Article image
Ilari Oikari, Mikko Kallionpää,Heidi Ulvila ja Kirsi Kallionpää uskovat kaverityyliseen asuntokauppaan.
Kaupallinen yhteistyö

12.11.2021
Koti ja asuminen

Ihmisläheistä asuntokauppaa

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Rene Luhtala

Olisitko valmis ostamaan kodin robotilta, tai tekoälyn ohjaamana tietokoneen näytöllä? Jotkut ostavat kodin näkemättä sitä, mutta suurin osa ostajista haluaa käydä aidosti paikan päällä.

– Kaverit LKV:n toiminnassa on alusta asti panostettu palvelun laatuun ja pyritty tekemään jokaisesta palvelukokemuksesta ainutlaatuinen. Toiminta on alusta asti ollut hieman erilaista kuin alalla yleensä. Me käytimme yksityisnäyttöjä jo ennen pandemian alkua, Mikko Kallionpää mainitsee.

– Halusimme, että asiakkaat saavat näytössä jo yksilöllisen kokemuksen ja palvelun, näin me myös tunnemme asiakkaamme paremmin visualisti Kirsi Kallionpää lisää.

– Meille tärkeintä on yhdistää onnelliset ja kokonaisuuteen tyytyväiset asunnon ostajat sekä myyjät keskivertoa tehokkaammin tinkimättä kuitenkaan laadusta. Uskomme, että meidän hyvä tiimihenki ja ammattitaito näkyy ulospäin, kannustamme aina toisiamme emmekä kilpaile keskenään, yrittäjäpariskunta pohtii.

Kallionpäille myös toimiston viihtyvyys on tärkeää. He uskovat, että viihtyisä työympäristö lisää työhyvinvointia ja tuottavuutta sekä antaa tilaa luovuudelle ja kehittymiselle.

– Panostamme myös työergonomiaan. Toimistomme on kalustettu paikallisella puusepän osaamisella, viherkasveilla ja pehmeillä tekstiileillä. Toivomme, että asiakkaiden on helppo tulla meille.

Stailauksella kodin tuntua

Tyhjä asunto ei tunnu kodilta. Asunnon myynnissä on tärkeää ostajan ensi fiilis tämän astuessa sisään mahdolliseen tulevaan uuteen kotiin.

Kirsi Kallionpää Kaverit LKV
Stailauksella avulla uuden kodin ostajalta poistuu epävarmuus siitä, mahtuuko pöytä tuohon tai sänky tähän, Kirsi Kallionpää kertoo asiakkaiden kokemuksista.

Seinäjoen alueella toimiva Kaverit LKV stailaa tyhjiä asuntoja yrityksen kalusteilla ja sisustustavaroilla. Stailaamisen suosio kasvaa koko ajan. Kirsi Kallionpää huolehtii asuntojen kalustamisesta ja stailaamisesta myyntiä varten.

Stailauksen ansiosta asunnon hyvät puolet saadaan esiin ja myyntiaika on usein lyhyempi.

– Pääasiassa stailaamme pienempiä asuntoja yksiöistä kolmioihin.

Mikko Kallionpää Kaverit LKV
Mikko Kallionpää kertoo Kavereiden käyttäneen yksityisnäyttöjä jo ennen pandemian alkua.

Myynti nopeutuu

Tyhjää asuntoa on vaikeaa mieltää ostotapahtumassa omaksi kodikseen.

Monet uutta kotia mielivät, pohtivat mahtuuko tietynkokoinen sänky tai ruokapöytä asuntoon.

– Stailauksella tämä epävarmuus poistuu, kun paikan päällä näkee, että tuon kokoinen pöytä mahtuu tuohon ja sänky tähän, Kirsi Kallionpää kertoo asiakkaiden kokemuksista.

Kaverit LKV jättää stailauksen kohteeseen niin pitkäksi aikaa kuin asunto on myynnissä.

– Haluamme, että kuvista välittyvä fiilis kohtaa myös paikan päälle mentäessä. Stailauksen ansiosta asunnon hyvät puolet saadaan esiin ja myyntiaika on usein lyhyempi.

Kirsi Kallionpää Kaverit LKV

Yhteistyötä Peabin kanssa

– Teemme yhteistyötä Pohjoismaiden suurimman rakennusfirman Peabin kanssa. Myymme Seinäjoen Jerikon alueen uusia kerrostaloja sekä stailaamme niitä. Stailaamme aina yhden kappaleen jokaista erikokoista asuntoa malliksi. Silloin ostajien on helpompi hahmottaa, miltä asunto näyttää omana kotina tai miten toimiva asunnon pohjaratkaisu käytännössä on, Mikko Kallionpää perustelee.

– Luomme asuntoihin erilaisia tunnelmia, riippuen siitä onko asunto esimerkiksi opiskelijalle sopiva vai perhekoon asunto.

Kaverit haluavat, paitsi että ostajat saavat mieleisensä asunnon, myös että koko ostotapahtuma sujuu mahdollisimman luontevasti, kuin parhaimmillaan kavereiden kesken.

Puusepän Poika
Veli-Pekka Ahokas tekee käsityönä yksilöllisiä kalusteita.

Paikallista osaamista Puusepän Pojan käsistä

Kaverit LKV tekee yhteistyötä paikallisen puusepän Veli-Pekka Ahokkaan kanssa, jonka yritys käyttää nimeä Puusepän Poika Oy.

— Yhteistyössä arvostamme samaa arvopohjaa; paikallisuutta, laatua ja ihmisläheisyyttä, Mikko Kallionpää iloitsee.

Puusepän Poika on tehnyt kalusteita Kavereiden toimistolle mittatilaustyönä toiveiden mukaan ja tekee niitä tilauksesta kaikille asiakkaille yksilöllisten tarpeiden mukaan.

— Yhteistyömme tukee molempien jokapäiväistä tekemistä positiivisesti.

Puusepän Poika

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3.7/5 - (3 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset