Article image
Mikko Vainio sanoo maastopyöräreittien muotoutuneen lähes kokonaan lenkkeilijöiden ja patikoijien käyttämille poluille.
03.06.2021
Terveys ja hyvä elämä

Maastopyöräilyn estää vain jääpuikkosade – katso myös videot!

Teksti: Hannele Norja
Kuvat: Rideep Jussi Teppo ja Mikko Vainio

Maastopyöräily on vienyt Mikko Vainion totaalisesti mukanaan. Sitä ennen pikkupojan pyöräilyt ja crossipolkupyörien rakentelu ehtivät tauota vuosikausiksi, kun muut urheilulajit alkoivat kiinnostaa enemmän. Aikuisiällä innostus pyöräilyyn virisi uudelleen.

Maastopyöräillija Mikko Vainio myöntää oman pyöräilykalustonsa olevan kunnossa. Paikka paikoin harrastus on saattanut lipsahtaa jopa teknisen kilpavarustelun puolelle. Ilmajokelainen Vainio toimii nyt toista vuotta Ride Etelä-Pohjanmaa ry:n puheenjohtajana.

– Pyöräilyharrastuksen pystyy aloittamaan aina myös ilman viimeisintä huippupyörää. Kynnys on matala, pitää vain rohkaistua, Vainio vakuuttaa.

Maastopyöräilyn suosion kasvu on Vainion mukaan hyvin havaittavissa. Kymmenisen vuotta sitten maastopyörän jäljistä metsäpolulla saattoi tunnistaa liikkeellä olleen tutun.

– Nyt ei suurinta osaa vastaantulijoita tunnista edes näöltä. Tästä on tullut kansanhuvia ja hyvä niin, Vainio pohtii.

Maastopyöräilijän pienet pintanaarmut

Metsäpoluille on Vainion kokemusten mukaan mahtuneet kaikki halukkaat, niin pyörin kuin jalkaisin kulkijat.

– Siellä vastaantulijoita tervehditään hymyssä suin, hän sanoo.

Sille, noin 10 metrin etäisyydeltä kohtaamalleen hirvelle Vainio ei ehtinyt taannoin metsälenkillään hymyillä. Suhteellisen nopeasti ja tuulen alapuolelta saapunut pyöräilijä yllätti sarvipään. Käärmeitä ja rintojaan röyhistelevän metson pyöräilevä Vainio on niin ikään metsässä kohdannut. Suurempia vahinkoja ei hänelle ole pyöräillessä sattunut, ei eläinten kanssa, eikä ilman.

– Vaikka vauhdit saattavat olla kovia ja maasto haastavaa, yllättävän vähän lajin parissa on pahoja loukkaantumisia tapahtunut. Pienet pintanaarmut kaatumisineen sen sijaan kuuluvat asiaan, Vainio toteaa.

Maastopyöräily

  • Maastopyöräily on pyörällä ajamista erityyppisessä maastossa.
  • Maasto voi vaihdella tasaisesta soratiepätkästä haastavaan alamäkipainotteiseen tekniseen polkuun.
  • Yhteisöryhmiä Facebookissa ja opetusvideoita YouTubessa.
  • Maastopyöräilyseuroja ympäri Suomen.
  • Porukkalenkkejä.
  • Maastopyörät voi jakaa joustoominaisuuksiltaan karkeasti kolmeen kategoriaan: täysjäykkä maastopyörä, etujousitettu maastopyörä, täysjoustomaastopyörä.

Seura toimii aktiivisesti

Seinäjoen Pyöräpojat perustettiin vuonna 1956. Nimi vaihtui Ride Etelä-Pohjanmaa ry:ksi vuonna 2017, kun seura uudisti ilmettään ja laajensi toimintaansa. Nyt Rideep:ssä on jäseniä yli 250, suurin osa Seinäjoelta ja lähikunnista. Kattojärjestö on Suomen Pyöräily ry, johon kuuluu Rideep:n lisäksi noin sata muuta jäsenseuraa.

– Miehiä meillä on jäseninä hieman naisia enemmän. Lasten fillarikoulut ja junioritoiminta ovat tuoneet toimintaan, ja sitä myöten myös jäseniksi, lisää nuoria, Vainio toteaa.

Seuran järjestämät yhteislenkit keräävät kolmesta viiteen kertaan viikossa parhaimmillaan yli parikymmentä osallistujaa lenkkiä kohden.

– Ajamme niin maanteillä kuin maastossa.  Jokaiselle on tarjolla oman tasoisensa porukka.

– Sade ja sen tuoma liukkaus siirtävät joskus maantielenkkejä, mutta maastossa ajetaan, jos ei sada jääpuikkoja, Vainio naurahtaa.

Kuvaus: Tuukka Kuosmanen, edellä ajava Jaakko Sorvisto

Sähköpyörät ovat yleistyneet myös seuran jäsenten käytössä.

– Olen itse vankkumaton luomupyörän käyttäjä, mutta sähköpyörien tulo on ollut pelkästään hyvä asia. Molemmat sopivat hyvin myös yhteisille lenkeille, Vainio toteaa.

Yhteistyöhön toivotaan myötätuulta

Rideep pyrkii edelleen edistämään pyöräilytoimintaa ja -olosuhteita.

– Työt Seinäjoen virallisen maastoreitin eteen yhteistyössä kaupungin kanssa ovat käynnissä. Lisäksi olemme saaneet luvan rakentaa kiinteän maastopyöräilyn alalajin, XCO:n radan, Jouppilanvuoren maastoihin. Tällä saralla asiat etenevät mallikkaasti.

– Valitettavasti pyöräilyolosuhteiden edistäminen työmatka- ja arkipyöräilyn osalta tuntuu olevan haasteellisempaa.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Vainio toteaa vaarallisia tienylityksiä olevan edelleen paljon, eikä selkeitä nykystandardin mukaisia pääväyliä pyöräilijöille tahdo löytyä.

– Pätkä siellä ja toinen täällä ei riitä.

– Pidämme pyöräilijöiden asiaa kuitenkin koko ajan esillä ja olemme mukana eri foorumeilla, Vainio vakuuttaa.

maastopyöräily varusteet
Maastopyöräilyssä on tärkeää, että mukana on oikeanlaiset varusteet myös pyörän rikkoontumistapauksiin.

Maastopyöräilijän varusteet

Kypärä: tärkein suojavaruste, istuvuus, keveys, tuuletus.

Ajolasit: silmiin saattaa lentää mutaa, likaa, kiviä, puun oksa, ajoviima, linssien sävyissä on monia eroja.

Ajohanskat: suojaavat hankaumilta ja lisäävät pitoa ohjaustangolla, suojaavat mahdollisen kaatumisen vaurioilta.

Polvi- ja kyynärsuojat: kun kaatumisen riskit lisääntyvät, polvisuojat, kyynärsuojat, selkäpanssari, niskatuki, leukasuojallinen kypärä, varusteissa paljon valinnanvaraa.

Juomapullo, pidemmille reissuille juomareppu.

Ajohousut ja ajopaita: pitkälahkeisia ja shortseja, istumista helpottavat toppaukset, suunniteltu satulalla istumiseen, ajopaita suunniteltu ajoasentoa varten, alaselkä peitetty, tekstiilit normaalia jykevämpiä.

Kengät ja polkimet: flättipolkimissa pienet piikit auttavat pitämään kengät kiinni polkimissa, tavallista kenkää pehmeämmät. Lukkopolkimien kanssa käytettävät kengät pohjaltaan jäykkiä, tehokas voimansiirto.

Ensiapupakkaus.

Renkaan vaihto: rengasmuovit, sisäkumi ja pumppu, paikkarasia, digitaalinen rengaspainemittari.

Monikäyttöinen yleistyökalu: pyöräilyyn suunniteltu.

Ylimääräiset ketjulinkit: ketjunkatkaisija ja ketjulinkit.

Nippusiteet.

maastopyöräily
Maastopyöräilyä voi harrastaa myös porukassa. i

Perustietoa maastopyörästä ja maastopyöräilystä

MAASTOPYÖRÄ

Jousitus:

  • jouston tarkoitus on tuoda lisää suorituskykyä hankalassa maastossa tai kovassa vauhdissa
  • aloittelijalle jäykkäperäinen pyörä
  • kehittää ajotekniikkaa paremmin täysjoustopyörään verrattuna
  • täysjoustopyörällä on helpompaa ajaa teknisessä maastossa, sillä hyvin säädetty jousitus antaa huonoillekin ajotaidoille paljon anteeksi
  • yleisesti: mitä enemmän pyörällä on joustoa, sitä kuluttavampaa sitä on polkea
  • ylimääräinen jousto lisää pyörän painoa
  • kolme kategoriaa: täysjäykkä maastopyörä, etujousitettu maastopyörä, täysjoustomaastopyörä

Rengaskoko:

  • rengaskokoja 26, 25,5, 29, läski, plussa
  • 26 tuumaa: kevyitä ja jäykkiä, näppärä käsitellä, väistyneet 27,5 tuuman tieltä
  • 27,5 tuumaa: mitä isompi tuumakoko, sitä helpommin pyörä rullaa juurien ja kivien yli, parempi pito, hyvä käsiteltävyys ja ketteryys
  • 29 tuumaa: suurin ja parhaiten rullaava koko, vakaa hallittava, sopii monelle aloittelijalle, vauhdin ylläpito helppoa, miinuksena huonompi ketteryys, pyörärungon geometria voi olla outo pienikokoisille harrastajille
  • läski: pääsee melkein mihin vaan, rengaskoko vaihtelee kolmesta viiteen tuumaan, retkeilyn ja maastopyöräilyn yhdistävälle täydellinen valinta, etenee myös lumihangessa, pehmentää maaston epätasaisuudet, huolto helppoa, huonompi rullaavuus ja erilainen ajotuntuma
  • plussa: läskipyörän ja ”tavallisen” maastopyörän renkaiden välimaastossa, koot 2,8 – 3,0 tuumaa, parempi pito ja rengasjousto ”tavalliseen” verrattuna, rullaa läskipyörää paremmin.

MAASTOPYÖRÄN KUNNON TARKASTUS

  • tarkistus tehtävä säännöllisesti
  • pesu ja puhdistus
  • renkaiden kunto: vanteen heitot, akselin kiinnitys (rengas ei saa liikkua sivuuttaissuunnassa), akselin rasvaus, akselin navat
  • jarrut: laahaaminen, jarrupalat
  • ohjaus: laakeristo, ohjaustangon kiinnitykset, vaijerien kunto
  • liukuputkien ja rungon kunto
  • keskiölaakeristo ja kammet
  • iskunvaimentimet ja laakeristo
  • satula ja satulan tolppa
  • kaikki on kiinni ja kireällä keskiosassa
  • takavaihtaja ja ketjut, laakerit
  • napalaakerit
  • pyörä telineelle: vaihteisto ja säätö, kitkalukko, ketjun ja rattaiden kulmat, ketjun kunto, renkaiden pinnat (pinnoitus), pyörä ei saa nitistä tai natista,
  • mukavuusasioita: kädensijat, satula, polkimet

MAASTOPYÖRÄN PESEMINEN

Yksi tärkeimmistä asioista. Harvoin ja huonosti pesty pyörä kuluu nopeammin ja vaatii enemmän huoltoa.

  • Huuhtele pyörä kauttaaltaan.
  • Älä käytä painepesuria, äläkä suihkuta suoraan laakereihin, napoihin tai keskiöön.
  • Suihkuta ketjuille ja rattaille liuotinainetta ja anna vaikuttaa noin 5 minuuttia.
  • Harjaa ja huuhtele ketjut ja rattaat.
  •  Suihkuta pyörä kauttaaltaan pesuaineella, anna vaikuttaa noin 5 minuuttia.
  • Pese pyörä harjalla tai pehmeällä sienellä.
  • Huuhtele pyörä kauttaaltaan.
  • Pese jarrut.
  • Kuivaa pyörä mikrokuituliinalla tai nukkaamattomalla rätillä

Jälkikäsittely

  • öljyä ketjut
  • suositeltavaa käyttää suojapinnoitetta

MAASTOPYÖRÄILYN ALALAJIT

XC – Cross Country

  • perinteistä maastopyöräilyä poluilla ja metsäteillä
  • reitit nopeita, sisältävät laskuja ja jousuja
  • XC-pyörä on monikäyttöinen
  • valikoimissa yli 30 erilaista pyörämallia

Enduro (All-Mountain)

  • kilpailuna ottanut vaikutteita moottoripyörillä ajaettavasta endurosta
  • kilpailu alamäkipainotteinen ja teknisten ja luonnonmukaisten reittien ajaminen mahdollisimman kovaa

Downhill (DH)

  • mäkeä alas painovoiman avulla niin kovaa kuin mahdollista
  • kuljettajalla nopea reaktiokyky ja pyörän hallittavuus
  • radat teknisiä, mm. rakennettuja siltoja, polkuja
  • kokeneelle harrastajalle antoisa oman ajotekniikan hiomiseksi

Sähköpyöräily

  • kasvattaa suosiota vuosi vuodelta
  • vauhdin ylläpitäminen helppoa
  • kohottaa kuntoa, sillä lenkkien pituudet ja määrät helposti tuplaantuvat
  • vauhti ei sakkaa esteidenkään kohdalla
  • painavan pyörän hallittavuus vaatii enemmän tukilihasten käyttöä
  • painava pyörä ja leveät renkaat tekee ajettavuuden vakaaksi

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.6/5 - (8 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset