
Keittiömaailma tarjoaa reippaasti yli 10 000 mahdollisuutta
Perinteinen skandinaavinen linja ja moderni suoraviivaisempi linja, niitä on tarjolla. Ja myös kaikkea niitten väliltä.

Kuluttaja merkkiviidakon uumenissa
Kuluttajat arvostavat kotimaisuutta ja ovat kiinnostuneita tuotteiden ympäristövaikutuksista. Vapaaehtoiset pakkausmerkinnät on kehitetty auttamaan kuluttajaa. Parhaimmillaan merkit helpottavat kuluttajan valintaa, pahimmillaan johtavat harhaan.

Timo Mäkinen nimettiin Härmän Kylpylän ravintolatoimen kehitysjohtajaksi
Mäkisen toiveena on, että Härmän Kylpylästä muodostuisi koko maakunnan yhteinen olohuone. Idealistalla on monenlaisia tapahtumia.
- Pidän valtavasti Pärnun grillifestivaaleista ja sellaisia haaveilen myös tänne meille. Grillausta, lähipanimoiden tuotteita, käsityöläis- ja ruokakojuja, Mäkinen kuvailee.
Yksi on jo varmaa. Ensi kesänä terassilla grillataan.

Kunnan yritysmyönteisyys saa kehuja ja kiitosta
Ilmajoen kunnassa tehtiin viime vuonna ennätysmäärä yritystonttikauppoja. Hautala Service oli yksi tonttikaupan tehneistä.

Hyvin hoidetut kiinteistöt kertovat yhteistyöstä
Vaasan Suvilahdessa, Teirinkadulla, neljän kerrostalon kiinteistöhuollon hoitaa vaasalainen Luotsi Kiinteistöpalvelut Oy. Talojen pihalla komeilee rivi uusia jätteiden syväkeräysastioita. Edistykselliset ratkaisut kertovat yhteistyöstä, joka on vertaansa vailla.

Paketoi yrityksen joululahjat S-Business-kortilla
Hyvä yritys muistaa joulun alla tärkeimpiään – henkilökuntaa, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Mitä enemmän on muistettavia, sitä työläämmäksi koko joulu-urakka tapaa tulla.

Ryhmä tiivistyy jännittävien haasteiden edessä
Liikuntakeskus Wasa Up:in seinien sisäpuolella tapahtuu jännittäviä asioita. Kiipeilyyn ja esteratajuoksuun erikoistunut yritys tarjoaa hauskalla tavalla haastavia hetkiä niin yksilöille kuin työyhteisöille ja ryhmille.

Yritysten synnyttämisen asiantuntijat
Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin osana toimiva Uusyrityskeskus Startia on edesauttanut 30-vuotisen historiansa aikana yli 4 500 yrityksen perustamista.

Ihmisten vuoksi ja turvaksi
Kun henkilöstön hyvinvointi kasvaa, asiakastyytyväisyys nousee suoralla käyrällä.

Tulipalo on maatilayrittäjän painajainen
Alan uusia lisääntyviä riskejä ovat IT-laitteiston tietoturvan ja eläintautien aiheuttamat vahingot.

Norsukin syödään pala kerrallaan
Etelä-Pohjanmaalla 48 prosenttia yrityksistä suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan 10 vuoden aikana.

Hyppy tuntemattomaan houkutti
Yrittäjäksi ryhtyminen ei Valtteri Jussilaa kauaa mietityttänyt. Yrittäjyys onkin tuntunut hyvältä ratkaisulta.

Kova halu yrittäjiksi
Myyntityö ja työ omassa perheyrityksessä vaihtuivat yrittäjyyteen.

Hellävarainen lypsyrobotti kelpaa karjalle
Mestarifarmi myi ensimmäisen lypsyrobottinsa kuusi vuotta sitten. Nyt samaisia Gea-robotteja on myyty Suomeen jo toistasataa aina Ivalosta Somerolle.

Tuleeko vastasyntyneelle possulle Suomessa talvella kylmä?
Olosuhteet vaihtuvat ja tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta. Kun ei voi ennustaa, pitää tehdä parhaansa ja katsoa mihin se riittää.

Yrittäjyys opettaa monella tapaa
24-vuotiaana Aleksi-Erik Suodenjoki on jo ehtinyt kokea yrittäjyyden monet heilahtelut.

Yhdeksän serkuksen perheyhtiö MSK Group on alansa huippuosaaja
MSK Groupin eli Maaseudun Koneen omistajien kokouksessa on paljon samaa kuin sukujuhlissa. Pöydän ääressä on silloin yhdeksän serkusta.

”Jokainen kuluttaja voi olla kuntapäättäjä”
Lokakuussa vietetään perinteistä yrittäjäkuukautta, jolla halutaan nostaa esiin yrittäjyyden merkitystä.

Flowplus huolehtii, että pumput imevät ja venttiilit pelaavat
Flowplussan ammattilaiset lähtevät vaikka Utsjoelle, jos siellä apua tarvitaan.

Helppoa kuin heinän teko
Seinäjoen Go On on työllistänyt jo tänä vuonna yli 500 henkilöä uusiin työtehtäviin.
Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut
25.09.2023
Kaupallinen yhteistyö
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan Kari Niemelä: ”Paras vinkki on, ettei jää vakuuttamisen kanssa yksin.”
21.09.2023
Kaupallinen yhteistyö
Työsuhdepyöräksi käy kaiken malliset pyörät
19.09.2023
Kaupallinen yhteistyö
Näin hoituu savupiipun nuohous tehokkaasti – katso video
15.09.2023
Kaupallinen yhteistyö
Mikä muille on mahdotonta, on meille vain hiukan hidasta
24.07.2023
Kaupallinen yhteistyö
Telian Nora Pesonen: ”Nykyinen maailmantilanne on johtanut kyberhyökkäysten kasvuun”
29.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Tangovieraat ovat tuttu näky kasvihuoneeseen tehdyssä ravintolassa Närpiössä
29.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Liikuntamaailma kauniin luonnon sydämessä
29.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Herättäjäjuhlilla ohjelmaa koko perheelle
29.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Näe ja koe elämyksien Seinäjoki
29.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Milla Kangas ja Oiva Nuojua tähdittävät syksyn musikaalikomediaa
29.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Aurora Botnialla nautitaan elävästä musiikista ja herkullisesta ruuasta
20.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Priima Yrityslaskennan Erja Rautiala: ”Tilinpäätöksen tarkempi tutkiminen on yrittäjälle hyödyllistä”
20.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Lakeuden Etapin Spot-palveluilla lajittelu tulee lähelle
20.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Uusi keräystapa käynnistyy taloyhtiöissä
13.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Ilkan Annaelina Gröhn-Pitkäkoski: Brändi on paljon muutakin kuin visuaalinen ilme
08.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Uusi aurinkoinen kesäterassi Piirille
02.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Musiikkijuhlat uudistuvat ekologisesti
01.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Haitarimaailman sukukokous
01.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Kesä kutsuu terassille
01.06.2023
Kaupallinen yhteistyö
Rauhallinen sijainti mahdollistaa väljemmät neliöt edullisempaan hintaan
Uusimmat videot
Kaikki videot
25.09.2023
Työelämä ja yrittäjyys
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Tapahtumat ja matkailu
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Autot ja liikenne
Työelämä ja yrittäjyys
Tapahtumat ja matkailu
Koti ja asuminen
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan Kari Niemelä: ”Paras vinkki on, ettei jää vakuuttamisen kanssa yksin.”
19.09.2023Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Näin hoituu savupiipun nuohous tehokkaasti – katso video
11.08.2023Koti ja asuminen
Västervikin huvilaprojektissa edessä sisätyöt
24.07.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Telian Nora Pesonen: ”Nykyinen maailmantilanne on johtanut kyberhyökkäysten kasvuun”
18.07.2023Koti ja asuminen
Västervikin merenrantahuvilan kunnostuksessa nollakohta saavutettu
11.07.2023Koti ja asuminen
Saippuanvalmistus onnistuu myös kotona – Katso vinkit!
20.06.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Priima Yrityslaskennan Erja Rautiala: ”Tilinpäätöksen tarkempi tutkiminen on yrittäjälle hyödyllistä”
13.06.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Ilkan Annaelina Gröhn-Pitkäkoski: Brändi on paljon muutakin kuin visuaalinen ilme
01.06.2023Tapahtumat ja matkailu
Norrskärin karuus ihastuttaa
03.05.2023Koti ja asuminen
Suosittu tuftaus on helppo ja kiva harrastus
20.04.2023Koti ja asuminen
Rannikon vanhaa huvilahistoriaa säilyy
12.04.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Into Seinäjoen Jukka Pajunen: ”Sparrauksessa herättelemme yrittäjää”
30.03.2023Autot ja liikenne
Autonruuvaajia lähes 60 vuotta
27.03.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Härmän Liikenteen Sami Heinimäki: ”Vastuullisuus tuo meille tuloa”
20.03.2023Tapahtumat ja matkailu
Osallistu kuorohaasteeseen ja voita esiintyminen suurmusikaalin lämppärinä
02.06.2022Koti ja asuminen
Mikkelinsaaret – täällä sielu lepää
03.11.2021Terveys ja hyvä elämä
Kaupallinen yhteistyö
Dobsom on juoksuvaatteiden Volvo, joka ei maksa maltaita
03.11.2021Terveys ja hyvä elämä
Kaupallinen yhteistyö
Proteesinakin hammas voi olla arka paikka
03.11.2021Terveys ja hyvä elämä
Liikunnan aloittaminen kannattaa
03.11.2021Terveys ja hyvä elämä
Kaupallinen yhteistyö
Sielun peilit kuluvat
Uusimmat podcastit
Kaikki podcastit
09.04.2021
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Mistä löytää motivaatiota liikuntaan?
02.04.2021Koti ja asuminen

Hyvä pointti -podcast: Kannattaako vanhaa nahkasohvaa säästää ja miten valita uusi sohva?
26.03.2021Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Miten selvitä isosta työkuormasta ja etätöistä?
19.03.2021Työelämä ja yrittäjyys

Hyvä pointti -podcast: Miten huonekalut saadaan kestämään vuosikymmeniä?
12.03.2021Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Terveys ja työssä jaksaminen
05.03.2021Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Suomen lippu pakkauksessa ei aina kerro koko totuutta
26.02.2021Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Ruokahävikin vähentäminen ja kalavallankumous
19.02.2021Työelämä ja yrittäjyys

Hyvä Pointti -podcast: Villiruokaa ja miljöötsunami
Uusimmat blogit
Kaikki kirjoitukset
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
22.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
01.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
30.03.2023
Autot ja liikenne
22.02.2023
Työelämä ja yrittäjyys
06.10.2022
Työelämä ja yrittäjyys
06.10.2022
Työelämä ja yrittäjyys
06.10.2022
Työelämä ja yrittäjyys
31.08.2022
Autot ja liikenne
27.07.2022
Koti ja asuminen
20.07.2022
Koti ja asuminen
13.07.2022
Tapahtumat ja matkailu
28.06.2022
Tapahtumat ja matkailu
02.06.2022
Tapahtumat ja matkailu
13.05.2022
Tapahtumat ja matkailu
22.04.2022
Koti ja asuminen
18.03.2022
Työelämä ja yrittäjyys
17.02.2022
Työelämä ja yrittäjyys
15.02.2022
Työelämä ja yrittäjyys
09.11.2021
Koti ja asuminen
Tapahtumat ja matkailu
Kaupunkifestivaali, johon on helppo tulla
Tapahtumat ja matkailu
20 vuotta eikä suotta
Tapahtumat ja matkailu
Kesä ilman kalenteria
Autot ja liikenne
100 vuotta ajokorttia
Työelämä ja yrittäjyys
Koulutus kaiken takana
Työelämä ja yrittäjyys
Ja nuon vaan…
Työelämä ja yrittäjyys
Sumuinen syksy
Työelämä ja yrittäjyys
Mahdollisuuksia näkevä mieli löytää yrittäjyydelle tilaa
Autot ja liikenne
Pidetään Suomi liikenteessä
Koti ja asuminen
Messualue kiehtoo erilaisuudellaan Naantalissa – Katso video!
Koti ja asuminen
Pointti Naantalin Asuntomessuilla – Katso video!
Tapahtumat ja matkailu
Suomen ainoa Race & Rock -festivaali Seinäjoen Vauhtiajot palaa tänä vuonna omiin mittoihinsa!
Tapahtumat ja matkailu
Tapahtumia teitä varten nyt ja tulevaisuudessa
Tapahtumat ja matkailu
Maa täynnä tutkimattomia teitä
Tapahtumat ja matkailu
Nightwish 2022 tour blog, osa 1 | Kimmo Ahola
Koti ja asuminen
Ruoan omavaraisuus on kaunis ajatus
Työelämä ja yrittäjyys
Ilkka trainee -ohjelman monipuolisuus on yllättänyt minut
Työelämä ja yrittäjyys
Työstä iloa vai surua
Työelämä ja yrittäjyys
Ilkka-Yhtymän trainee-ohjelma käynnistyi ensimmäistä kertaa
Koti ja asuminen