Article image
Kaupallinen yhteistyö

03.05.2022
Työelämä ja yrittäjyys

Tuulivoiman siivin kohti hiilineutraalia tulevaisuutta

Teksti: Teija Ahtiainen
Kuva: EPV Energia

EPV Energia on Suomessa teollisen mittakaavan tuulivoimatuotannon uranuurtaja, jonka tuulivoimaohjelma käynnistyi jo vuonna 2006. EPV Tuuli – liiketoiminnan tavoitteena on lisätä päästöttömän energiatuotannon osakkailleen. Rakentamisen, kehittämisen ja operoinnin lisäksi osakkaat saavat palvelut myös sähkötaseen hoidosta.

Hiilineutraalisuustavoitteemme vuoteen 2030 mennessä jatkaa määrätietoista kulkuaan yhdessä EPV Energian kanssa.

EPV Energialla on käynnissä 70 v. juhlavuosi. Kotimainen, suomalaisten energiayhtiöiden omistama yritys perustettiin vuonna 1952. EPV Energia toimittaa omistajilleen omakustannusperiaatteella mahdollisimman vähäpäästöistä ja hinnaltaan kilpailukykyistä sähköä ja lämpöä. Seinäjoen Energia Oy on mukana 10.67 % omistusosuudella.

EPV Energia on viime vuosien aikana uudistanut energiantuotantopalettiaan voimakkaasti ja panostaa päästöttömään, toimintavarmaan energiantuotantoon myös tulevaisuudessa. Konsernin sähkönhankinta oli vuonna 2021 yhteensä 4 terawattituntia, joka vastaa noin 5 % kaikesta Suomessa kulutetusta sähköstä. Viime vuonna entistä suurempi osuus energiasta tuotettiin päästöttömästi. 

Tuulivoiman merkitys sähköntuotannossa kasvaa jatkuvasti

Vuonna 2021 Seinäjoen Energian sähköntuotannosta 14 % oli tuulivoimaa, sähkössä 97 000 MWh. Seinäjoen Energian tuulivoimaosuudet EPV Energiassa sijaitsevat Vaasassa, Ilmajoella, Kristiinankaupungissa, Teuvalla ja Torniossa.  Viidessä puistossa on valmiina 98 tuulivoimalaa.

Teuvan Paskooharjun tuulivoimapuisto aloitti sähköntuotannon vuoden vaihteessa

EPV tuulivoiman viides tuulivoimapuisto aloitti tuotannon vuodenvaihteessa. Puistossa on nyt tuotannossa 23 tuulivoimalaa, joista kaksi 3,2 MW:n tuulivoimalaa aloitti tuotannon vuonna 2018 ja nyt vuoden vaihteessa 21 5,6 MW:n tuulivoimalaa. Tuulipuiston vuotuinen tuotto on noin 400 000 MWh sähköä. Seinäjoen Energian osuus tuotannosta on 43 000 MWh. Teuvan hanke oli ensimmäinen markkinaehtoinen tuulivoimainvestointi, joka tehtiin ilman yhteiskunnan tukea.

Kuudes tuulivoimapuisto valmistuu hyvää vauhtia Närpiössä

Närpiön Norrskogeniin 17 tuulivoimalan investointipäätös tehtiin 2021 keväällä ja työt etenevät suunnitelmien mukaan. Närpiön hanke on myös markkinaehtoinen tuulivoimainvestointi ilman yhteiskunnan tukea. Valmistuessaan tuulipuiston vuotuinen tuotto on noin 300 000 MWh. Seinäjoen Energian osuus on 35 000 MWh.

Pitkäjänteistä energiantuotantoa

Puhtaaseen energiantuotantoon siirrytään vastuullisesti ja hallitusti. Seinäjoen Energian sähköenergiayksikön johtaja Kari Roos on työssään nähnyt valtavan energiamurroksen ihan konkreettisesti. Hän arvostaa sitä, kuinka EPV Energia toi näkemyksiä esiin tuulivoimasta jo silloin, kun monet sitä vielä vähän epäilivät.

Kari Roos
Seinäjoen Energian sähköenergiayksikön johtaja Kari Roos luottaa vahvan yhteistyön voimaan.

– Tuulivoimateknologian kehitys on ollut huimaa ja on ollut oikein lähteä uudistamaan tuotantorakennetta heti alusta alkaen tähän suuntaan. Seinäjoen Energialle on ollut todella tärkeää olla mukana EPV Energiassa. EPV Energian osaaminen on tuonut omistajilleen kustannustehokkaan, monipuolisen ja ajassa kehittyvän sähköntuotantoportfolion. Yhteistyön kautta on uskallettu tehdä kovia ja rohkeitakin ratkaisuja, kun on voitu päättää ns. leveimmillä harteilla, Roos linjaa.

Kohti päästötöntä tulevaisuutta

Seinäjoen Energian tavoitteena on olla vastuullinen ja aktiivinen toimija ilmastonmuutoksen hidastamisessa, joten jatkamme investointeja päästöttömään tuotantoon. EPV Energian osakkaana olemme mukana uuden sähkön vallankumouksessa, jossa uusiutuvan sähkön tuotantoa, varastointia ja käyttöä hallinnoidaan uusilla teknologioilla. Lisäksi uusia sähköön perustuvia ratkaisuja kehitetään esimerkiksi lämmön tuotannossa ja teollisuuden prosesseissa. Tulevaisuuden energiajärjestelmässä avainasemassa ovat joustavat ratkaisut niin tuotannossa, kuin kulutuksessakin.

Ukrainan tilanne on nostanut huoltovarmuusnäkökulman esille sähkön tuotannossa

Venäjän yllättävä hyökkäys Ukrainaan toi Eurooppaan sodan. Sen myötä kansallinen keskustelu huoltovarmuusnäkökulmasta sai nopeasti täysin uuden suunnan.  – Hiilineutraalisuus on edelleen tavoitteemme ja jatkamme päästöttömän sähköntuotannon rakentamista. Vielä jäljellä olevilla kivihiili- ja turvelaitoksilla on tässä tilanteessa tärkeä rooli huoltovarmuutemme kannalta. Siksi onkin tarkkaan harkittava ajankohtaa, milloin laitokset Vaasassa ja Seinäjoella suljetaan. Sähkön riittävyyden lisäksi täytyy ottaa huomioon myös hinta, jonka asiakkaat kuitenkin lopulta maksavat. Tässäkin uskon, että olemme yhdessä EPV Energian kanssa vahvempia, kuin yksin yrittämällä, kertoo Roos energiantuotannon yhtäkkiä muuttuneesta nykytilanteesta.

EPV:n tuulivoiman kehitys

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.7/5 - (3 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset