Valjasseppä on harvinainen käsityön ammattilainen
Alajärveläisen valjasseppä Elina Teirikangas-Isoniemen olohuoneessa seisoo erikoinen puuhevonen. Keinuvia jalkoja ei näy, ja turvan paikkeilla on saranat.
Kaupallinen yhteistyö Maatilayrittäjien kumppanina muutoksessa
Seinäjoen ammattikorkeakoulu, SeAMK, on eri hankkeillaan ennaltaehkäisemässä ilmastonmuutoksen haittoja sekä edesauttamassa maatilayrittäjien menestymistä vääjäämättä tulevassa muutoksessa.
Kaupallinen yhteistyö Digiajalta ei voi piiloutua
Etelä-Pohjanmaalla toimivat Leader-ryhmät vievät yhdessä harvaan asuttujen alueiden tietoverkkoyhteyksiä eteenpäin.
Virtaa työn kuormittavuuteen
Eläin- ja luontoavusteisuus on kasvanut eri työtehtävissä, kun on havahduttu huomaamaan niiden hyödyt paremmin.
Kaupallinen yhteistyö Parhaat hetket rakennetaan yhdessä
Seinäjoen K-Rauta on paljon muutakin kuin rautakauppa. Perinteisen rautakauppa- ja puutavarapuolen lisäksi tarjonnasta löytyy Kimppu Kivaa -myymälä sekä maakunnan parhaat valikoimat grillejä ja komposteja.
Kaupallinen yhteistyö Uudelle uralle on monta mahdollisuutta
Alanvaihto, tai ainakin työpaikan vaihto käy yhdellä, jos toisella joskus mielessä. Tuhansia aikuisopiskelijoita vuodessa kouluttavalla Suomen Yrittäjäopistolla on esittää uudesta ammattitutkinnosta haaveileville selkeät sapluunat.
Monet peräkkäiset markkinapäivät ja matkat päälle alkoivat käydä työstä
Kun 1990-luvun alun maatalouden myllerryksessä sikalan laajentaminen ei onnistunut, piti keksiä jotain muuta.
Kaupallinen yhteistyö Huollot ja saneeraukset lisäävät energiatehokkuutta
Aina kannattaa kysyä paikalliselta, ennen kuin tekee päätöksiä kodin lvi-asioissa. Hanakat-liikkeen yrittäjiä on Etelä-Pohjanmaan alueella kymmenkunta.
Vanha kansakoulu opetti perinnerakentajaksi
Pytinki-messuilla kuullaan tänä vuonna myös aimo annos perinnerakentamistietoutta, kun lavalle astuu Trähusin Thomas Noreila.
Remppakylän vanha koulu sai uuden elämän
Kun jututan perinnerakentaja Thomas Noreilaa, hän istuu Ilmajoen Rengonkylän vanhan kansakoulun luokkahuoneessa Tuusulanjärven rannalla. Liitutaulun paikkaa koristaa nyt Sipoon vanhan rukoushuoneen ikkuna.
Kaupallinen yhteistyö Sähkön hinnan muutokset huomattiin myös sähköurakoinnissa
Sähkön ja polttoaineiden hinnat lisäsivät aurinkopaneelien ja latauspisteiden kysyntää ja asennuksia.
Kun tympein työ on tehty, lähtee porukka pizzalle
Lehmät oppivat robottinavetalle parissa viikossa. Miehiltä se vei kolmisen kuukautta.
Australia, Uusi-Seelanti, Havaiji ja Karibia
Vuonna 1999 Wärtsilän tuotanto Vaasassa väheni ja huolto tarvitsi matka-asentajia. Tommi Heinänen kiinnostui reissuhommista.
”Kolminkertainen palkka verottomana käteen” – Suomalainen palomies voi työskennellä myös ulkomailla
Suomalaiset palomiehet ovat kysyttyjä myös ulkomailla. Olli Paavolan ajoi ulkomaille seikkailunhalu, mutta myös Euroopan ydinfysiikan tutkimuskeskus Cernin tarjoama palkka sekä muut lyömättömät edut.
Kaupallinen yhteistyö Pitkät harjoittelut ja ilmainen asunto
Meijerialan koulutuksesta valmistuneilla on hyvät mahdollisuudet työllistyä.
Kaupallinen yhteistyö Metallitöitä tehdään nyt led-valojen alla
Kurikkalainen Jussi Pakkanen oletti tietävänsä jotain metallialasta. Koulutuksen ensimmäisten viikkojen aikana hänelle selvisi mitä ala oikeasti on.
Kaupallinen yhteistyö Mahdollisuus oppia kieli työtä tehdessä
Työelämässä jo mukana olevien kielikoulutus on paitsi työntekijän myös työantajan etu.
Ammattiurheilun jälkeinen elämä
Jalkapallo täytti pitkään entisten ammattijalkapalloilijoiden Tim Sparvin ja Sebastian Strandvallin elämän. Nyt heillä on uusi ura edessä.
Kaupallinen yhteistyö Opistovuosi tuo iloa ja itsetuntemusta
Peruskoulunsa päättäneille oppivelvollisille tarkoitettu Opistovuosi auttaa nuorta löytämään itsensä.
Kaksoistutkinto on kokeilemisen arvoinen
Kaksoistutkinto on erinomainen vaihtoehto opiskelijoille, jotka haluavat suorittaa sekä ammatillisen että lukio-opetuksen samanaikaisesti.
Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut
31.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Varaudu huijauksiin
29.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yrityskauppa onnistuu
25.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Hallilanvuori kasvaa – asumisen rauhaa lähellä palveluja
25.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kolme kovaa valttia
06.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Rännit ja katto kuntoon helposti
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Keittiöitä 30 vuoden kokemuksella uudessa myymälässä
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Työhyvinvointi kuuluu kaikille
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kun sanat eivät riitä, tekeminen kantaa
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yksi päivä kuussa voi muuttaa yrityksesi suunnan
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Polttoöljyä ja etuja yrityksille
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Paikallista työterveyttä suurella sydämellä
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Hongon päiväkoti valmistui etuajassa
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yritysautoilijan supervoima
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Ajonäkösi on tärkeää myös muille
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Valikoima moninkertaistuu
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Taksialalla luottamus on elinehto
04.07.2025
Kaupallinen yhteistyö
Ranskalaisen laulajalegendan tarina herää henkiin Vaasassa
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kesä täynnä iloa -Kurikka kutsuu kevein kustannuksin
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Alanvaihtaja näkee potentiaalia pojissa
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kesäostoksille kierrätysgalleriaan
Uusimmat videot
Kaikki videot
31.10.2025
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Autot ja liikenne
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Tapahtumat ja matkailu
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Varaudu huijauksiin
29.10.2025Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Yrityskauppa onnistuu
04.10.2025Työelämä ja yrittäjyys
Heimo Välinen loi Hypen Espooseen
13.09.2025Autot ja liikenne
Rautaperseillä maisemat vaihtuvat
07.06.2025Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Yksi vuosi, monta mahdollisuutta -Etelä-Pohjanmaan Opisto avaa ovia
02.05.2025Koti ja asuminen
Innostus kasvaa joka kevät
15.02.2025Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Osaajia varhaiskasvatukseen ja nuorisotyöhön
28.10.2024Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Pankkina yli sukupolvien
05.10.2024Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Biokaasuenergiaa yhdessä paikallisin voimin
05.08.2024Terveys ja hyvä elämä
Hyvä kalapaikka vetää siiman kireäksi
22.03.2024Koti ja asuminen
Mieletön projekti
05.03.2024Työelämä ja yrittäjyys
Australia, Uusi-Seelanti, Havaiji ja Karibia
16.02.2024Työelämä ja yrittäjyys
Ammattiurheilun jälkeinen elämä
16.02.2024Terveys ja hyvä elämä
Kaupallinen yhteistyö
Opistovuosi tuo iloa ja itsetuntemusta
22.01.2024Terveys ja hyvä elämä
40 vuotta avantouintia
20.12.2023Tapahtumat ja matkailu
Hovingatar on tottunut reenvetäjä
15.11.2023Terveys ja hyvä elämä
Parhaana päivänä 250 kätköä
24.10.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Vastuullisuus on konkreettisia tekoja
25.09.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan Kari Niemelä: ”Paras vinkki on, ettei jää vakuuttamisen kanssa yksin.”
19.09.2023Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Näin hoituu savupiipun nuohous tehokkaasti – katso video
Uusimmat podcastit
Kaikki podcastit
09.04.2021
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Mistä löytää motivaatiota liikuntaan?
02.04.2021Koti ja asuminen
Hyvä pointti -podcast: Kannattaako vanhaa nahkasohvaa säästää ja miten valita uusi sohva?
26.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Miten selvitä isosta työkuormasta ja etätöistä?
19.03.2021Työelämä ja yrittäjyys
Hyvä pointti -podcast: Miten huonekalut saadaan kestämään vuosikymmeniä?
12.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Terveys ja työssä jaksaminen
05.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Suomen lippu pakkauksessa ei aina kerro koko totuutta
26.02.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Ruokahävikin vähentäminen ja kalavallankumous
19.02.2021Työelämä ja yrittäjyys
Hyvä Pointti -podcast: Villiruokaa ja miljöötsunami
Uusimmat blogit
Kaikki kirjoitukset
12.11.2025
Työelämä ja yrittäjyys
04.10.2025
Työelämä ja yrittäjyys
04.07.2025
04.07.2025
Tapahtumat ja matkailu
07.06.2025
Tapahtumat ja matkailu
15.02.2025
Työelämä ja yrittäjyys
23.10.2024
Työelämä ja yrittäjyys
05.07.2024
Tapahtumat ja matkailu
14.06.2024
Tapahtumat ja matkailu
24.05.2024
Tapahtumat ja matkailu
22.03.2024
Koti ja asuminen
16.02.2024
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
05.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
22.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
01.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
30.03.2023
Autot ja liikenne
Työelämä ja yrittäjyys
Lähellä ja tavoitettavissa
Työelämä ja yrittäjyys
Julkiset hankinnat ja hankintalain uudistus
Tangon ytimessä – yhdessä eteenpäin
Tapahtumat ja matkailu
Tangon juhla leviää kotisohville Ylen avulla
Tapahtumat ja matkailu
Kesällä kaikki on toisin
Työelämä ja yrittäjyys
Laiskuus laiskistuttaa
Työelämä ja yrittäjyys
Yrittäjien ja yrittäjyyden tervehdys
Tapahtumat ja matkailu
Tangoa ja tapahtumia Seinäjoella usean vuosikymmenen ajan
Tapahtumat ja matkailu
Maatalousnäyttely – nostalgiapläjäys vai silmien avaamisen paikka
Tapahtumat ja matkailu
Hei kundit, kesä on tullut!
Koti ja asuminen
Kevättä kohti Pytinkimessuilta
Työelämä ja yrittäjyys
Kaikille on paikkansa
Työelämä ja yrittäjyys
Myönteinen ilmapiiri auttaa jaksamaan
Työelämä ja yrittäjyys
Johdatko arvoilla, joita noudatat itse?
Työelämä ja yrittäjyys
Ei niuhoteta turhista
Työelämä ja yrittäjyys
Työharjoittelu Ilkan luovissa palveluissa
Tapahtumat ja matkailu
Kaupunkifestivaali, johon on helppo tulla
Tapahtumat ja matkailu
20 vuotta eikä suotta
Tapahtumat ja matkailu
Kesä ilman kalenteria
Autot ja liikenne