Article image
Ilkka brändinä tarkoittaa tänä päivänä jotain aivan muuta kuin minkälaisena ihmiset ovat sen oppineet tuntemaan, Ilkan markkinointipäällikkö Henna Kiikka sanoo.
Mainos

05.05.2022
Työelämä ja yrittäjyys

Ilkka on uusi markkinoinnin, tiedon ja teknologian brändi

Teksti: Hanna Hattar
Kuva: Jenna Koivisto

Perinteikäs Ilkka-Yhtymä -konserni uudistuu ja tunnetaan nyt nimellä Ilkka. Uudistus kirkastaa mielikuvaa konsernista, joka viime vuosien yritysostojen myötä on kasvanut merkittäväksi valtakunnalliseksi toimijaksi markkinoinnin, tiedon ja teknologian saralla.

Ilkan markkinointipäällikkö Henna Kiikka pitää uudistusta tärkeänä askeleena konsernin toiminnassa. Konsernin alaisuudessa toimii nykyään useita markkinoinnin palveluja tarjoavia yhtiöitä. Kiikan mukaan konsernille tarvittiin kattobrändi, joka sateenvarjon tavoin kokoaa alleen yhtiöiden omat palvelut.

– Lähdimme liikkeelle kasvustrategiaamme tukevan brändihierarkian muodostamisesta, joka kuvaa sitä, millä brändeillä jatkossa yritysasiakkaita palvelemme. Tulemme käyttämään muotoa ’part of Ilkka’ hierarkiaan kuuluvien palvelubrändien tunnusten yhteydessä, Kiikka kertoo.

Vaiheittain Ilkaksi

Ilkka tulee näkyväksi vaiheittain. Syyskuussa on luvassa uudet ilkka.com-verkkosivut, joilta löytyy kattavasti tieto koko konsernin markkinoinnin, tiedon ja teknologian palveluista. Verkkosivut korvaavat aikaisemmat i-mediat.fi– ja ilkka-yhtyma.fi-sivustot.

– Tavoitteemme on, että vanhojen brändien esiintyminen on korvattu vuoden loppuun mennessä Ilkalla. On tärkeää huomata, että uudistus ei koske kuluttajabrändejämme. Kuluttaja-asiakkaita palvelemme jatkossakin tutuilla nimillä ja tutuissa osoitteissa. Ilkka lehtenä ei siis palaa, Kiikka painottaa.

Ilkka on sateenvarjo, jonka alle mahtuu monta tunnettua markkinoinnin, viestinnän
ja markkinointiteknologian brändiä.

Tuttu nimi, uudet kuviot

Ilkan nimi herätti värikästä keskustelua suunnitteluvaiheessa. Etenkin konsernin muualla Suomessa sijaitsevissa yhtiöissä nimeen liitettiin maskuliinisuutta ja tiettyä pohjalaista henkeä. Prosessissa pohdittiinkin pitkään, otetaanko brändille aivan uusi nimi vai päädytäänkö jo tunnetun nimen käyttämiseen.

– Päädyimme jälkimäiseen. Ilkalla nimenä on tunnettuutta ja pitkä historia. Se tulee sanomalehtimaailmasta eli siitä toimialasta, josta meidät aikanaan tunnettiin ja tunnetaan valtakunnallisesti myös tänä päivänä. Koimme, että nimellä on arvoa. Uudistuksen myötä tuttu nimi väritetään uudelleen, Kiikka kuvailee.

Ilkan uusi logo ja graafiset elementit ovat valovoimaisen värikkäitä ja leikkisiä. Uusi ilme antaa raikkaan kuvan uudenlaisesta toimijasta. Monessa mielessä ilme on vastakkainen sille mielikuvalle, jonka tuttu nimi saattaa kuulijoissa ensi alkuun synnyttää.

– Tavoitteemme oli luoda Ilkalle vahva identiteetti, joka kirkastaa konsernin kasvustrategiaa ja tekee eläväksi sen, mitä olemme lähivuosien aikana tehneet ja mihin suuntaan olemme kasvaneet. Emme ole enää perinteinen ja paikallisesti toimiva lehtitalo, vaan kiinnostava valtakunnallinen ja jopa kansainvälinen toimija. Voisi jopa sanoa, että Ilkka tarkoittaa tänä päivänä jotain aivan muuta kuin minkälaisena ihmiset ovat sen oppineet tuntemaan. Uudet palvelubrändimme kattavat lähes kaiken sen, mitä nykyaikainen markkinointi, markkinointiviestintä ja myynnin kehittäminen voivat yrityksille tarjota, Kiikka tiivistää.

Ilkka lyhyesti

Ilkka auttaa yrityksiä ja organisaatioita menestymään markkinoinnin, tiedon ja teknologian avulla.
  • Noteerattu Helsingin pörssissä
  • Liikevaihto 49,7 M€ (2021)
  • Työntekijöitä n. 500
  • Useita toimipisteitä Suomessa ja kansainvälisesti
  • Lisätietoa osoitteessa ilkka.com

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (8 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
brändi ilkka markkinointi teknologia

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset