärjestelmien kanssa, mutta vielä toistaiseksi asiakkaat arvostavat enemmän perinteisempiä tapoja. Ihmiset, jotka haluavat kännykällään säätää kesämökin valaistusta etänä, ovat vielä pieni vähemmistö, Erkkonen sanoo.

R Mokki Oy:n tuotevalikoima sisältää kaikki keittiön tykötarpeet

Valaistuksella suuri vaikutus

Kevyt keittiöremontti voi sisältää valaistuksen uusimisen, mutta muillakin pienillä asioilla voi olla suuri vaikutus keittiön yleisilmeeseen.

–Lähtökohtaisesti keittiöön voi tehdä tosi kätevästi kasvojenkohotuksen vaihtamalla vetimet, välitilan taustalevyn, altaan ja hanat, ostopäällikkö Reima Rajala jatkaa.

Keittiöt ovat muuttuneet valtavasti noin parissa kymmenessä vuodessa. Esimerkiksi hidastavat saranat ovat hiljattain muuttuneet uutuudesta vakiovarustukseksi.

–Samalla myös keittiön tarve ja käyttötarkoitus ovat muuttuneet.

–Hyvä esimerkki on lajittelu. Nykyisissä lajitteluvaunuissa on värilliset pöntöt kaikille kierrätettäville tuotteille, joten jätettä ei enää tarvitse lajitella pelkästään bio- ja sekajätteeseen, Rajala kertoo.

Keittiö, kylpyhuone ja toimisto

Keittiötrendit elävät jatkuvasti

Vielä toistaiseksi keittiön värimaalimaa hallitsee musta. Rajala kertoo, että väritrendi on muuttumassa, ja mustan tilalle ovat nousemassa harmaan sävyt ja valkoinen.

–Myös puu on tekemässä paluuta, tämä luo mukavasti lämpöä keittiöön.

Värilliset tiskialtaat ovat myös korvaamassa perinteistä rosteria. Erkkonen toteaa, että valikoimissa on erivärisiä teräs- ja komposiittialtaita, joiden väreihin sopivilla hanoilla ja vetimillä keittiöön saa hyvin ilmettä.

Modernissa keittiössä välitila laatoitetaan enää harvoin. Rajala kertoo, että yleensä laattojen tilalle laitetaan joko vinyyli- tai alumiinikomposiittilevy.

–Nämä ovat aivan loistavia tuotteita, sillä ne voidaan asentaa suoraan vanhan pinnan päälle. Erilaisia malleja on paljon, ja asennus on erittäin helppoa.

Laattaan verrattuna levyn asentamalla välttyy saumaukselta, sillä pinta on liimaamisen jälkeen valmis. Myös läpivientien tekeminen jälkikäteen on helppoa.

–Jos verrataan lasiin, unohtunut pistorasia on vaikea saada sen läpi jälkikäteen, Rajala summaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (4 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset