Article image
Moderni kotiteatteri istuu sisustukseen. Laitteet ovat joko langattomia tai piilotettuina
01.07.2021
Koti ja asuminen

Iso televisio tarvitsee ison äänen

Juho Kuorikoski

Television keskimääräinen ruutukoko on kuluneen 15 vuoden ajan kasvanut tasaisesti taulutelevisioiden esiinmarssin seurauksena. Kuva tarvitsee seurakseen myös ääntä, sillä televisioiden sisäiset kaiuttimet eivät ole kehittyneet samaa tahtia näyttöpinta-alan kanssa.

Ammoisella 1990-luvulla televisiot olivat suuria ja painavia laitteita. Esimerkiksi 32-tuumainen kuva oli ylellisyyttä, johon vain harvalla oli varaa. Uusi vuosituhat toi tullessaan taulutelevisiot, minkä seurauksena ruutupinta-ala on alkanut kasvaa tasaisesti hintojen laskiessa. Nykyään 40-tuumainen televisio on jo pieni, sillä jopa 70 tuuman ruutuja myydään edullisin kuluttajahinnoin.

Moni tyytyy vain isoon kuvaan, vaikka pienellä panostuksella myös ääneen saisi laatua, joka täydentää valtavaa näyttöpintaa. Elokuvateatterimaista elämyksellisyyttä hakevalle ääni on yhtä tärkeä kuin valkokankaan kokoa lähentelevä televisio.

–Monet ostavat vielä nykyäänkin pelkästään television, mutta enemmän ja enemmän ihmiset ovat tietoisia myös äänenlaadusta, kertoo Seinäjoen Gigantin tv- ja audiolaitteiden tuoteryhmävastaava Mikko Bengts.

Jyrkkä ei lastulevylle

Sana kotiteatteri tuo monelle edelleen mieleen valtavat kirsikkapuiset kaiuttimet tai yläasteen puukäsityötunnilla rakennetut, vielä suuremmat lastulevypöntöt, jotka maalattiin mustalla kalustemaalilla. Tällaiset viritelmät istuvat huonosti nykysisustukseen, jossa televisio nostetaan yhä useammin seinälle tilaa viemästä.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

–Nykyään arvostetaan yksinkertaisuutta. Laitteet halutaan siististi esille, ja monia niistä voi ohjata pelkästään yhdellä kaukosäätimellä, Bengts kertoo.

Monet mieltävätkin kotiteatterin sekalaiseksi kaiutinten komppaniaksi, joka valtaa koko olohuoneen kaapeleiden kulkiessa pitkin seinänvieruksia. Nyt on toisin. Suositut soundbar-laitteet tekevät kotiteatterista sisustusyhteensopivan tarjoten samalla televisiota parempaa äänenlaatua.

Soundbar on siro pötkylä, joka sisältää vahvistimen ja osan kaiuttimista. Laite asettuu nätisti television alle. Potkua mataliin ääniin irtoaa subwooferista, joka toimii langattomasti. Kaiutin- ja kaapelihärdelli on mahdollista välttää lähes kokonaan, ja vähätkin johdot voi kätevästi naamioida kaapelikouruun esimerkiksi jalkalistan päälle.

–Soundbarit ovat kasvava tuoteryhmä. Ne ovat todella hyvä vaihtoehto langallisille järjestelmille. Kymmenen viime vuoden aikana nämä laitteet ovat kehittyneet valtavasti.

Bengts muistuttaa, että katselukokemuksessa puolet tulee äänentoistosta. Edullisinkin soundbar peittoaa äänenlaadussa lähes minkä tahansa television sisäänrakennetut kaiuttimet.

–Nykytelevisioissa kaiuttimet saattavat olla jopa huonommat kuin kymmenkunta vuotta sitten, vaikka ruutu onkin isompi.

Harrastajat ovat erikseen

Vaikka kuluttajille myydään helppoja ja sisustukseen sopivia ratkaisuja, perinteiset vahvistimet ja kaiuttimet pitävät yhä harrastajapiireissä pintansa.

–Nämä hankitaan yhä useammin erikoisliikkeistä. Jos tavallinen kuluttaja etsii soundbaria järeämpää äänentoista, aktiivikaiuttimet ovat yleensä seuraava askel.

Nämä eivät tarvitse vahvistinta toimiakseen, vaan kaiuttimet liitetään toisiinsa johdolla. Tämän jälkeen riittää, että toinen kaapeli tökätään televisioon ja kolmas töpseliin.

–Harrastajat tykkäävät hifistellä laitteillaan, mutta soundbarit ja aktiivikaiuttimet ovat kuluttajille se yksinkertaisin ratkaisu, Bengts summaa.

Kommentti: Pientä ja sievää

Olen itse metsästänyt mahdollisimman suurta kuvaa joka kerralla, kun olen televisiokaupoilla ollut. 32-tuumainen taulutelevisio maksoi vuonna 2005 1300 euroa, viime vuonna 70-tuumaisen ruudun sai alle kuudellasadalla. Hintakehitys on ollut vähintäänkin huimaa.

Äänipuolella on ollut melkoisia virityksiä vuosien varrella. Opiskelukämpässä oli pino vahvistimia ja sellaiset lastulevypöntöt, että pohjoismaiseen sisustukseen viehtyneellä alahuuli olisi alkanut taatusti väpättää. Niistä tosin lähti ääntä niin, että naapuritkin varmasti kuulivat.

Nyt tuon viime kesänä ostetun 70 tuuman telkkarin alla nököttää pieni ja sievä soundbar. Subwoofer on langaton ja muutkin kaapelit on kätketty jalkalistoja kiertäviin kaapelikouruihin. Pelikonsolikokoelma on konmaritettu senkin laatikoihin. Puusilmiini ja -korviini kotiteatteri on aivan riittävän hyvä. Matalat taajuudet eivät tärisytä sohvaa, mutta perheellisenä tähän on tottunut. Minulle riittää, että sisustukseen sopiva kotiteatteri murahtelee maltillisesti silloin, kun ruudulla rytisee.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset