Kaupallinen yhteistyö Kylpemiseen ei kyllästy
Kylpytynnyrit eivät olleetkaan vain hetken ilmiö, vaan yhä kasvava osa suomalaisten vapaa-ajan viettoa.
Mainos Ilkka on uusi markkinoinnin, tiedon ja teknologian brändi
Perinteikäs Ilkka-Yhtymä -konserni uudistuu ja tunnetaan nyt nimellä Ilkka. Uudistus kirkastaa mielikuvaa konsernista, joka viime vuosien yritysostojen myötä on kasvanut merkittäväksi valtakunnalliseksi toimijaksi markkinoinnin, tiedon ja teknologian saralla.
Kaupallinen yhteistyö Konsultoiva ote auttaa kasvua haluavaa yrittäjää
Kasvuhalukkaita yrityksiä pönkitetään. Kasvuun on saatavilla monenlaista apua. Konsteista tärkeimpiä ovat toimiva taloushallinto, budjetointi ja talouden seuranta.
Yhdessä kohti kestävämpää huomista
Maailman kaikilla mailla on yhteinen kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030, josta on sovittu YK:ssa vuonna 2015. Ohjelma pitää sisällään 17 tavoitetta, joihin olisi tarkoitus päästä vuoteen 2030 mennessä maiden yhteistoimin.
Pienestä kasvanut vaikuttajaksi
Seinäjoen Yrittäjien menestys palkittiin vuoden yrittäjäjärjestön tittelillä.
Johtaminen entistä tärkeämpää
Johtajuusbarometrin hälyttävät tulokset – suurin osa nuorista aikuisista on kokenut huonosta johtajuudesta johtuvaa työuupumusta.
Suunnittelu kannattaa
Vihreä siirtymä ilmastonmuutoksen estämiseksi lisää suunnittelu- ja konsultointipalveluiden tarvetta.
Senaatissa vastuullisuus näkyy vahvasti arjen tekemisissä
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-konserni on julkaissut vuoden 2021 vastuullisuusraporttinsa, jossa kuvataan kattavasti, miten vastuullisuuden eri näkökulmat ovat toteutuneet konsernin arjessa.
Kaupallinen yhteistyö Tuulivoiman siivin kohti hiilineutraalia tulevaisuutta
EPV Energia on Suomessa teollisen mittakaavan tuulivoimatuotannon uranuurtaja, jonka tuulivoimaohjelma käynnistyi jo vuonna 2006. EPV Tuuli – liiketoiminnan tavoitteena on lisätä päästöttömän energiatuotannon osakkailleen. Rakentamisen, kehittämisen ja operoinnin lisäksi osakkaat saavat palvelut myös sähkötaseen hoidosta.
Kaupallinen yhteistyö Piristystä sekä ympäristöön että mainontaan
Ilkan palvelutarjonta laajenee kaksipuolisiin upouusiin ulkonäyttöihin, jotka sijaitsevat Vaasan vilkkaimmilla liikenneväylillä.
Mainos Muutos omaan kasvatus- ja ohjaustyöhön
Uuden kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinnon tavoitteena on kehittää alan työtä, käytäntöjä sekä työntekijöitä eri työpaikoissaan.
Kaupallinen yhteistyö Sähköavusteinen pumppukärry on korvaamaton apu kaikkialla, missä tavaraa liikkuu
Eikö tämän nyt voi helpomminkin tehdä! Idea sähköavusteisesta pumppukärrystä syntyi Maslogin perustaja Juha-Pekka Rintamäen päässä hänen katsellessaan joulukuisessa loskassa pumppykärryjen kanssa taistelevaa Kiitolinjan kuljettajaa.
Kaupallinen yhteistyö Lakeuslife-tähdet Emma ja Pauli etsivät tonttia
Ylen syksyllä esittämä Lakeuslife-sarja kertoi kunnianhimoisista ja rohkeista nuorista, joilla ei ole aikomustakaan lähteä maaseudulta. He kokevat, että täällä heillä on kaikki mahdollisuudet tehdä elämästään juuri sellaista kuin he itse haluavat. Maaseudulle haaveilevia tai palaavia onkin yhä enemmän.
Kaupallinen yhteistyö Niin mielekästä, kun sen osaa
Siivoustyötä tekevällä Auri Kanasella on somessa yhteensä noin 8 miljoonaa seuraajaa.
Kaupallinen yhteistyö Go On välittää osaajia ulkomailta
Go On -henkilöstötyrityksen välittämistä työntekijöistä 95 % on kotimaasta, silti ulkomaan rekrytointi on yhä kysytympi asia yrityksen arkipäivässä.
Kaupallinen yhteistyö Tahtoa vastata tarpeeseen
Tulevaisuutta tehdään nyt ja sitä on hyvä olla rakentamassa monipuolinen joukko. Tampereen yliopiston tietotekniikan tutkinto-ohjelmia (FM, DI) voi pian suorittaa Seinäjoen yliopistokeskuksessa.
Kaupallinen yhteistyö Oppisopimuksesta apua työvoimapulaan
Sedun yrityspalvelupäällikkö Satu Ahopellolla on kiireet lisääntyneet vuonna 2018 tapahtuneen oppisopimuksen uudistumisen jälkeen.
Kaupallinen yhteistyö Auttamistyössä on sisältöä
Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijät pääsevät työssään auttamaan kanssaihmisiä monipuolisesti.
Yötyön haittoja voi ennaltaehkäistä
Työterveyspsykologi Mari Kalliolahti-Ojan mukaan yötyön haittavaikutuksia voi pyrkiä ennaltaehkäisemään monin eri keinoin.
30 vuotta pelkkiä öitä
Vaasalainen Yngve Söderlund tekee työnsä, kun muut nukkuvat. Jo 30 vuotta Söderlund on vahtinut hotellivieraiden unta.
Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut
31.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Varaudu huijauksiin
29.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yrityskauppa onnistuu
25.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Hallilanvuori kasvaa – asumisen rauhaa lähellä palveluja
25.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kolme kovaa valttia
06.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Rännit ja katto kuntoon helposti
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Hongon päiväkoti valmistui etuajassa
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Keittiöitä 30 vuoden kokemuksella uudessa myymälässä
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Työhyvinvointi kuuluu kaikille
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kun sanat eivät riitä, tekeminen kantaa
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yksi päivä kuussa voi muuttaa yrityksesi suunnan
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Polttoöljyä ja etuja yrityksille
04.10.2025
Kaupallinen yhteistyö
Paikallista työterveyttä suurella sydämellä
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Taksialalla luottamus on elinehto
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yritysautoilijan supervoima
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Ajonäkösi on tärkeää myös muille
13.09.2025
Kaupallinen yhteistyö
Valikoima moninkertaistuu
04.07.2025
Kaupallinen yhteistyö
Ranskalaisen laulajalegendan tarina herää henkiin Vaasassa
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kulttuurikeidas Vanha Paukku Lapuan sydämessä
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kesäkalusteet tekevät kesän
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yksi vuosi, monta mahdollisuutta -Etelä-Pohjanmaan Opisto avaa ovia
Uusimmat videot
Kaikki videot
31.10.2025
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Autot ja liikenne
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Tapahtumat ja matkailu
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Varaudu huijauksiin
29.10.2025Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Yrityskauppa onnistuu
04.10.2025Työelämä ja yrittäjyys
Heimo Välinen loi Hypen Espooseen
13.09.2025Autot ja liikenne
Rautaperseillä maisemat vaihtuvat
07.06.2025Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Yksi vuosi, monta mahdollisuutta -Etelä-Pohjanmaan Opisto avaa ovia
02.05.2025Koti ja asuminen
Innostus kasvaa joka kevät
15.02.2025Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Osaajia varhaiskasvatukseen ja nuorisotyöhön
28.10.2024Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Pankkina yli sukupolvien
05.10.2024Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Biokaasuenergiaa yhdessä paikallisin voimin
05.08.2024Terveys ja hyvä elämä
Hyvä kalapaikka vetää siiman kireäksi
22.03.2024Koti ja asuminen
Mieletön projekti
05.03.2024Työelämä ja yrittäjyys
Australia, Uusi-Seelanti, Havaiji ja Karibia
16.02.2024Työelämä ja yrittäjyys
Ammattiurheilun jälkeinen elämä
16.02.2024Terveys ja hyvä elämä
Kaupallinen yhteistyö
Opistovuosi tuo iloa ja itsetuntemusta
22.01.2024Terveys ja hyvä elämä
40 vuotta avantouintia
20.12.2023Tapahtumat ja matkailu
Hovingatar on tottunut reenvetäjä
15.11.2023Terveys ja hyvä elämä
Parhaana päivänä 250 kätköä
24.10.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Vastuullisuus on konkreettisia tekoja
25.09.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan Kari Niemelä: ”Paras vinkki on, ettei jää vakuuttamisen kanssa yksin.”
19.09.2023Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Näin hoituu savupiipun nuohous tehokkaasti – katso video
Uusimmat podcastit
Kaikki podcastit
09.04.2021
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Mistä löytää motivaatiota liikuntaan?
02.04.2021Koti ja asuminen
Hyvä pointti -podcast: Kannattaako vanhaa nahkasohvaa säästää ja miten valita uusi sohva?
26.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Miten selvitä isosta työkuormasta ja etätöistä?
19.03.2021Työelämä ja yrittäjyys
Hyvä pointti -podcast: Miten huonekalut saadaan kestämään vuosikymmeniä?
12.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Terveys ja työssä jaksaminen
05.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Suomen lippu pakkauksessa ei aina kerro koko totuutta
26.02.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Ruokahävikin vähentäminen ja kalavallankumous
19.02.2021Työelämä ja yrittäjyys
Hyvä Pointti -podcast: Villiruokaa ja miljöötsunami
Uusimmat blogit
Kaikki kirjoitukset
12.11.2025
Työelämä ja yrittäjyys
04.10.2025
Työelämä ja yrittäjyys
04.07.2025
04.07.2025
Tapahtumat ja matkailu
07.06.2025
Tapahtumat ja matkailu
15.02.2025
Työelämä ja yrittäjyys
23.10.2024
Työelämä ja yrittäjyys
05.07.2024
Tapahtumat ja matkailu
14.06.2024
Tapahtumat ja matkailu
24.05.2024
Tapahtumat ja matkailu
22.03.2024
Koti ja asuminen
16.02.2024
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
05.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
22.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
01.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
30.03.2023
Autot ja liikenne
Työelämä ja yrittäjyys
Lähellä ja tavoitettavissa
Työelämä ja yrittäjyys
Julkiset hankinnat ja hankintalain uudistus
Tangon ytimessä – yhdessä eteenpäin
Tapahtumat ja matkailu
Tangon juhla leviää kotisohville Ylen avulla
Tapahtumat ja matkailu
Kesällä kaikki on toisin
Työelämä ja yrittäjyys
Laiskuus laiskistuttaa
Työelämä ja yrittäjyys
Yrittäjien ja yrittäjyyden tervehdys
Tapahtumat ja matkailu
Tangoa ja tapahtumia Seinäjoella usean vuosikymmenen ajan
Tapahtumat ja matkailu
Maatalousnäyttely – nostalgiapläjäys vai silmien avaamisen paikka
Tapahtumat ja matkailu
Hei kundit, kesä on tullut!
Koti ja asuminen
Kevättä kohti Pytinkimessuilta
Työelämä ja yrittäjyys
Kaikille on paikkansa
Työelämä ja yrittäjyys
Myönteinen ilmapiiri auttaa jaksamaan
Työelämä ja yrittäjyys
Johdatko arvoilla, joita noudatat itse?
Työelämä ja yrittäjyys
Ei niuhoteta turhista
Työelämä ja yrittäjyys
Työharjoittelu Ilkan luovissa palveluissa
Tapahtumat ja matkailu
Kaupunkifestivaali, johon on helppo tulla
Tapahtumat ja matkailu
20 vuotta eikä suotta
Tapahtumat ja matkailu
Kesä ilman kalenteria
Autot ja liikenne