Article image
Kaupallinen yhteistyö

09.03.2019
Koti ja asuminen

Ruuhkavuosina täytyy laittaa perhe etusijalle

Teksti: Kirsi Poltto
Kuva: Pixabay

Ruuhkavuosina tingitään usein ensimmäisenä läheisten ja perheen kanssa vietetystä ajasta, vaikka sitä pidetäänkin tärkeimpänä asiana elämässä.

Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Eija Harmanen varoittaa, että tämä on sudenkuoppa, johon ei ruuhkavuosienkaan keskellä kannattaisi langeta.

— Työelämä ahmii meiltä paljon. Meillä ei ole kykyä laittaa sille rajaa ja sanoa, että tämä riittää, tämän annan tässä elämänvaiheessa. Pitäisi sallia se, että pikkulapsivaiheessa ollaan lämpimästi
perhekeskeisiä, myöhemmin on enemmän varaa joustaa työelämälle.

Helppoa kuopan välttäminen ei ole. Varsinkin pikkulapsiperheissä eletään todella kuormittavaa elämänvaihetta. Aika on kortilla ja uni välillä vähäistä.

— Ja nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että tukiverkot, jotka auttaisivat siinä, että arki olisi leppoisampaa ja joustavampaa, jäävät usein kauaksi, kun nuoret perheet muuttavat etäälle vanhemmistaan ja sukulaisistaan.

Some syrjään ja suhde etusijalle

Tämän hetken surullinen tilastollinen tosiasia on, että yleisimmin erotaan 2-4 -vuotiaiden lasten perheissä. Kun lasten hyvinvointi asetetaan etusijalle, unohtuu usein katsella ja kuulostella kumppaniaan.

— Parisuhteessa astutaan aina uuteen aikaan. Se, mikä toimi eilen, ei toimi enää tänään. Siinä ei välttämättä ole llut vikaa, mutta se täytyy päivittää. On tärkeää tuntea olevansa kumppanin
kanssa samalla puolella ja muistaa viestiä, että me olemme tässä yhdessä.

— Parisuhde hyötyy myös siitä, jos molemmat järjestävät toisilleen vapaa- aikaa, edes yksi tai kaksi pientä omaa tuokiota viikossa kummallekin, jotta voi käydä vaikka harrastuksissa tai tapaamassa ystävää.

Kummankin puolison luovuutta ja tahtoa tarvitaan, että lisäksi järjestyy pieniä yhteisiä tuokioita, me-hetkiä.

— Rakkaus on ajan antamista. Joskus on kovan takana, että jaksaa antaa omasta ajastaan ja voimistaan, tekee kodin yhteisiä juttuja ja antaa toiselle hetken hengähdystauon. Tai että varaa mielestään, ajastaan ja energiastaan sellaisen tuokion, että nyt me olemme vain kahden. Somet ja muut omat intressit jäävät syrjään.

On myös pidettävä huolta itsestä. Elämme maassa, jossa on paljon pimeää ja se haastaa jokaisen jaksamisen.

— Terveellisistä elämäntavoista tulee koko perheeseen myönteisyyttä ja virtaa.

Parempi pussata kuin puunata

Myös sellaisen perusasian, kuin arkityön jakamisen kotona, pitää olla oikeudenmukaista. Kumpikaan ei saisi kokea, että joutuu tekemään yksin tai liikaa.

— Ruuhkavuosina tasosta voi vähän tinkiä, ei saa tehdä näännyksiin asti. Riittää, kun on suurin piirtein siistiä — viihtyisyys on myös hyvää mieltä.

Perusasioihin kuuluu työn jakamisen lisäksi esimerkiksi talous.

— Pitää löytää juuri meille sopivat tavat ilmaista asioita, ottaa puheeksi, ratkaista ristiriitoja, näyttää välittämistä, antaa tukea ja osoittaa hellyyttä. On suunniteltava tulevaisuutta ja unelmoitava
yhdessä. Valtavan isoja asioita.

On opeteltava puhumaan myös vaikeista asioista. Ottamaan niitä ajallaan puheeksi syyttämättä. Sanomalla, että minusta näyttää, että tämä on meille molemmille hankala asia, mutta tästä pitäisi nyt puhua.

— Muistakaa säilyttää kunnioittava sävy ja sopikaa asioista. Kun kumpikin on lojaali ja pitää aina ensimmäiseksi toisen puolta, syntyy parisuhteen lämmin sydän. Ja antakaa rakkauden näkyä. Osoittakaa sitä perheessä toisillenne halauksin, hymyin ja hyvillä sanoilla.

Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskus

Kalevankatu 12 b C1, 60100 Seinäjoki

Ajanvaraus p. 06 421 4200 ma-to klo 9-11 ja pe klo 13-15
perheneuvonta.seinajoki@evl.fi

Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksessa selvitetään parisuhteeseen, perheeseen ja ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyviä kysymyksiä. Keskusteluapua voi tulla hakemaan pariskuntana, yksin tai perheenä. Palvelut ovat käyttäjille maksuttomia. Sivuvastaanotot Alajärvellä, Alavudella, Kauhajoella ja Kauhavalla.
seinajoenseurakunta.fi/eppank

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
lapsiperhe perhe seinäjoen seurakunta

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset