Article image
05.09.2019
Autot ja liikenne

Ajokortti poikkeusluvalla 17-vuotiaalle

Teksti: Raimo Hautanen

Ajokortti voidaan jatkossa myöntää nuorelle poikkeusluvan avulla entistä helpommin. Perusteluksi riittää pitkä etäisyys kodin ja työ-, työharjoittelu-, opiskelu- tai harrastuspaikan välillä.

Vuosi sitten heinäkuussa tuli voimaan ajokorttilain uudistus. Sen mukaan ajokortti voidaan myöntää Traficomin poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana. Aikaisemmin poikkeusluvan sai vain ”erityisen painavista syistä”.

Nyt ajokortti myönnetään erityisistä syistä ja kokonaisharkinnan perusteella, jolloin arvioidaan nuoren kulkemistarvetta.

Erityisiä syitä voivat olla esimerkiksi työhön, työharjoitteluun, kouluun tai säännölliseen ja tavoitteelliseen harrastukseen pääsemistä hankaloittavat syyt. Näitä ovat pitkät etäisyydet kodin ja työ-, työharjoittelu-, opiskelu- tai harrastuspaikan välillä. Myös puuttuvat joukkoliikenneyhteydet tai yli tunnin kestävät joukkoliikenteen odotusajat tai kokonaismatka-ajat ovat näitä erityisiä syitä.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Ajolupaa harkittaessa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi vanhemman tai muun samassa taloudessa asuvan ajokortillisen perheenjäsenen sairastuminen tai kuolema. Samassa taloudessa asuvan perheen toimeentulon turvaamiseen ja välttämättömien asioiden hoitamiseen liittyvät kulkemistarpeet huomioidaan myös poikkeuksellista ajolupaa myönnettäessä.

Ikäpoikkeusluvan hakeminen

Ikäpoikkeuslupaa saa hakea aikaisintaan neljä kuukautta ennen 17. ikävuoden täyttymistä. Lupa myönnetään ajokorttilain mukaisesti aikaisintaan kolme kuukautta ennen ikävaatimuksen täyttymistä.

17-vuotias voi saada myös ammatillisen eli B- ja BE-luokkien ajokortin, jos henkilö opiskelee ammatillisessa kuljettajakoulutuksessa. Kysymyksessä on tällöin Opetushallituksen valvonnassa tapahtuva ammatillinen perustutkintokoulutus.

Ikäpoikkeusluvan hakemisessa on käytettävä Traficomin hakemuslomaketta, jonka voi täyttää sähköisesti ja lähettää sähköpostin liitteenä tai postittaa. 17-vuotias allekirjoittaa hakemuksen yhdessä toisen huoltajansa kanssa.

Hakijat suorittavat saman kuljettajaopetuksen ja -tutkinnon kuin 18 vuotta täyttäneet tai vanhemmat ajokortin hakijat. Tutkintoon pääsyn alaikäraja on siis 17 vuotta.

Hakemuksia tullut ruuhkaksi asti

– Aiemmin haettiin vain muutamia kymmeniä ikäpoikkeuslupia vuodessa. Tähän mennessä hakemuksia on jätetty jo noin 10 000 kappaletta, kertoo erityisasiantuntija Henna Antila liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

Hakemuksista 2500 odottaa käsittelyä, reilu 7300 on saanut myönteisen päätöksen ja vain 180 kielteisen. Kielteisiä päätöksiä on tehty muun muassa siitä syystä, ettei hakemuksessa ole esitetty mitään hakijan omia kulkemistarpeita.

Kielteisen päätöksen saaneet eivät ole toimittaneet hakemuksensa liitteenä todistusta hakemisen perusteista. Myös kuljettavat matkat ovat jääneet joukkoliikenteellä tai kävellen alle tuntiin tai joukkoliikenteen vuoroja tarvitsee odottaa alle tunnin.

– Traficom on siis määritellyt kohtuulliseksi matka-ajaksi ja odotusajaksi alle tunnin, Antila kertoo.

Ajokortti voidaan myöntää nuorelle entistä helpommin poikkeusluvan avulla.
Ajokortti voidaan myöntää nuorelle entistä helpommin poikkeusluvan avulla.

Urheiluharrastus helpottui ajokortin myötä

Teksti ja kuva: Harri Puhakainen

Tennistä aktiivisesti pelaavan Viljami Pesosen kulkeminen kouluun ja harrastukseen helpottui merkittävästi 17-vuotiaana juuri sadun ajokortin myötä.
– Olen aiemmin ajanut tieliikennemönkijällä, joten olen jo tottunut olemaan autoliikenteen seassa, Viljami totesi.
Kaksoistutkintoa ammattiopistossa ja lukiossa suorittava Pesonen sai luvan vanhemmiltaan hakemuksen tekemiseen.
– Ajattelimme, että kun hän on jo ajanut pari vuotta mönkkärillä, niin ei ole niin suuri kynnys hypätä auton rattiin. Muuten olisimme varmaan olleet päätöksestä epävarmempia, Ari ja Annamari Pesonen selittävät.
Viljami saa ajaa autolla vapaasti, mutta jos liikennesääntöjä rikotaan, on edessä vanhempien antama ajokielto.
– Myös kännykän käytöstä ajon aikana olemme tarkkoina. Sitähän ei tietenkään voi valvoa, mutta muistuttelemme siitä lähes päivittäin, Annamari sanoo.
Pari vuotta sitten Viljami ajoi pienen kolarin mopolla. Se on yhä nuorukaisella tuoreessa muistissa.
– Ajan kyllä todella rauhallisesti. Tuossa yhteentörmäyksessä huomasin miten nopeasti tilanteet tulevat ja miten vähän aikaa reagoimiseen on.

 

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
ajokortti autoilu

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset