Article image
Pepe Willberg on iloinen, että on saanut tehdä töitä loistavien muusikoiden kanssa. Tangomarkkinoilla tullaan kuulemaan hänen tuotantoaan monipuolisesti vanhimmista hiteistä Saimaa-levyn kappaleisiin. Mukaan mahtuu myös suomalaiskansallista kotimaista musiikkia.
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu

Musiikkia selkäytimestä alkaen – ja huolella

Teksti Hannele Norja

Pepe Willberg on läpi uransa satsannut itse musiikkiin. Omista, 70-luvun fanituotteista hän ei ollut juurikaan kiinnostunut, mutta ei hän hanttiinkaan pistänyt. Muut hoitivat ne hommat. Tämän päivän some ei häntä kiinnosta senkään vertaa.

Nuorelle Pepe Willbergille ei musiikin lisäksi ollut juurikaan vaihtoehtoja.

– Koulu meni ohi vasemmalla kädellä, eikä aina vasemmallakaan. Oikealla kädellä ei tullut kouluun satsattua, Willberg tunnustaa.

13-vuotiaana saatu kitara alkoi hallita elämää. Sitä ennen hän oli päässyt musiikin makuun levyjä kuuntelemalla. Willbergin äidillä oli neljä levyä, Harry Belafonten, Nat King Colen, Glenn Millerin, Mario Lanzan.

– Selkäytimeni on siis kyllästetty hienoilla lauluilla, hän naurahtaa.

Myös argentiinalaiset savikiekot pyörivät nuoren Willbergin levylautasella.

– Faija kulki merillä ja toi niitä tullessaan.

Rautalankaa ja oopperaa

Willbergin musiikkimaku on vuosien saatossa ja maailman muuttuessa muuttunut.

– Ensin oli rautalanka, sitten Beatles. Kun musiikkimaku maailmalla muuttui, virran mukana mentiin.

Willberg vieraili 90-luvun alussa Savonlinnan oopperajuhlien oopperakuorossa, mutta vielä tuolloin oopperakärpänen ei häntä puraissut.

– Se oli mielenkiintoinen ja mukava homma, hän muistelee.

Varsinainen purema tapahtui reilu vuosikymmen myöhemmin. Siitä Pepe Willberg kiittää Kirkaa.

– Hänellä oli tapana laulaa sillä omalla saundillaan oopperaa, pyydettiin tai ei.

Osallistuessaan Helsingin Sanomien juttusarjaan, Willbergin kohdalle lankesi laulaa ooppera-aariaa.

– Siitä lähtien ohjelmistossani on ollut puoliaktiivisesti 6-7 paremmasta päästä olevaa tenoriaariaa.

Sävellyksillä palkinnoille

1980-90-luvun taitteessa Pepe Willberg osallistui kaksi kertaa Tangomarkkinoiden tangosävellyskisaan.

– Sain olla kummallakin kerralla lavalla pokkaamassa kukkapuskan. Voittoon en yltänyt, kolmen parhaan joukkoon kyllä.

Euroviisukarsintoihin Willberg on myös osallistunut. Siellä paras saavutus tuli lauluntekijänä.

– Tein lopulta konnankoukun, enkä laulanut itse. Boulevard pääsi säveltämälläni kappaleella Nauravat silmät muistetaan edustamaan Suomen Dubliniin.

Vuonna 2014 julkaistu Pepe & Saimaa nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen heti julkaisuviikollaan. Saimaa II -tallennetta Willberg ei heti mene lupailemaan, sillä siihen tarvitaan myös muusikko-tuottaja Matti Mikkolan panosta.

– Saimaata voi kutsua Mikkolan elämäntöiden ykköseksi. Oli se sen kokoinen prosessi, Willberg muistelee.

Tulevana kesänä Willberg esiintyy vankistetun Saimaa-orkesterin kanssa Porin Jazzeilla.

Loistavia muusikoita

Willberg on iloinen, että on saanut tehdä töitä loistavien muusikoiden kanssa. Kehuja saa muiden muassa Sami Pitkämö.

– Olen liikkeellä erilaisten kokoonpanojen kanssa, niin neli- kuin kuusihenkisten. Kokoonpanoissa on niin popparibändiä, viulistia, sellistiä, läskibasisteja kuin multipuhaltajia. Ohjelmisto on monipuolista, aina suomalaiskansallisista kotimaisista Merikannon kappaleista alkaen.

Tangomarkkinoiden Viihdekonsertissa Pepe Willberg esiintyy niin soolona kuin Maria Lundin ja Diandran kanssa.

– Tulemme kuulemaan omia vanhempia hittejäni sekä Saimaa-levyn kappaleita. Mukana on kaikenlaista, hän lupaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (3 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
Pepe Willberg

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset