Merirosvoradion lähetykset pyörivät, kun kiltit pojat olivat asialla
Anssi Nieminen lähetti piraattiradiolähetyksiä kolmisen vuotta. Sen jälkeen hän lähinnä auttoi muita piraatteja. Isot päiväsakkotuomiot pelottivat, sillä ankarin tuomio tuli aina lähettimen päälle kytkeneelle.
Merirosvoradio lähetti ohjelmaa Kyrönjoen rannoilta ja Vöyrin hyppyrimäestä
Kun merirosvoradiotoiminta loppui ratsia-aaltoon, kaikki kirjeenvaihtokin katsottiin varmemmaksi polttaa. Piraattiasemia jahdattiin 1970-luvun lopulla sinnikkäästi.
Piraattiradio vei eteläpohjalaisklopin putkaan
Mika odotti poliisien kanssa kotisohvalla tarkastajan tuloa. Hänen piratismitietonsa löytyivät vapaa radio -aatetta kannattavan lehden toimitukseen tehdyn ratsian yhteydessä.
Maa järisee Suomessa viikoittain
Lappajärvellä mitattiin magnitudiltaan 3,8 maanjäristys vuonna 1979. Suomen voimakkaimman maanjäristyksen, Perämerellä vuonna 1882, magnitudi oli arviolta noin 5,0.
Oli vain yksi vaihtoehto
Vähänkyrön Hyyriän pimeän korven taivas lumosi Päivi Harjunpään niin, että hänen oli lähdettävä opiskelemaan tähtitieteitä.
Tiedemuseo valaisee tieteen, taiteen ja tähtitaivaan ihmeitä
Tiedemuseo Liekkiin kuuluu kolme kohdetta: näyttelykeskus, Observatorio ja Piirustussali. Observatorion perusnäyttely, Minä ja maailmankaikkeus, tutustuttaa vierailijat avaruuden ihmeisiin ja observatoriorakennuksen historiaan.
Valtava tulivuori purkautui Suomessa jo jokin aika sitten
Onko Lapuan Ritamäellä, Keski-Nurmossa tai Munakasta kohti Maalahtea ollut joskus tulivuoria tai tulivuorten vyöhyke? Meidän kallioperässämme on paljon merkkejä tulivuorista.
Kehittyneemmät sivilisaatiot käyvät piipahtamassa meillä tavan takaa
Kun ikätoverit lukivat Aku Ankkaa, kävi kymmenvuotias Heikki Kulju kirjastossa lainaamassa ufokirjoja.
Pointin talvisen lyhtykilpailun voittaja on kuortanelaista käsityötä
Pointin talvisen lyhtykilpailun voitto meni Kuortaneelle, missä yleisöäänestyksen voittanut komean kokoinen lyhty koristaa Päivi Myllymäen pihaa.
Keräsimme talteen evakkomuistoja
Sotien seurauksena lähes puoli miljoonaa suomalaista joutui jättämään kodin taakseen ja heidät sijoitettiin jäljelle jääneeseen Suomeen.
Pyysimme lukijoitamme lähettämään meille omien perheidensä ja sukujensa evakkomuistoja. Saimme lukuisia koskettavia tarinoita.
Kaupallinen yhteistyö Modernilla laivalla Ruotsiin laskettelemaan
Talviloman lähestyessä moni miettii sopivaa kohdetta aktiiviselle tekemiselle. Wasaline tuo lahden takaiset mahdollisuudet mukavan lähelle.
Kaupallinen yhteistyö Berliiniin harjoittelemaan näytelmää ”Ei kertonut katuvansa”
Keväällä 2023 Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä Mari Pöytälaaksolle tarjoutui mahdollisuus osallistua seitsemän teatterin yhteistyöproduktioon. ”Roihan mallissa” eri teattereista kootaan näyttelijät, jotka Berliinissä harjoittelevat näytelmän kuudessa viikossa ensi-iltaan. Suomessa kierretään seuraava kausi näyttelijöiden kotiteattereissa sitä esittämässä. Noin 20 esitystä per teatteri ja kuusi teatteria eli 120 esityksen verran junailua ympäri Suomen. Seitsemäs teatteri on Mikko Roihan Vapaateatteri.
Äänestä kauneinta joululyhtyä
Joululyhtykilpailumme keräsi toinen toistaan kauniimpia kuvia, joita lukijamme lähettivät joululyhdyistään. Valitsimme seitsemän finalistia, äänestä mikä loistokkaista lyhdyistä on sinun suosikkisi.
Hovingatar on tottunut reenvetäjä
Suomenhevonen Hovingatar on metsätöiden konkari, kyntökisojen mestari ja Anniina Kupiaisen oma kasvatti.
Karjalasta Seinäjoelle -tarinailta Seinäjoen kaupunginteatterilla 11.12.
Karjalasta Seinäjoelle -tarinaillassa eläydytään evakkojen kokemuksiin musiikin ja kertomusten avulla. Esitystä varten on kerätty siirtokarjalaisten ja heidän jälkeläistensä tosikertomuksia.
Kyllä tämä suurkaupunkielämän voittaa
Pariskunnan postilaatikko on leirintäalueen kulmalla.
Jouluiloa joulumarkkinoilta
Keskustojen ja kylänraittien jouluvalot syttyvät jälleen lähiviikonloppuina. Joulunavaustapahtumien lisäksi siellä täällä järjestetään myös tunnelmallisia joulumarkkinoita. Kauniisti koristellut myyntikojut houkuttelevat herkuttelemaan, tapaamaan tuttuja ja tekemään jouluostoksia.
Kaupallinen yhteistyö Joulun taikaa joulukonserteista
Kaipaatko joulun taikaa ja tunnelmaa? Häjy Liven joulukonsertit ovat täällä taas! Tervetuloa Samuli Edelmann, Arja Koriseva, Linda Lampenius & Perttu Kivilaakso, Petri Laaksonen ja monet muut!
Kaupallinen yhteistyö Kysyimme: Minkä käyttämäsi Nokian matkapuhelimen muistat edelleen ja miksi?
Vaasan kaupunginteatterin Nokia-näytelmän pääroolissa yritysjohtaja Jorma Ollilaa näyttelee monista elokuva- ja televisiorooleistaan tuttu Jorma Tommila. Pyysimme lukijoitamme muistelemaan heidän käyttämiään Nokian matkapuhelimia. Katso vastaukset!
Laihialainen Jaakko Tuomela valittiin Superhahmoksi
Pointin ja Seinäjoen kaupunginteatterin Superhahmo-äänestyksen voittaja julkistettiin perjantaina Niin kuin taivaassa -musikaalin yhteydessä. Eniten ääniä sai laihialainen Jaakko Tuomela. Yli 1400 äänestä Jaakon saalis oli 440 ääntä.
Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut
31.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Varaudu huijauksiin
29.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yrityskauppa onnistuu
25.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Hallilanvuori kasvaa – asumisen rauhaa lähellä palveluja
25.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kolme kovaa valttia
06.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Rännit ja katto kuntoon helposti
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Keittiöitä 30 vuoden kokemuksella uudessa myymälässä
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Työhyvinvointi kuuluu kaikille
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kun sanat eivät riitä, tekeminen kantaa
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yksi päivä kuussa voi muuttaa yrityksesi suunnan
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Polttoöljyä ja etuja yrityksille
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Paikallista työterveyttä suurella sydämellä
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Hongon päiväkoti valmistui etuajassa
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Ajonäkösi on tärkeää myös muille
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Valikoima moninkertaistuu
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Taksialalla luottamus on elinehto
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yritysautoilijan supervoima
04.07.2025
Kaupallinen yhteistyö
Ranskalaisen laulajalegendan tarina herää henkiin Vaasassa
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kesä täynnä iloa -Kurikka kutsuu kevein kustannuksin
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Alanvaihtaja näkee potentiaalia pojissa
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kesäostoksille kierrätysgalleriaan
Uusimmat videot
Kaikki videot
31.10.2025
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Autot ja liikenne
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Tapahtumat ja matkailu
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Varaudu huijauksiin
29.10.2025Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Yrityskauppa onnistuu
04.10.2025Työelämä ja yrittäjyys
Heimo Välinen loi Hypen Espooseen
13.09.2025Autot ja liikenne
Rautaperseillä maisemat vaihtuvat
07.06.2025Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Yksi vuosi, monta mahdollisuutta -Etelä-Pohjanmaan Opisto avaa ovia
02.05.2025Koti ja asuminen
Innostus kasvaa joka kevät
15.02.2025Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Osaajia varhaiskasvatukseen ja nuorisotyöhön
28.10.2024Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Pankkina yli sukupolvien
05.10.2024Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Biokaasuenergiaa yhdessä paikallisin voimin
05.08.2024Terveys ja hyvä elämä
Hyvä kalapaikka vetää siiman kireäksi
22.03.2024Koti ja asuminen
Mieletön projekti
05.03.2024Työelämä ja yrittäjyys
Australia, Uusi-Seelanti, Havaiji ja Karibia
16.02.2024Työelämä ja yrittäjyys
Ammattiurheilun jälkeinen elämä
16.02.2024Terveys ja hyvä elämä
Kaupallinen yhteistyö
Opistovuosi tuo iloa ja itsetuntemusta
22.01.2024Terveys ja hyvä elämä
40 vuotta avantouintia
20.12.2023Tapahtumat ja matkailu
Hovingatar on tottunut reenvetäjä
15.11.2023Terveys ja hyvä elämä
Parhaana päivänä 250 kätköä
24.10.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Vastuullisuus on konkreettisia tekoja
25.09.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan Kari Niemelä: ”Paras vinkki on, ettei jää vakuuttamisen kanssa yksin.”
19.09.2023Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Näin hoituu savupiipun nuohous tehokkaasti – katso video
Uusimmat podcastit
Kaikki podcastit
09.04.2021
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Mistä löytää motivaatiota liikuntaan?
02.04.2021Koti ja asuminen
Hyvä pointti -podcast: Kannattaako vanhaa nahkasohvaa säästää ja miten valita uusi sohva?
26.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Miten selvitä isosta työkuormasta ja etätöistä?
19.03.2021Työelämä ja yrittäjyys
Hyvä pointti -podcast: Miten huonekalut saadaan kestämään vuosikymmeniä?
12.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Terveys ja työssä jaksaminen
05.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Suomen lippu pakkauksessa ei aina kerro koko totuutta
26.02.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Ruokahävikin vähentäminen ja kalavallankumous
19.02.2021Työelämä ja yrittäjyys
Hyvä Pointti -podcast: Villiruokaa ja miljöötsunami
Uusimmat blogit
Kaikki kirjoitukset
12.11.2025
Työelämä ja yrittäjyys
04.10.2025
Työelämä ja yrittäjyys
04.07.2025
04.07.2025
Tapahtumat ja matkailu
07.06.2025
Tapahtumat ja matkailu
15.02.2025
Työelämä ja yrittäjyys
23.10.2024
Työelämä ja yrittäjyys
05.07.2024
Tapahtumat ja matkailu
14.06.2024
Tapahtumat ja matkailu
24.05.2024
Tapahtumat ja matkailu
22.03.2024
Koti ja asuminen
16.02.2024
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
05.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
22.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
01.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
30.03.2023
Autot ja liikenne
Työelämä ja yrittäjyys
Lähellä ja tavoitettavissa
Työelämä ja yrittäjyys
Julkiset hankinnat ja hankintalain uudistus
Tangon ytimessä – yhdessä eteenpäin
Tapahtumat ja matkailu
Tangon juhla leviää kotisohville Ylen avulla
Tapahtumat ja matkailu
Kesällä kaikki on toisin
Työelämä ja yrittäjyys
Laiskuus laiskistuttaa
Työelämä ja yrittäjyys
Yrittäjien ja yrittäjyyden tervehdys
Tapahtumat ja matkailu
Tangoa ja tapahtumia Seinäjoella usean vuosikymmenen ajan
Tapahtumat ja matkailu
Maatalousnäyttely – nostalgiapläjäys vai silmien avaamisen paikka
Tapahtumat ja matkailu
Hei kundit, kesä on tullut!
Koti ja asuminen
Kevättä kohti Pytinkimessuilta
Työelämä ja yrittäjyys
Kaikille on paikkansa
Työelämä ja yrittäjyys
Myönteinen ilmapiiri auttaa jaksamaan
Työelämä ja yrittäjyys
Johdatko arvoilla, joita noudatat itse?
Työelämä ja yrittäjyys
Ei niuhoteta turhista
Työelämä ja yrittäjyys
Työharjoittelu Ilkan luovissa palveluissa
Tapahtumat ja matkailu
Kaupunkifestivaali, johon on helppo tulla
Tapahtumat ja matkailu
20 vuotta eikä suotta
Tapahtumat ja matkailu
Kesä ilman kalenteria
Autot ja liikenne