Article image
Hyvinvointiamme ei voida rakentaa sellaisen ajatuksen varaan, jossa velkaraha ja verovarojen jakaminen ovat ratkaisu, Jyrki Mäkynen muistuttaa.
02.10.2020
Työelämä ja yrittäjyys

Yrittäjien edunvalvojana monella rintamalla

TEKSTI: Johanna Koskiahde
KUVAT: Jenna Koivisto

Jyrki Mäkynen on tehnyt pitkän uran yrittäjänä ja yrittäjien edunvalvojana. Luottamustoimet yrittäjäjärjestöissä niin maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla ovat vieneet hänet edunvalvontatyöhön myös Euroopan kentille.

Seinäjokinen Jyrki Mäkynen on toiminut Suomen Yrittäjien puheenjohtajana pisimmän mahdollisen ajan, kolme kaksivuotiskautta. Työ yrittäjien edunvalvojana kuitenkin jatkuu edelleen, puheenjohtajuuden päättyessä.

Mäkynen on valittu toukokuussa pk-yrittäjien eurooppalaisen kattojärjestön SMEunitedin sosiaaliasioiden valiokunnan johtajaksi. Suomi on pienten ja keskisuurten yritysten maa, joten täällä tunnetaan pk-yrittäjien toiminnan haasteet ja edellytykset.

– On ensiarvoisen tärkeää, että Suomella on edustus Euroopan unionin tasolla toimivassa järjestössä, sillä valtaosa yrittäjien toimintaa säätelevästä lainsäädännöstä tulee EU:sta, Mäkynen korostaa. 

Mäkynen on lisäksi ainoana ehdolla Suomen Yrittäjien valtuuston puheenjohtajaksi. Kahdesti vuodessa kokoontuva valtuusto valitaan nyt ensimmäisen kerran. Ehdokkaaksi hän lähti kentän vahvalla tuella.

– Järjestössä on toistakymmentä vuotta suunniteltu hallintoa keventävää uudistusta ja otin sen toteuttamisen erääksi tavoitteekseni puheenjohtajuuskaudelleni, Mäkynen kertoo.

Pohjalaisuus on voimavara

Eteläpohjalaiseen luonteenlaatuun sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä vaativa yrittäjyys istuu hyvin.

– Etelä-Pohjanmaalla yrittäjyyttä on pidetty arvossa aina ja se näkyy myös siinä, että nuoriso kasvaa yrittäjyyteen ja ideaan siitä, että yrittäjyys voi olla oman työuran tie. Yhä enemmän täällä on myös kunnianhimoa laajentaa omaa yritystä, toki sitä toivoisin näkeväni vielä enemmän, Mäkynen pohtii.  

Suomi on hyvä maa yrittää, siitä kertoo menestys kansainvälisissä vertailuissa. Mutta parannettavaa on.

– Erityisesti jäykät, vuosikymmenten takaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa laaditut rakenteet vaativat uudistusta niin, että ne vastaavat tämän päivän toimintaympäristöä. Paljon esillä ollut paikallinen sopiminen on osa tätä muutosta, Mäkynen sanoo.

Pienet yritykset vastaavat yhä merkittävimmin osin työllistämisestä yhteiskunnassamme.

Pienet yritykset tärkeitä työllistäjiä

Viime vuosikymmenen aikana erityisesti yksinyrittäjien määrä on noussut Suomessa. Leimallista tämän päivän yksinyrittäjyydessä on toimiminen verkostoissa, joissa asiantuntijatyötä tehdään yrittäjämäisesti, mutta ei yksin.

– Suomen Yrittäjät on panostanut vahvasti myös yksinyrittäjien ja nuorten yrittäjien edunvalvontaan. Pienet yritykset vastaavat yhä merkittävimmin osin työllistämisestä yhteiskunnassamme, Mäkynen huomauttaa.

Suomen Yrittäjien puheenjohtajana Jyrki Mäkynen onkin pyrkinyt vaikuttamaan erityisesti pk-yritysten toimintamahdollisuuksien edistämiseksi. Koeajan pidennys, yrittäjävähennys sekä arvonlisäveron maksuperusteinen tilittäminen ovat esimerkkejä aikaansaaduista muutoksista.

Rajoitusten purkaminen yrittäjyyden tieltä on avainasia työllisyyden parantamisessa.

– Korona on aiheuttanut monille jo ennestään olemassa olleille yrittäjyyden haasteille kerrannaisvaikutuksia. Toivon, että poikkeusaika herättää ymmärrystä siitä, että työelämän rakenteista on pystyttävä tekemään joustavampia, jotta tilanteen niin vaatiessa muutoksiin voidaan reagoida nopeasti, yrityselämää lamaannuttamatta.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Hyvinvointi säilyy vain työn kautta

Suomalaisen hyvinvoinnin säilyttäminen sellaisena kuin sen tunnemme edellyttää vahvaa panostusta työhön ja koulutukseen.

– Hyvinvointiamme ei voida rakentaa sellaisen ajatuksen varaan, jossa velkaraha ja verovarojen jakaminen ovat ratkaisu. Pieni kansakunta ei voi myöskään kilpailla halvoilla hinnoilla, vaan menestyminen globaalisti vaatii meiltä korkeaa osaamisen tasoa. Koen koulutukseen ja kehitykseen panostamisen erityisen tärkeäksi, Mäkynen sanoo.

Vaikka yrittäjyys on kova laji, se antaa paljon.

– Yrittäjyydessä ei läheskään aina ole kyse siitä, että keksii täysin ainutlaatuisen liikeidean, vaan useimmiten siitä, että kykenee toteuttamaan ideansa käytännössä. Se vaatii työtä, riskinottohalua ja -kykyä sekä kykyä sietää epävarmuutta. Mutta se antaa vapauden ja huippuhienon mahdollisuuden toteuttaa omia visioitaan, Mäkynen summaa.

Aila Hemminki toimii Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien omistajanvaihdosasiantuntijana.

Maksutonta asiantuntija-apua on saatavilla

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien omistajanvaihdosasiantuntija Aila Hemmingin mukaan on erittäin tärkeää, että kannattavat ja toimivat yritykset voisivat jatkaa toimintaansa. Onnistunut omistajanvaihdos on etu niin henkilöstölle, kunnalle kuin koko maakunnallekin.

– Sekä kuntien että koko maakunnan vetovoima tulee yrityksistä, niiden tuottamista palveluista ja työpaikoista, Hemminki toteaa.

Etelä-Pohjanmaan alueella on satoja yrityksiä, joissa sukupolvenvaihdos tai myynti ulkopuoliselle olisi ajankohtainen.

– Tilastoja asiasta ei ole olemassa, koska yrityksestä luopumista ei voi ennustaa eikä sitä tarvitse myöskään ilmoittaa minnekään, Hemminki selvittää.

Jatkajia kaivataan

Yksi sukupolvenvaihdoksen suurimmista hidasteista on jatkajan puuttuminen.

– Se on esteistä ehdottomasti yleisin, Hemminki toteaa.

Myös yrityksen arvon määrittäminen ja rahoituksen järjestyminen hidastavat niin sukupolvenvaihdoksia kuin kaikkia muitakin omistajanvaihdoksia.

– Luopujia mietityttää myös kovasti perillisten tasapuolinen kohtelu sukupolvenvaihdoksen yhteydessä, sanoo emmHeHhh

Omistajanvaihdosneuvonta on maksutonta Etelä-Pohjanmaan alueen yrityksille.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
hyvinvointi Seinäjoki työelämä Yrittäjä yrittäjyys

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset