Article image
Jari Sillanpää kertoo laulajan ammatissa ja esiintymisessä olevan parasta vuorovaikutus yleisön kanssa sekä eläytyminen musiikin eri tunneskaaloihin.
30.06.2022
Tapahtumat ja matkailu

Tangokuninkuus vei huipulle

Teksti: Saara Tuomela
Kuvat: Slava Vinokurov, Seinäjoen Tangomarkkinat

Jari Sillanpää, tangokuningas vuodelta 1995 on saavuttanut urallaan asioita, joista moni artisti voi vain haaveilla. Tangokuninkuus on ollut ensimmäinen askel Sillanpään menestykseen. Tänä vuonna hän palaa tangotunnelmiin ja nousee Tangomarkkinoiden Katulavalle perjantaina puoliltaöin.

Laulaja Jari Sillanpää ei ole aina ollut kiinnostunut musiikillisesta urasta, vaan kiinnostus laulajan ammattia kohtaan heräsi vasta aikuisena.

– Taisin olla vähän päälle kaksikymppinen, kun laulajan ammatti alkoi kunnolla kiinnostaa. Esiintymisestä en oikein ollut kiinnostunut alussa, Sillanpää sanoo.

Sillanpää kertoo haaveilleensa studiotyöskentelystä ja levyttämisestä.

– Näin kuitenkin, että ainoa tie oli osallistua laulukilpailuun ja suurin niistä oli silloin Tangomarkkinoiden laulukilpailu, johon osallistuin ensimmäistä kertaa vuonna 1993. Pääsin kymmenen parhaan joukkoon, mutta en finaaliin asti. Vuonna 1994 sijoituin kolmanneksi ja 1995 sain kruunun päähäni.

Tuomaristo 2019
Jari Sillanpää oli vuonna 2019 yksi Tangolaulukilpailun tuomareista.

Uran kohokohtia

Tangokuninkuuden myötä Sillanpään ura lähti nopeasti nousuun. Keikkoja sai tehdä vaikka millä mitalla.

– Pari vuotta tanssipaikoissa keikkailtua halusin tanssimusiikin lisäksi tehdä konsertteja eri teemoilla, kuten lattarimusiikki-, elokuva ja jouluteemalla. Siirryin esiintymään myös konserttisaleihin ja muihin tiloihin.

Sillanpään uralla on kohokohtia riittänyt. Sillanpää kertoo yhden uransa kohokohdista olevan Seinäjoen Kaupunginteatterin pestaama päärooli Andrew Lloyd Webberin Aspects of love -musikaalissa.

– Ensimmäistä Hartwall-areenakonserttia muistelen myös suurella lämmöllä puhumattakaan 50-vuotiskonsertistani Olympiastadionilla vuonna 2015.

Euroviisuedustus Istanbulissa vuonna 2004 oli myös aika kova juttu, Sillanpää lisää.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Tango läsnä jo lapsuudessa

Vaikka laulajan ura ei aina ole ollut unelmana, on tango kuitenkin ollut läsnä Sillanpään elämässä lapsuudesta asti.

– Muistan lapsena kuunnelleeni Tapio Rautavaaran Ruusuja lurjukselta -kappaletta uudestaan ja uudestaan kasetilta, jonka toinen vanhemmistani oli saanut sukulaisiltaan Suomesta.

– Sydän syrjällään kuuntelin sen surullista tarinaa ja alakuloista melodiaa. Se kosketti syvältä, Sillanpää muistelee.

Sillanpää kuvailee suomalaisessa tangossa olevan melankoliaa, jota löytyy myös monista hänen levyttämistään kappaleista, vaikka ne eivät tangokappaleita olekaan.

Tangojen esittäminen on ollut Sillanpäälle aina luontevaa.

– Kun esitän jonkun ikivanhan dramaattisen ja räväkän tangon ison orkesterin säestyksellä, tunnen olevani parhaimmillani.

– Lähes kolmekymmentä vuotta tätä tehneenä tiedän aplodien paikat. Kun pianisti vähentää ääntään pitkän pianosoolon jälkeen, yleisö on tyytyväinen, taputukset ovat loppuneet ja koko sali on hiljaa. Muutama katse himmeästi valaistuun yleisöön. Näen kasvoja ja ihmetyksiä. Odotan ja sitten aloitan: ”Kun yö on kuulas silkinmusta, ilma täynnä on onnen odotusta”. Se on finaalitangoni vuodelta -95, itävaltalainen Tango Desirée. Silloin sali räjähtää, Sillanpää kuvailee.

Tangomarkkinoille on aina kiva tulla. Ihanaa taas nähdä rentoja ja iloisia tangolomalaisia.

Jari Sillanpää

Kiirettä pitää keikkailun saralla

Sillanpää jatkaa Tangomarkkinoiden jälkeen kiertuettaan ympäri Suomen noin kahdellakymmenellä konsertilla.  Lähin keikka tangoparatiisista on Ilmajoen kesäteatterissa 5. elokuuta.

– Syyskuun lopulla alkaa uusi noin kahdenkymmenen konsertin “Suomihitit” -konserttisalikiertue. Jouluihmisenä tulen tekemään myös joulukonsertteja. Joulukiertue päättyy Helsingin Musiikkitaloon lauantaina 17. joulukuuta. Siellä on magiaa!

Nyt kuitenkin suunnataan katseet kohti Tangomarkkinoita ja tangon taikaa.

– Tangomarkkinoille on aina kiva tulla. Ihanaa taas nähdä rentoja ja iloisia tangolomalaisia, Sillanpää iloitsee.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.6/5 - (16 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset