Article image
Kallioleikkaukset ympäröivät Santavuoren laavua Ilmajoella.
22.12.2021
Tapahtumat ja matkailu

Laavu on helposti tavoitettavissa talvellakin

Teksti ja kuvat Hannele Norja

Vaikka olisi hanget korkeat ja nietokset, pääsee monelle laavulle myös kävellen. Matka ei ole aina pitkä, ja kävijämääristä riippuen pitempikin polku saattaa olla hyvin tallattu.

Puuhuolto toimii valtaosalla laavuista hyvin, joskin kävijämäärien vaihdellessa menekkiä on vaikea arvioida. Lisäksi muutamilla laavuilla kävijämäärä on viime vuosina lähes tuplaantunut, joten polttopuita on välipään varalta hyvä olla pieni määrä mukana omassakin repussa. Muutamilla laavuilla puiden tarjonta taas on lopetettu ilkivallan takia.

Laavuja ylläpitävät niin kunnat kuin eri järjestöt tai yhdistykset. Alla olevalla listalla on lueteltu kuntien ylläpitämiä ja talvella helposti saavutettavia laavuja. Tarkempia lisätietoja niin laavujen määristä kuin muista tiedoista löytyy kuntien omilta nettisivuilta.

Laavu on elämyksellinen lähiretkikohde

SEINÄJOKI, kantakaupunki:

Helppokulkuisia laavuja ovat Hallilanvuoren laavu (pysäköintipaikan vieressä), Lastenlaavu (kävelyä n. 150 m), Lepakkolaavu (n. 200 m). Edellisten tapaan myös Järvilaavu ja Paukanevan laavu ovat esteettömiä. Laavuilla on polttopuita.

Polttopuita löytyy myös Kivistö-Kasperin, Sauralaksonmäen ja Tulisilmänmäen laavuilta sekä Latulaavulta ja Kyrösjärvenlaavulta. Niemistönlaavua hoitaa kyläseura. Hoikkasaarenlaavulla ei ole puuhuoltoa.

VAASA:

Pilvilammen rannalla on Närvän mutkan laavu, jonne kävelyä tulee noin 900 metriä. Sama matka tulee Teemapolun tulipaikalle, jossa on penkit ja pöytä. Höstveden laavulle on pysäköintipaikalta noin kilometri matkaa.

Pilvilammen rannalla olevalle Eetunpiilolle  ja Pilvilammen takana olevalle Aurinkolaavulle kävellään noin 4 kilometriä. Kivijärven laavulle ampumaradan takana on matkaa noin 3 kilometriä.

Louhoksen takana olevalle Pilvimajalle kertyy matkaa noin 7 kilometriä. Kaikilla laavuilla on polttopuita.

Lisätietoja laavuista löytyy Vaasan Ladun sivuilta.

VIMPELI:

Vieresniemen laavulle pääsee autolla ihan viereen ja puita löytyy lähiliiteristä. Lakeaharjun päällä, näkötornin läheisyydessä, olevalla laavulla on puita (kävelyä n. 15 metriä).

Ladun varrella Ampumahiihtostadionin vieressä, ladun varrella, on Lions-clubin laavu, jossa on puita (latua n. 300 m). Hiihtoreitin varrella on myös kaksi muuta laavua.

Rölli-koira pääsi makkaranpaistoon Paukanevan laavulle lappajärveläisen Emilia Korrin ja ylistarolaisen Valtteri Niemen kanssa. Katso karusellikuvat.

MUSTASAARI:

Iskmo-Jungsund -reitillä kävelyä lähimmältä pysäköintipaikalta laavulle tulee noin kilometri. Reitin toiselle laavulle kävellään Hallonnäsfladanin pysäköintipaikalta 1,7 kilometriä. Puita on molemmilla laavuilla.

Kuni-Vassori -reitin laavulle pääsee autolla ihan viereen. Jos haluaa kävellä, niin valtatie 8:n pysäköintipaikalta kävelyä tulee noin 2 kilometriä.

Petsmon vaellusreitillä Storsundsvägenin pysäköintipaikalta on ensimmäiselle laavulle matkaa 300 metriä ja siitä seuraavalle, Rudträskin laavulle, 2,2 kilometriä. Kolmannelle, Kvarnträskin laavulle, on edellisestä vielä 0,7 kilometrin kävely. Puita laavuilta löytyy.

KAUHAVA:

Alahärmässä Yliviitalan liikuntakeskuksen parkkipaikan vieressä on laavu, samoin kirkonkylän kuntoradan varrella. Kävelymatkaa molempiin on noin 500 metriä. Kauhavan Urheilupuiston laavulle, kuntoradan varrella, kävellään vähän yli kilometri.

Kortesjärven Kitkan hiihtokeskuksessa on kota ja kuntoradan varrella on sekä grillimaja että laavu. Kävelyä molempiin on vajaa kilometri.

Ylihärmän Karhuvuoren kuntoradan varren laavulle kävellään muutama sata metriä. Ylihärmän Vallamin grillikatos on parkkipaikan vieressä.

Kaikissa pyritään pitämään puita tarjolla.

KAUHAJOKI:

Aronkylän virkistysalueen kota on pihapiirissä Lampelantiellä. Hanneksen laavulle Laitasaarentiellä pururadan kautta laavulle on matkaa noin 1,5 kilometriä, kun taas Laitasaaren kota on kylätalon pihapiirissä. Puita löytyy liiteristä.

Hukan kämpän pihapiirissä on grillikatos ja tulipaikka puuvarastoineen. Hyypän majan vierestä löytyy pieni kota ja puita on puuvajassa.

Karhunkankaan laavu Puskankylässä on tien vieressä (tienviitta Kariluoma). Puita pyritään pitämään saatavilla.

Katikankanjonin laavulla on puita vajassa. Pysäköintipaikalta matkaa noin 300 metriä.

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston tulipaikat löytyvät Nummikankaan puolella sijaitsevan näkötornin vieressä sekä Salonmaan taukopaikalla.

Lauhanvuoren kansallispuisto: Lauhan kämpän parilaavut ovat kaikkien käytössä. Polttopuita on. Spitaalijärven parkkipaikalta on noin 500 metriä helppokulkuista polkua järven länsirannan nuotiopaikalle (keittokatos, inva-käymälä, puuvarasto).

Metsolan laavu sijaitsee Lauhanvuorentien varressa. Puuhuoltoa ei ole.

Paholuoman laavulle Kauhajärvellä on kävelymatkaa 300 metriä. Polttopuita löytyy.

Partiopolku Ahtiaisentiellä on noin 1,8 kilometriä pitkä ja reitin varrella on kota ja laavu.

Sikarämäkän laavulle nevan reunassa taivalletaan noin kilometri. Metsäpolkua on noin 600 metriä ja loput pitkospuita. Polttopuita löytyy.

Kodat: Ikkeläjärven kylätalon pihassa, Hangaskylän Metsäpirtin kuntopolun vieressä ja Sotkanrinteiden alamajalla.

Lisäksi laavuja löytyy vielä Sotkan Erähovin pihapiiristä ja Sotkan kuntopolun varrelta.

EVIJÄRVI:

Uittomiehen tiellä pysäköintipaikan vieressä on laavu. Uittomiehen lenkin laavulle on matkaa 1,8 kilometriä. Laavu on myös kirkonkylän valaistulla ladulla, Vähäjärventien varrella, nuorisoseuran takana. Rantaraitilla, sairaalan rannassa keskustassa, on suosittu laavu. Puita löytyy kaikilta laavuilta.

LAIHIA:

Rajavuoren laavulle pääsee autolla viereen ja käytössä on polttopuita. Kirkonkylän pururadalla on laavu parkkipaikan vieressä. Puita ei ole. Luontopolulla on kaksi laavua. Luontopolun pituus on 5,5 km, laavuille kävelyä noin 2 kilometriä.

MAALAHTI:

Kajasen leirintäalueella on useita grillikatoksia, samoin Kolinan kalastuspaikalla myös grillipaikka. Dimmornas bron grillipaikalle Åminnentiellä kannattaa edellisten tavoin ottaa omat polttopuut mukaan. Autolla pääsee perille kaikkiin.

ISOJOKI:

Villamon laavulle Lähteenkylätiellä ja Sepänkyläntien varren laavulle pääsee autolla ihan ääreen. Kärjenkosken laavu on tien vieressä joen rannassa. Niille kaikille kannattaa viedä puita mukanaan.

Kirkonkylällä latureitin varrella, 1,5 km urheilukentältä, on laavu, jossa puuhuolto toimii.  Kangasjärven leirintäalueella on grillikatoksia, joihin pääsee autolla äärelle. Puita on tarjolla.

KARIJOKI:

Susiluolan kodalla ei ole puuhuoltoa, mutta autolla pääsee ihan viereen. Tammen laavu, Sahakankaantiellä, on Tammen sillan kupeessa.  Laavulla ei ole puita. Kakkorin kodalle on kävelymatkaa noin 2 kilometriä. Puita on laavulla käytettävissä.

TEUVA:

Järvitiellä Järvikämpän laavulle, Pappilankankaan pihapiirin laavulle, Parran laavulle Kivipellon vieressä (Kesäparra), Äystön laavulle Luovankyläntiellä ja Sivin metsäautotien kahdelle laavulle pääsee kaikkiin autolla perille asti. Kaikissa toimii myös puuhuolto.

ALAVUS:

Lasikota on Kirkkojärven rannalla, ihan parkkipaikan vieressä. Puita on käytettävissä. Petäjistön puistossa Alavuden keskustassa on uusi avokota. Puita ei ole.

Pahajoen laavulle on kävelyä parisataa metriä. Okskota on Okslammen rannalla ja kävelymatkaa noin 400 metriä. Puita on molemmilla laavuilla.

Töysässä Peikonpesälaavu sijaitsee Iivarin koulun pihamaalla. Myös Tuurinkosken laavulle pääsee autolla ääreen. Puita on molemmilla laavuilla saatavilla.

ILMAJOKI:

Santavuoren laavulle on näkötornin parkkipaikalta kävelyä noin 100 metriä. Hiihtomaanlaavulle on parkkipaikalta matkaa noin 250 metriä. Luomaistenkallion laavulle kävelymatkaa on noin kilometri ja Nopankylän Kurpanvuoren laavulle on leirikeskuksesta noin 1,5 kilometriä.

Ilkanpolun varrella sijaitsee Avuttomanmäen laavu (noin 2 km). Palonkylän kuntoradan laavu on hiihtoreitin varrella. Kaikilla laavuilla on käytössä puita.

Laavu voi olla myös näin hyvin varusteltu.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

KRISTIINANKAUPUNKI:

Henriksdalsin laavulle Skaftungin vaellusreitillä on kävelyä Henriksdalista noin 400 metriä. Laavulla ei ole polttopuita. Pyhävuorella on laavu sekä laskettelumäen kupeessa että hiihtoalueella ihan pysäköintialueen vieressä. Puita on saatavilla.

Kaupungin luontopolulla on nuotiopaikka, mistä löytyy myös puita.

LAPPAJÄRVI:

Välijoen kanavan laavulle eli Kanavapuiston laavulle on matkaa parkkipaikalta noin 100 metriä. Käynti Välijoentieltä. Puuhuolto toimii.

Itäkylän Vanhavuoren laavulle on kävelyä Övermarkintien pysäköintipaikalta noin 1,3 kilometriä. Näkötorni. Puuhuolto toimii.

ÄHTÄRI:

Mustikkavuoren hiihtokeskuksen stadionin vieressä olevalle laavulle on parkkipaikalta matkaa noin 100 metriä ja Salmen venesataman parkkipaikalta on laavulle noin 200 metriä.  Niemiskylällä Saarisen laavulle pääse Tilperintieltä noin 300 metrin patikoinnin jälkeen.

Hotelli Mesikämmeneltä on niin Moksun kuin Roonuniemen laavuille matkaa noin 2 kilometriä.

Hyvänä jäätalvena Peränteen koululta on matkaa Kirkkosalmessa olevalle laavulle noin kilometri. Venesataman laavulle, kuntoradan varrella, kertyy matkaa noin 1,5 kilometriä. Hyvölänsaaren laavu on ladun varrella ja jos jäätilanne on hyvä, kertyy sinne matkaa hiihtokeskuksesta noin 3 kilometriä ja Pöyhösen uimarannalta noin 1,5 kilometriä.

Väliveden reitillä on iso kota, Seitenkuhilaan metsäautotien varressa.

Kaikille laavuille toimitetaan puita.

Katso karusellikuvat Santavuoren laavulta ja maastosta.

ALAJÄRVI:

Aivan keskustan kuntoradan parkkipaikan vieressä on laavu. Kuntoradalta Kanaharjun lähtevän tien varrella on Paukun (kävely metsäautotietä)ja Ukonmäen (kävelyä noin 500 m) laavut. Myös Lehtimäen Jäkälämäessä on kaupungin hoitama laavu. Puita laavuilta löytyy.

LAPUA:

Ritavuoren kuntoradan varren laavulle kävelyä tulee noin 100 metriä. Simpsiön yläparkkipaikalle ajettaessa Fröökynänlaavulle, Simpsiön rinteessä, pääsee vajaan puolen kilometrin kävelyn jälkeen. Simpsiön alarinteen, kuntoportaiden läheisyydessä ja parkkipaikan kupeessa olevalle laavulle on kävelyä noin 200 metriä pysäköintipaikalta.  Kaikki laavut on hyvin saavutettavissa ja puuhuolto toimii kaikilla laavuilla.

ISOKYRÖ:

Ylipään hiihtostadionin laavulle, pulkkamäen viereen, on kävelymatkaa noin 30 m. Lymmyysenkodalle  ja laavulle kävelyä Palhojaistentien varrelta kertyy samoin noin 30 metriä. Tien varressa on opasteet. Roukkion rilli Napuen kylätien varrella on tien vieressä. Puita löytyy kaikilta laavuilta.

VÖYRI:

Herraskartanon vaellusreitillä kävelyä lähimmältä pysäköintipaikalta tulee noin 1,9 kilometriä. Puita laavulta löytyy. Vöyrin hiihtokeskuksessa on laavu ja puita saatavilla.

KURIKKA:

Niinistönjärven grilliriihen tulipaikalle pääsee vähälumisena aikana perille asti. Loukajanvuoren laavulle on kävelymatkaa noin 300 metriä (Luovankuja 93). China Beachin laavu löytyy osoitteesta Laavutie 74.

Pahkapesän majalle vie noin 700 metrin polku Viitalalankylän nuorisoseuran pihasta (Viitalantie 338). Pirunpesän kodan osoite on Pirunpesäntie 100.

Jyllinkosken luontopolun päässä, noin 700 metriä parkkipaikalta, löytyy Kiskonniemen kotalaavu.

Oletko ollut laavuretkellä? Lähetä meille kuvasi!

Max. tiedoston koko: 16 MB.
Huom. Lähettämällä kuvan annat meille luvan kuvan julkaisuun. Lähetäthän vain itse ottamiasi kuvia.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Näistä laavuista lukijamme vinkkasivat:

Korpisaaren laavu Ilmajoella. Laavu sijaitsee Etelä-Pohjanmaan Opiston esteettömän reitin varrella. Helposti saavutettavissa, parkkipaikalta noin 150 metriä. Varusteluina löytyy mm. puulato ja invavessa.
Lakeaharjun Leijonalaavu Vimpelissä.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3.7/5 - (10 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
laavu lähimatkailu retkeily talviliikunta ulkoilu

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset