Article image
Lasitettu terassi on tunnelmallinen rentoutumiskeidas, jossa viihtyy pitkälle syksyyn.
Kaupallinen yhteistyö

13.04.2019
Koti ja asuminen

Terassin lasittaminen luo ylellisyyttä vapaa-aikaan

Teksti ja kuvat: Elina Valtari-Hautamäki ja Lasi-Kolmio Oy

Terassin lasittaminen kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Kauhajoella toimii pitkän linjan lasiliike, Lasi-Kolmio, jonka monipuolinen valikoima tarjoaa kaikki lasituotteet saman katon alta.

Ihminen on aina halunnut rakentaa oleskelutiloja rentoutumiseen ja elämän nautintohetkiin. Sata vuotta sitten syreeni- ja huvimajoissa istuttiin siemailemassa päiväkahvia ja virvokkeita kauniina kesäpäivinä. Nykyisin samankaltaisia tähtihetkiä vietetään esimerkiksi lasitetuilla terasseilla, joiden suosio on kasvanut vuosi vuodelta.

– Suosion ymmärtääkseen ei tarvitse kuin asua Suomessa. Lasitettu terassi yksinkertaisesti helpottaa ja pidentää pohjoista kesää, Lasikolmion edustaja Minna Yli-Villamo kertoo.

Lasiterassi on helppo sisustaa mieleisekseen, sillä suojaiseen tilaan voi tuoda niin kasveja, koristeita, tekstiilejä kuin taidettakin – vain mielikuvitus on rajana. Lasiterassin ehdottomiin etuihin kuuluu myös huoltovapaus: sisustukseen valittuja kalusteita ei tarvitse raahata syksyllä talvisuojaan.

– Tämä on yksi mahdollisuus elellä vähän kuin etelän malliin ison osan vuodesta.

Pytinki-messuilla oli esillä lasitettu terassi, jonka olivat sisustaneet Järviseudun ammatti-instituutin opiskelijat.

Mitä on huomioitava, kun suunnittelee terassia?

Ennen kuin alkaa sisustaa, kannattaa panostaa hyvään suunnitteluun. Mutta mitä asioita on huomioitava terassin lasituksessa?

– Ensimmäiseksi kannattaa miettiä terassin käyttötarkoitus – onko se keittiön jatkeena, olohuoneena vai saunan vilvoittelutilana. Suunnitteluvaiheessa on myös tärkeää tarkistaa ilmansuunnat: miten lasitettu terassi sijoittuu tontilla, tuleeko se etuovelle vai takaovelle, Yli-Villamo ohjeistaa.

Terassia suunnitellessa tulee myös selvittää luvan tarve kunnan rakennusvalvonnasta. Uusiin omakotitaloihin suunnitellaan nykyisin lasitettu terassi jo rakennusvaiheessa. Nyt myös vanhempiin omakotitaloihin on alettu tehdä entistä enemmän lasitettuja tiloja. Käsistään kätevä asiakas voi suunnitella ja mittailla sekä myös asentaa terasseja itse.

– Elämää helpottava ja nopea vaihtoehto on tietysti tilata lasitus meiltä ”Avaimet käteen”-periaatteella, Yli-Villamo esittää.

– Teemme toimitukset yksilöllisesti mittatilaustyönä. Käytössämme on erilaisia profiilijärjestelmiä, joista räätälöidään asiakkaalle sopiva täsmäpaketti.
Nykyisin terassiprofiileja voi tilata useilla eri väreillä. Käytetyimmät värit ovat valkoinen ja harmaa.

– Lasituksia saa sekä kiinteillä että avattavilla ikkunoilla tai liukulaseilla. Asiakkaan käytössä on koko mallistomme. Laseja löytyy kirkkaana, harmaana ”savulasina” ja ruskeansävyisenä ”pronssilasina”. Jos on tarvetta, autamme mielellämme myös suunnittelussa.

– Lasi-Kolmiossa panostetaan jatkuvaan laadun kehittämiseen, Minna Yli-Villamo iloitsee.

Alumiini on kevyt materiaali

Lasi-Kolmion käyttämät tuoteprofiilit ovat alumiinia, joka on kevyt ja ruostumaton materiaali. Alumiini ei myöskään ”elä” sään vaihteluiden mukana.

– Alumiini sopii hyvin niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Se on ihanteellinen varsinkin kosteisiin tiloihin ja tuo sisustukseen raikkaan modernin säväyksen. Erityistä suosiota ovat saavuttaneet keittiöiden ja kylpyhuoneiden väliseinät, joissa yhdistellään alumiinia ja lasia, Yli-Villamo kertoo.

Lasikolmion tuotevalikoimaan kuuluvat alumiinirakenteisina ovet ja ikkunat, julkisivut, katot, väliseinät, suihkuseinät sekä terassi- ja parvekelasitukset.

– On melkein helpompi sanoa niin, että mitä tahansa rakentamiseen liittyvää tarvitsee, sen saa meiltä alumiinirunkoisena.

Lasi-Kolmio Oy

Lasi-Kolmio Oy:n tuoteperheeseen kuuluvat mm. lasihyllyt, -ovet ja -seinät, ikkunalasit, peilit, eristyslasit, pöydänkannet, autojen ja koneiden lasit, laminoidut lasit, karkaistut lasit ja tulenkestävät lasit.
Laseihin on saatavissa myös kaiverruksia, tekstiä, kuviojyrsintää, karkaisua ja fasettireunahiontaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset