Article image
Miska ja Matti de Jong Seinäjoen torilla.
02.06.2022
Tapahtumat ja matkailu

Tori herää kesään jo ennen toripaviljongin valmistumista

Teksti ja kuvat: Hannele Norja

Seinäjoen uuden Keskustorin avajaisia vietettiin 27.4.2019. Rakentaminen aloitettiin keväällä 2018. Sitä ennen parkkihallia oli rakennettu jo puolisentoista vuotta.

Tori on kooltaan noin 8 000 neliömetriä. Yrittäjä-Jussi -patsas oli seissyt Kauppaoppilaitoksen pihalla jo vuodesta 1984 asti. Keskustorin pohjoispäätyyn se siirrettiin heti torin valmistuttua.

Eteläpäätyä koristaa Horsma. Teräksinen taidekilpailun voittaja on lähes viisimetrinen teos ja se toimii torin maamerkkinä.

Toripaviljongin rakentaminen aloitettiin tämän vuoden helmikuussa. Valmistuessaan se tulee toimimaan alueen esiintymislavana.

Nyt Keskustorin neljäs kesä on alkanut. Torilla ja sen liepeillä tulee riittämään niin hengen kuin ruumiin ravintoa – kaikille.

Herkut houkuttelevat torille

Espanjan vesikoira Luna tietää lenkille lähtiessään suunnata aina kohti toria.

– Emme me täällä jokaisella lenkillä käy, mutta Lunalle tämä on mieluinen lenkki. Täällä se saa aina herkkuja, seinäjokelainen Markku Muotio toteaa.

Markku Muotio ja Luna-koira nauttivat torin tarjoamista herkuista.

Sen verran Muotio ja Luna kuitenkin torilla käyvät, että tuttuja kasvoja ihmisten joukosta jo erottaa. Torikäynnin jälkeen parivaljakolla on usein myös kotiinviemisiä.

– Ostan lähinnä ruokatavaraa. Kalaa haetaan ympäri vuoden.

Jonkin verran kolkkona Muotio toria pitää. Vihreyttä saisi olla enemmän. Yrittäjäpatsasta hän pitää horsmaa parempana toriympäristöön.

Parivaljakkoa jännittää minkälaisen tuulitunnelin paviljonki saa valmistuttuaan aikaiseksi.

– Tulemme kyllä aikanaan katsomaan esityksiä, Muotio lupaa.

Rakentaminen kiinnostaa

Toripaviljongin rakentaminen on edennyt hyvin. Seinäjokelainen talonrakentaja Leevi Pakkanen on ollut alusta asti paviljonkia rakentamassa.

– Sekatyömiehenä tässä on oltu, Pakkanen toteaa.

Pari kertaa Pakkanen on ehtinyt työmaansa torille kahville ja jäätelölle. Ruokaa tulee haettua lähikaupasta.

– Alkossa ei ole tarvinnut työviikkojen aikana poiketa, Pakkanen vakuuttaa.

Joitakin torin vakiasiakkaita ehti työmiehille käydä tutuiksi ennen kuin työmaa suojattiin pressuilla.

Leevi Pakkanen on ollut tiiviisti mukana rakentamassa toripaviljonkia.

– Silloin tällöin joku käväisi kysymässä mitä teemme ja millä aikataululla.

Itse työmaata Pakkanen on pitänyt mielenkiintoisena ja ehkä vähän monimutkaisempana kuin aikaisempia työmaitaan.
Paviljongin valmistuttua Pakkasen suunnitelmissa ei ole siellä ensimmäisten joukossa piipahtaa.

– Kyllä tätä on tässä tullut nähtyä tarpeeksi.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Kuviin tallentuu fiiliksiä

Kulttuurityöpaja Preppaamossa työkokeilussa olevat ylistarolainen Emmi Kamppinen ja seinäjokelainen Rami Ylilammi ottivat torilla kuvia omiin projekteihinsa ja omaan käyttöön.

– Tarkoitus on kuvat yleisfiilistä ja torin porukkaa.

Muuallakin kaupungissa parivaljakko on kuvaillut.

Tänä vuonna kumpikaan ei ole vielä torille vapaa-ajallaan ehtinyt. Viime kesänä jäätelöllä tuli pari kertaa käytyä. Uutta paviljonkia molemmat aikovat tulla ainakin kertaalleen sen valmistuttua katsomaan.

– Kyllä uusi tori on entiseen verrattuna viihtyisämpi ja avarampi, Kamppinen toteaa.

Rami Ylilammi ja Emmi Kamppinen ikuistivat kuviin torin fiiliksiä.

– Horsma on tähän kiva lisä.

Ensivierailullaan torilla Ylilammi kiinnitti huomiota yrittäjäpatsaaseen. Se näytti kovin tutulta.

– Olen käynyt kauppiksen ja sieltä pihaltahan se on tutuksi tullut.

Toria silmäiltyään Kamppinen ja Ylilammi aikovat ensimmäiseksi suunnata jäätelökioskille. Tällä kertaa siitä etsitään jäätelön sijaan hyviä kuvakulmia. Kamppisen kuvissa tulee tämän päivän otosten jälkeen olemaan myös horsma.

– Minä olen sen jo kuvannut, Ylilammi naurahtaa.

Jousituoli paljastui suosikiksi

Miskan, 3, suosikki torilla on jousen varassa keinuva tuoli. Sillä aikaa, kun äiti oli asioilla, päätti muu perhe tulla kuluttamaan aikaa torille.

– Olimme täällä viimeksi vappuna. Miska erityisesti tykkää täällä käydä, Matti de Jong sanoo.

Perheen tulee käytyä torilla lähinnä kesäisin. Rakennustyömaa ja pressuilla peitelty toripaviljongin rakennustyömaa tuli piipahtajille aikanaan yllätyksenä.

– Aiomme kyllä tulla katsomaan sitä heti, kun se on valmis, de Jong vakuuttaa.

Torille hän haluaisi lisää aktiviteetteja lapsille. Tilaa niille näyttäisi hänen mukaansa olevan.

Synnyinmaansa Hollannin ja Suomen torielämää de Jong ei osaa tarkemmin arvioida. de Jong muutti Hollannista Suomeen jo lapsena. Seinäjoella on nyt asuttu kahdeksan vuotta.

– Ehkä torielämä on Hollannissa hieman suurempaa.

Ja kun torille on tällä kertaa tultu kahvin ja jäätelön takia, alkaa Miskan jätskihammasta jo kolottaa.

– Joko kohta mennään.

Kahdeksanviikkoiselle tyttövauvalle maittoi unet koko torireissun ajan.

Gallup: Kultaiset torimuistot

Kesäisin torit heräävät eloonsa ja auringon paisteessa kaupunkilaiset nauttivat herkullisesta jäätelöstä ja tuoreista mansikoista. Haasteeksi on kuitenkin tullut ilmi se, miten yhä useampi asukas tai turisti löytäisi torin palvelut useammin. Kysyimme Vaasan torilla vierailevilta henkilöiltä, minkälaisia muistoja heillä liittyy toreihin. Lisäksi torivierailijat kertovat, mikä heidän mielestään voisi tuoda lisää ihmisiä paikalle.
tori Vaasa

Aino Leveälahti

– Olen muuttanut opiskelemaan Vaasan pari vuotta sitten, ja muistoni liittyvät ainoastaan joulutoriin. Odotan kuitenkin innoissani tulevaa kesää täällä ja näin myös vierailuja torilla kavereiden kanssa. Toivon, että kesällä erilaisista tapahtumista torilla viestitään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, niin tänne voisi löytää hyvin ihmisiä!

 

tori Vaasa

Aleksi Kaunismäki

– Tiettyjä muistoja ei tule nyt mieleen, mutta tämä Vaasan tori on kyllä se kaupungin ydin. Toivottavasti tänne saataisiin lisää myyjiä ja esimerkiksi juuri jäätelökojuja, niin yhä useampi voisi löytää tänne.

 

tori Vaasa

Elma, Oskari, Riitta, Atte ja Heikki

– Tämä on lasten ensimmäinen kerta Vaasan torilla, joten näin luomme uusia muistoja täältä!

 

tori Vaasa

Roosa Honkaniemi

– Minulle on jäänyt mieleen se, että Vaasan torilta ostettiin vihanneksia ja marjoja. Lisäksi lasten kanssa on tultu tänne aina viettämään aikaa. Tänne olisi hyvä saada lisää myyjiä, niin sitten tori heräisi vielä enemmän eloon. Ehkä tuleva leikkipuisto houkuttelee juuri lapsiperheitä torille lisää!

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4/5 - (2 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
kesä lähimatkailu Seinäjoki tapahtumat tori vaasa

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset