Kahdeksan uutta vuokra-asuntoa Kauhavalle

Kauhavan entisen lentosotakoulun alue on monelle paikkakuntalaiselle tärkeä. Vaikka varuskuntatoiminta loppui, kauhavalaiset olivat onnekkaita, sillä alueelle löytyi vanhaa kunnioittava uusi omistaja.

Mitä muistoja ja kokemuksia sinulla on evakoista?

Kerro meille tosikertomuksia perheesi tai sukusi evakkovaiheista. Tältä sivulta voit lukea lukijoidemme muistoja ja kertomuksia. Osa muistoista pääsee myös Seinäjoen kaupunginteatterin Karjalasta Seinäjoelle -tarinaillan esitykseen mukaan.

Rooli Jorma Ollilana haastaa konkarinäyttelijän Vaasassa

Syksyn uutuusnäytelmä Nokia saa ensi-iltansa Vaasan kaupunginteatterissa marraskuussa. Sen pääroolia yritysjohtaja Jorma Ollilana näyttelee monista elokuva- ja televisiorooleistaan tuttu näyttelijä Jorma Tommila.

Äänestä Superhahmoa – finaalissa viisi kovaa ehdokasta

Seinäjoen kaupunginteatterin ja Pointin järjestämässä Superhahmo-kisassa kerättiin ehdotuksia henkilöistä, jotka luovat persoonallaan tai teoillaan hyvää mieltä ympärilleen omassa yhteisössään, kylässä tai korttelissa. Äänestys keräsi runsaasti hyviä Superhahmo-ehdokkaita, joista viisi on nyt valittu finaaliin. Yleisöäänestyksen voittaja julkistetaan Niin kuin taivaassa -musikaalin esityksen yhteydessä perjantaina 27. lokakuuta.

Maailman parhaat macaron-leivokset

Ihanat macaron-leivokset kruunaavat juhlat kuin juhlat. Maukkaiden macaronsien tekeminen onnistuu myös kotikeittiössä. Näillä vinkeillä onnistut!

Uskomaton se on jo nyt, mutta…Carlsrosta tulee entistä upeampi

Carlsron huvila siirtyi vuonna 2002 Kristiinankaupungin haltuun.

Tunnetko paikallisen Superhahmon?

Pointti etsii aktiivisia ihmisiä, jotka ansaitsevat kiitosta ja tunnustuksen tekemästään työstä esimerkiksi kyläyhteisön tai oman asuinalueen eteen. Kerro kuka on kyläsi tai korttelisi Superhahmo ja voitte molemmat voittaa liput Niin kuin taivaassa -musikaaliin.

Uumajan vinkit

Wasalinen uusi Aurora Botnia -laiva on innostanut yhä useampia vierailemaan Uumajassa. Maissa kannattaakin viipyä ainakin päivä tai pari, sillä Uumaja on mukava kaupunki, jossa on paljon nähtävää. Katso tästä Uumajan vinkit! 

Klassikkosatu Kaunotar ja Hirviö kiehtoo sukupolvesta toiseen

Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatterin suositut satunäytelmät saavat jatkoa. Elokuussa lavan valtaa klassikkosatu Kaunotar ja Hirviö. Uutuutena näytelmän sisään on integroitu viittomakieltä.

Ylistaron kirkko on koko komeudessaan ihan sille suunnitellulla ja ihan omalla paikallaan

Ylistaron kirkko on Lauri Takalan koti- ja rippikirkko, joten melko paljon hän sitä entuudestaan tunsi. Kesätyötä varten hänen piti opiskella kirkon historiasta jonkin verran lisää.

Nanoq on hauska kohde niin pienille kuin isoillekin tutkimusmatkailijoille

Arktinen museo Nanoq satumaisine sammalkattoisine mökkeineen on ikimuistoinen käyntikohde myös perheen pienimmille.

Loviisan Asuntomessut ainutlaatuisella ranta-alueella

Kuningattarenranta on Loviisanlahden ja Saaristotien väliin rakennettu uusi asuinalue, jossa vuoden 2023 Loviisan Asuntomessut järjestetään.

Fäboda on rantalomakohteiden ykkönen

Pietarsaaren rannikko tarjoaa kolme huikean kaunista rantalomakohdetta. Fäboda Kahvituvan ranta, Lillsand ja Storsand sijaitsevat lähes vieri vieressä ja vain odottavat löytäjiään.

Musiikkia selkäytimestä alkaen – ja huolella

Pepe Willberg on läpi uransa satsannut itse musiikkiin. Omista, 70-luvun fanituotteista hän ei ollut juurikaan kiinnostunut, mutta ei hän hanttiinkaan pistänyt. Muut hoitivat ne hommat. Tämän päivän some ei häntä kiinnosta senkään vertaa.

Tanssin viemää

Mitä kuuluu vuonna 2018 lavatangon suomenmestaruuden voittaneille Hanna-Leena Liukulle ja Olli Syrjälälle? Pyysimme tanssimista yhä rakastavaa pariskuntaa jatkamaan lauseita.

Liikuntamaailma kauniin luonnon sydämessä

Kuortaneen Urheiluopistolla voi viettää lomaa juuri itselle sopivalla tavalla niin yöpymisen kuin vapaa-ajan suhteen.

Avajaistansseilla se alkaa

Ovet Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tanssitalolla aukeavat keskiviikkona klo 18 ja sulkeutuvat klo 01.

”Elämme tangokilpailijoiden mukana jännittävissä hetkissä”

Viime vuoden heinäkuussa tangokuninkaallisiksi kruunatut Keijo Hietikko ja Heta Halonen seuraavat tiiviisti tulevia Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailuja. Mieleen muistuvat omat jännittävät hetket vuoden takaa.

Koleaa tai ei, torilla tavataan joka päivä

Onhan se hieno saunana, analysoi gallupista kohteliaasti kieltäytynyt ulkopaikkakuntalainen Seinäjoen toripaviljonkia.

Herättäjäjuhlilla ohjelmaa koko perheelle

Tervetuloa tutustumaan herättäjäjuhliin Lakeuden Ristin juurelle 14.–16. heinäkuuta.

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset