Article image
Seinäjoen Yrittäjien toiminnanjohtaja Kaisa Metsänranta kertoo, että yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi viime vuoden aikana kaikkiaan 109 yrityksellä. Ylistaron Yrittäjät lakkautti toimintansa ja siirtyi osaksi Seinäjoen Yrittäjiä.
05.05.2022
Työelämä ja yrittäjyys

Pienestä kasvanut vaikuttajaksi

Teksti: Harri Puhakainen

Seinäjoen Yrittäjien menestys palkittiin vuoden yrittäjäjärjestön tittelillä.

Seinäjoen Yrittäjät perustettiin vuonna 1930 Rautatieläisten talossa Seinäjoella 30 yrittäjän voimin.

Vuoden yrittäjäjärjestön palkinnon saanut järjestö edustaa nykyään yli 1400 yrittäjää.

Suomen Yrittäjät palkitsee vuosittain parhaita yrittäjäyhdistyksiä kolmessa eri kategoriassa. Seinäjoen Yrittäjät palkittiin parhaana paikallisyhdistyksenä suurimpien yhdistysten, eli yli 500 jäsenen kategoriassa.

Erityisesti Suomen Yrittäjien puheenjohtajistoa miellytti pitkälle tulevaisuuteen katsova strategia yhdistyksen toiminnan kehityksestä ja siihen liittyvistä mittareista.

– Seinäjoen Yrittäjät on jo usean vuoden ajan strategisesti kehittänyt omaa toimintaansa sekä aktiivista vuorovaikutusta Seinäjoen kaupungin sekä muiden kumppaneiden kanssa. Haluamme toimia aktiivisesti ja luoda jäsenillemme konkreettisia syitä kuulua yrittäjäjärjestöön., yhdistyksen toiminnanjohtaja Kaisa Metsänranta, iloitsi pari viikkoa sitten myönnetystä palkinnosta.

Seinäjoen Yrittäjien jäsenkehitys on ollut positiivinen jo jonkin aikaa.

– Toiminnassa näkyy vahva rooli sekä yhteistyö kaupungin kanssa alueen yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi, palkinnon perusteluissa kerrotaan.

Toiminnassa näkyy myös ennakkoluuloton suunnannäyttäminen yrittäjyyden ja kumppanuuksien luomisessa.

Vaasan Yrittäjät ja Vörå Företagare vuoden 2020 finaalissa

Vaasan Yrittäjät ja Vörå Företagare olivat vuoden 2020 finalisteina. Finaaliin valitaan vuosittain viisi parasta yhdistystä joka kategoriasta.

Vaasan Yrittäjät oli ehdolla sarjassa yli 200 jäsentä ja Vörå Företagare sarjassa 100–200 jäsentä. Eri kokoluokkien kategorioissa arvioitavia asioita ovat muun muassa vaikuttaminen, jäsenten saama hyöty, viestintä ja järjestötoiminta.

Yksi peruste Vaasan Yrittäjien viime vuoden finaalipaikkaan oli toiminnan osittainen siirtäminen onnistuneesti digitaalisille alustoille koronavuoden aikana.

Suomen Yrittäjien toiminta rakentuu 383 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 58 toimialajärjestöstä.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset