Remppakylän vanha koulu sai uuden elämän
Kun jututan perinnerakentaja Thomas Noreilaa, hän istuu Ilmajoen Rengonkylän vanhan kansakoulun luokkahuoneessa Tuusulanjärven rannalla. Liitutaulun paikkaa koristaa nyt Sipoon vanhan rukoushuoneen ikkuna.
Elettiin 2000-luvun alkua. Thomas Noreila oli hiljattain tutustunut tyttöystäväänsä, joka aika nopeasti kertoi haaveestaan siirtää vanha talo. Unelmasta tuli yhteinen, ja pian lehti-ilmoituksen perusteella saatiin vinkki Ilmajoen Rengonkylän vanhasta koulusta, jossa koulunkäynti oli loppunut 1990-luvun loppupuolella.
Soitto kuntaan ja matka Etelä-Pohjanmaalle sinetöivät ostopäätöksen.
– Ihastuimme kouluun ihan välittömästi. Tuli tunne, että tämä on tässä nyt, Noreila sanoo.
Rengonkylän vanha koulu sai uuden elämän
Uudenkin talon rakentamista oli pohdittu, mutta se ei vain tuntunut oikealta. Tontti sijaitsi Tuusulanjärven rannalla, miljöössä, jossa naapurusto koostuu viime vuosisadan vaihteessa rakennetuista taiteilijahuviloista.
Lähtökohtana siirtoprojektille olikin, että kun kaikki olisi valmista, näyttäisi siltä kuin talo olisi seissyt niillä sijoillaan aina. Tässä onnistuttiin, sillä kun rakennusvalvonnasta tultiin tekemään käyttöönottotarkastusta, valvojaa odoteltiin akateeminen vartti ja ylikin, mutta ketään ei tullut. Lopulta Noreilan puoliso huomasi pihassa etsivän näköisenä haahuilevan miehen.
– Rakennustarkastaja luuli, että tämä on vanha talo ja etsi että mihin hänen oikein pitäisi mennä. Se oli paras palkinto koko projektista, Noreila iloitsee.
Rengonkylän vanha koulu on entisöity uuteen uskoon perinnerakentamisen oppeja hyödyntäen sekä mahdollisimman pitkälle vanhaa kierrättäen. Koulu opetti kunnostajaansa ja määritti nuoren miehen elämänviitat – nykyisin Noreila kunnostaa vanhoja taloja työkseen.
Ilmajoelle ei jäänyt muuta kuin koulun vanhat pystymuurit, kaikki muu kivijalkaa myöden siirrettiin Tuusulaan.
– Edesmennyt kummisetäni, joka oli maanviljelijärakentaja, oli auttamassa perustuksissa, Noreila kertoo avusta yhä kiitollisena.
Isona apuna koulunsiirtoprojektissa oli myös Kokkolasta Fiskarsiin muuttanut Leif Slotte, josta tuli Noreilan oppi-isä. Sittemmin miehet perustivat yhdessä puurakennusten rakentamiseen, korjaamiseen ja entisöintiin keskittyneen Trähus-yrityksen, joka työllistää tänä päivänä jo 25 perinnerakentamisen ammattilaista.
– Kun olemme itse kunnostaneet itsellemme kodit vanhoista taloista, niin on helpompi astua myös asiakkaan saappaisiin. Ja satojen asiakaskohteiden jälkeen tiedämme kaikki mahdolliset kompastuskivet ja pystymme auttamaan asiakkaitamme, ettei heidän tarvitse astua samoihin kuoppiin.
Vaikka Noreila on ehtinyt olla Slotten kisällinopissa jo yli kaksikymmentä vuotta, hän kokee silti olevansa vasta oman matkansa alkupäässä.
– Jokainen rakennus opettaa jotain uutta. Tässä ei tule ikinä valmiiksi. Voi vain ylläpitää omaa uteliaisuuttaan ja halua oppia uutta. Vähän kuin japanilaisessa kulttuurissa, kun olet 50 vuotta ollut kisälli niin sinusta tulee ehkä mestari ja silloinkin olet nöyrä mestari, Noreila sanoo.
Yksi, missä kokeneet konkarit voivat olla suureksi avuksi, on viranomaisasiat ja se, miten tietyt asiat saadaan läpi. Tehtävälistan suuruus yllättää usein ensikertalaisen. Vaikka asiakas ei tekisi itse mitään ja toimisi projektissa vain päätöksentekijänä, siinäkin on jo paljon työtä.
– Asiakkaamme yllättyvät usein siitä, kuinka monta eri asiaa tällaisessa projektissa pitää päättää. Niitä on ihan tajuton määrä. Yritämme auttaa siinä jaksottamalla päätöksentekoa. Kerromme, että seuraavan kahden viikon aikana, keskittykää näihin kahteen asiaan ja tehkää päätös niistä. Kaikkea ei tarvitse päättää kerralla, patterinsuojat voi valita vasta keväällä, Noreila havainnollistaa.
Pähkähullu projekti
Omaa siirtoprojektia tehdessään Noreila mietti usein vaimonsa kanssa, että heitä pidetään varmasti pähkähulluina.
– Ja se on mielenkiintoista, kun ajatellaan että kyllähän Suomessa on ollut hirsirakennusten siirtäminen aivan arkea, Noreila pohtii.
Vaikka Noreila on lähtökohtaisesti sitä mieltä, että rakennus pitäisi säilyttää siinä tarkoituksessa, missä se on ollut, koulun siirtämiselle oli perusteet.
– Rengonkylän koulu oli saanut purkutuomion, joten pelastimme sen. Se on myös varsinaista kiertotalousrakentamista. Koulu oli rakennettu vuonna 1920, mutta purettaessa huomattiin, että siihen oli jo tuolloin käytetty ainakin kahdesta eri rakennuksesta kierrätettyjä hirsiä.
Iso painoarvonsa on myös vanhan koulurakennuksen historialla.
– Onhan se tunnelma hieno, mikä tästä huokuu. Ei täällä koulun opettajat kummittele, mutta talossa, jolla on ollut erityinen tehtävä aikoinaan eri paikkakunnalla, on aivan erityinen fiilis. Ja nyt se saa jatkaa olemassaoloaan täällä, Noreila kuvaa.
Mitä antaisit ohjeeksi vanhaa taloa remontoivalle?
- Unohtakaa kiire. Kannattaa asennoitua niin, että yrittää nauttia myös matkasta eikä odota vain päivää, jolloin on kaikki valmista.
- Yrittäkää saada mahdollisimman hyvät tiedot rakennuksesta ja sen historiasta. Olkoon ne valokuvia tai mitä tahansa aineistoa.
- Kannattaa miettiä tarkkaan, mitä kannattaa tehdä itse ja mihin tarvitsee ammattiapua.
- Mikäli päättää ottaa projektiin avuksi ammattilaisia, kannattaa keskittää sitä niin, että on ainakin yksi ammattilainen, jolla on projektivastuuta. Jonkun pitää hallita kokonaisuus, muuten rajapinnoissa putoaa herkästi joku juttu välistä.
- Jos ei ole varaa tehdä kaikkea kerralla, kannatta keksiä tapoja, miten kokonaisuutta voisi pilkkoa. Mieluummin tekee pienemmän osan kunnolla, kuin että yrittää tehdä kaiken vähän fuskaten. Tärkeää on myös dokumentoida jokainen työvaihe, miten ne on tehty. Vanha talo, joka on restauroitu oikein, on arvokas.
Lopputyö taltioi koulumuistoja
Ilmajoen Rengonkylän koulu perustettiin vuonna 1919, siis kaksi vuotta ennen Suomessa vuonna 1921 voimaan tullutta oppivelvollisuuslakia. Oma koulu toi helpotusta monen lapsen elämään, sillä tätä ennen koulussa oli käyty Pojanluomalla asti.
Kohtamäki arvelee koulurakennuksen valmistuneen vuoden 1920 tammikuussa pidettyyn valtuuston kokoukseen mennessä, sillä tuolloin kalustemäärärahoista keskustellessa oli myös kirjattu, että rakennuslautakunnan tulisi ensi tilassa mennä tarkastamaan Rengon koulu, joka oli ”kunnalle tullut erittäin kalliiksi” ja antamaan siitä lausuntonsa.
”Eräs kouluriita Ilmajoella”
Lopputyöhön on nostettu myös mielenkiintoisia mainintoja Rengon koulusta eri lehdissä. ”Eräs kouluriita Ilmajoella” -uutinen (Vaasa-lehti 30.5. 1924) käsitteli valtuuston päätöstä hylätä esitys toisen opettajan palkkaamisesta. Valtuuston mukaan ”liiat oppilaat” olisi siirrettävä Tuomikylän kouluun.
Kohtamäki kirjoittaa, kuinka Rengon koulu on ollut kylän tapahtumien keskipiste myös kouluajan ulkopuolella. Koululla on pidetty niin maamiesseuran kuin kotitalousneuvojienkin esitelmiä, sekä vietetty muun muassa hartaushetkiä, raittiusviikkoa ja kylvöpäiviä. Kylän yhteisöllisyydestä kertoo sekin, että yhteistä äitienpäivän viettoa jatkettiin Rengonkylän koululla vielä silloinkin, kun perinteestä oli muualla pitäjässä jo luovuttu.
Piimävellit pitkin eteisen lattiaa
Mukavaa luettavaa ovat myös Kohtamäen kokoamat opettajien tarinat, kuten esimerkiksi tämä onneton piimävellisattumus:
”Mitään suurempaa kommellusta en nyt muista, mutta kerron ”surullisen tarinan” piimävellistä. Tämä velli oli silloin koulussa suurinta herkkua. Jälestäpäin on vain hauska muistella tapausta, kun järjestäjiltä kaatui piimävellisanko eteisen lattialle. Siitä tuli meille hankala siivoustyö. Tarina saa kuitenkin onnellisen lopun. Sankoon jäi vähän velliä, niin että jokainen sai hiukan tätä suurta herkkua vatiinsa. /Anna-Liisa Korkonen.”
Lähde: Nina Kohtamäki: ”Rengon koulussa oli kiva olla: täällä naurettiin, laulettiin ja paljon opittiin” – Pintaraapaisu Rengon koulun historiaan. Paikallisoppaan lopputyö vuodelta 2023.
