Article image
Maire ja Heikki Ojanperä viljelevät innokkaasti kaupungin vuokrapalstalla. Maire on juuri samana aamuna koristellut kahvinkuljetusämpärin viljelypalstalle sopivaksi.
22.05.2020
Koti ja asuminen

Oma viljelypalsta on tärkeä, sadon lisäksi odotettuja ovat myös ystävien tapaamiset

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Taru Valkama

Vaasan kaupungin viljelypalstoilla voi nähdä käsiensä työn jäljet, pääsee korjaamaan satoa ja saa tuntea aitoa yhteisöllisyyttä. Omaa viljelypalstaa joutuu usein hieman odottamaan, mutta odotus palkitaan moninkertaisesti.

Viljelupalstan säännöt

Heti vapun jälkeen ja usein jo ennen sitä alkaa Vaasan kaupungin viljelypalstoilla muurahaispesämäinen kuhina. Oman maan viljelystä innostuneet kaupunkilaiset pääsevät maatöiden kimppuun.

– Meillä tämä alkoi kolme vuotta sitten. Etsimme täältä Kotirannan alueelta palstaa, mutta kaikki olivat varattuina, Maire Ojanperä muistelee kuin eilistä päivää.

Sitten eräs rouva tuli kysymään etsimmekö palstaa. Hän luovutti palstansa meille, kun oli hoitanut sitä jo yli 20 vuotta.

Maire Ojanperä on siitä asti hallinnut palstaa. Viereisellä palstalla on maata kääntämässä poika Heikki. Hän tulee yhdessä äitinsä kanssa palstalle maahommiin. Yleensä kaikki palstanvuokraajat ovat avuliaita,ystävällisiä ja myös seurallisia. Samoin pyrkivät Ojanperät olemaan.

– Täällä taitaa olla koko ajan kaikki palstat varattuina. Tämän viereisen saimme, kun sitä ei ollut käännetty ja kyselin sen perään, Heikki kertoo.

– Kun yksi viljelypalsta vapautuu, täällä on usein lähes kilpajuoksu sinne, Heikki jatkaa.

viljelypalsta ja palstan viljelijä Maire Ojanperä
Maire Ojanperä esittelee viljelyspalstansa penkissä kasvavaa piparjuurta, joka on jo aloittanut kasvun.
Heikki Ojanperä
Heikki Ojanperä aikoo hyötykäyttää viime vuoden puutarhajätteet hyönteishotellin materiaaleina.

Apua saa ja tarjotaan

Maire Ojanperä selventää, että hän asuu omakotitalossa, jonka piha on niin varjoisa, että siinä on vaikeampi kasvattaa mitään.

– Maa taitaa olla myös köyhtynyt, kun olen kasvattanut siinä samoja lajeja liian pitkään.

Ojanperät käyvät viljelykauden aikana palstallaan pari-kolme kertaa viikossa parista tunnista muutamaan tuntiin kerrallaan. Kahvit ja eväät ovat mukana ja vähintään yhtä tärkeää kuin palstanhoito ja viljely tuntuu olevan maailmanmenon pohtiminen naapuriviljelijöiden kanssa.

Suurin osa Kotirannan viljelijöistä on maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään. Siksi myös eri palstoilla kasvatetaan hyvin erilaisia kasveja.

– Heillä on tietysti omat ruokakulttuurinsa ja sen vuoksi viljelevät erilaisia yrttilajeja, Heikki pohtii.

Ojanperät kehuvat lähes kilvan monien kanssaviljelijöiden ahkeruutta.

– Eräältä palstalta noukitaan Pohjolan lyhyessä kesässä kolme satoa. Sitä voi moni yrittää, mutta jää tekemättä, Heikki ihmettelee.

Christina Käld ja Maire Ojanperä
Christina Käld ja Maire Ojanperä vaihtavat päivittäin kuulumisia. Ojaperä esittelee juuri ylöskaivamaansa maa-artisokkaa. Käld puolestaan aikoo istuttaa sipuleita.
Christina Käld ja ituperunat
Christina Käld pitää erityisesti viljelyspalstan yhteisöllisyydestä, kuvassa komeilee juuri erään palstalaisen hänelle tuomat upeat ituperunat.

Yli 30 lajiketta joka kesä

Ojanperien viereisellä palstalla ahkeroi Christina Käld. Kun Käldin ansiotyöura loppui 18 vuotta sitten, hän löysi vapautuneelle ajalleen palstaviljelyn ihanuuden.

– Käyn täällä melkein joka päivä, Käld sanoo ja levittelee palstojen välisille käytäville kulkumattoja.

Käld on hoitaa kahta palstaa yksinään ja yleensä pyöräilee keskustasta Kotirannalle. Sadonkorjuussa on sitten käytettävä autoa apuna.

– Kasvatan joka kesä yli 35 eri lajia vihanneksia ja 14 eri yrttiä. Minulla on sellaisiakin lajeja, joita ei kellään muulla täällä ole, kuten latva-artisokkaa, maissia ja parsaa.

– Aloitan jo maaliskuussa kasvattamisen kotona ruukuissa.

Erityisesti tänä keväänä viljelypalsta on ollut Käldille kuin taivaan lahja. Hän oli käynyt jumpassa ja kuntosalilla ja kaupungilla ennen koronaa.

– Onneksi tuli viljelykausi. Olen ollut kotona kaksi kuukautta aivan yksin. Jos tätä ei olisi tullut, olisin varmaan tullut hulluksi, Käld huudahtaa ja jatkaa kevään tärkeitä maanmuokkaus- ja kylvöaskareita viljelypalstallaan.

Saksankirveli
Saksankirveliä voi käyttää mausteeksi. Ojanperät suosittelivat sujauttamaan saksankirveliä myös vesikannuun makua tuomaan.

Kiinnostuitko viljelypalstoista? Vaasan kaupungin viljelypalstat haetaan Timmi-vuokrausjärjestelmän kautta

  • Vaasan kaupungin viljelypalstoilla voi viljellä yksivuotisia hyöty- ja koristekasveja omaan tarpeeseen.
  • Palstat ovat kooltaan 10×10 metriä eli 1 aari. Vuokrahinta on 27,50 €/viljelykausi.
  • Palstat sijaitsevat Korkeamäellä (Hirventie), Kotirannalla (Ainonkatu), Suvilahdessa (Suvilahdentie) ja Vanhassa Vaasassa (Läntinen Pitkäkatu).
  • Vapaita viljelypalstoja voi etsiä Vaasan kaupungin verkkosivulla olevan Timmi-vuokrausjärjestelmän kautta.
  • Palstan vuokraajalla on etuoikeus vuokraamisen myös seuraavalle vuodelle.
  • Vuokrasopimuksen teko edellyttää henkilöllisyyden todentamista.
viljelypalsta

Lähes kaikki Vaasan kaupungin viljelypalstat on tällä hetkellä varattu

Vaasan kaupungin viheraluehortonomi Leila Roininen on tyytyväinen palstojen kokonaistilanteeseen.

– Suurin osa palstoista on tällä hetkellä jo vuokrattuina. Perinteisesti Korkeamäen palsta on ollut suosituin ja Kotiranta on seuraavana.

Palstat on tarkoitettu nimenomaan yksivuotiseen käyttöön. Niitä ei saa rajata, sinne ei saa tehdä rakennelmia eikä monivuotisia kasveja voi siirtolapuutarhan tapaan palstoilla viljellä.

– Ne eivät ole siirtolapuutarhoja eivätkä grillijuhlien tai muiden kokoontumisten pito- ja juhlapaikkoja. Niistä tulee joka kesä joku yksittäinen valitus, Roininen toteaa.

Palstojen kysyntä on pysynyt vuosien saatossa aika vakiona. Vuonna 2008 kaupunki lakkautti Ristinummella sijainneen Radiotien alueen.

– Suurin osa kantasuomalaisista palstan vuokraajista taitaa olla eläkeläisiä. Joka vuosi mukaan toki tulee joku nuorempi, esimerkiksi opiskelija tai nuori perhe. Muualta Suomeen muuttaneiden osuus palstanvuokraajina on vuosien saatossa kyllä noussut.

viljelypalsta
Viljelypalstan ensimmäinen sato on jo kypsymässä harsojen alla.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.7/5 - (4 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
kasvatus sadonkorjuu vaasa viljely viljelypalsta

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset