Article image
Palvelut paranevat. Kokki Ville Ahola ja yrittäjä Hannu Malmivaara saavat pian asiakkaiden tavoin nauttia uusista tiloista. Samalla uudistetaan vanhoja tiloja. Kuvat ja video: Jenna Koivisto.
Kaupallinen yhteistyö

23.04.2021
Työelämä ja yrittäjyys

Leipomo kasvaa kuin pullataikina

Pirjon Pakari on pysynyt paikoillaan Seinäjoella, mutta sijainti on muuttunut uuninperältä keskeiselle kauppapaikalle. Leipurinkatu yhdisti vilkkaan ostoskeskuksen ja leipomon.

Leipomo Pirjon Pakarin yrittäjä Hannu Malmivaara kiittää Seinäjoen kaupunkia. Uusi Leipurinkatu lisäsi liikennettä Pirjon Pakarin liepeillä ja samalla yrityksen näkyvyys parantui.

– Se kannusti osaltaan uuden, 500 neliömetrin laajennuksen tekoon. Istumapaikkoja uuden kahvilan puolelle tulee noin 50, Hannu Malmivaara toteaa.

– Olemme kasvaneet kuin pullataikina. Nyt myös meidän Seinäjoen toimipisteeseemme tulee valmius tarjota aamupalaa ja lounasta entisten toimintojen lisäksi.

Katso karusellikuvat!

Todellista lähiruokaa

Pirjon Pakari on lähiruoan malliesimerkki.

– Leivät tulevat uuneistamme ulos aamukuudelta ja ne jaetaan heti aamulla maakunnan asiakkaille. Lähikaupoissa ensimmäiset leivät ovat jo 15 minuutin kuluttua asiakkaitten saatavilla, Malmivaara kertoo.

Pirjon Pakari leipoo vain suomalaisista jauhoista ja niistä suurin osa tulee läheltä, omasta maakunnasta.

– Laajennus mahdollistaa myös paremman valikoiman lähiruoalle myymälässämme.

Pirjon Pakari tuottaa leipää 4 miljoonalle suomalaiselle.

Aamiaista ja tuoreita munkkeja

Aamiainen, keittolounas, suolaiset kahvileivät, konditoriatuotteet, hampurilaiset ja munkit, ne kaikki tulevat täydentämään jo olemassa olevaa leipien ja pullien valikoimaa.

– Kaiken voi nyt joko noutaa mukaan tai nauttia uudessa kahviossamme, Malmivaara toteaa..

Jyrki Jääskeläisen suunnittelemaan laajennukseen valmistuu myös kabinetti.

Noin 10 hengen kokoustiloihin on mahdollisuus saada herkut suoraa leipurilta. Kabinetissa on myös valmius etäpalaverien pitoon.

– Vappuna sitten nautimme omasta simasta ja vastapaistetuista munkeista, Malmivaara lupaa.

Uudesta vitriinistä löytyy moneen makuun niin suolaista kuin makeaa. Myös aamupala ja keittolounas löytyvät jatkossa Pirjon Pakarin valikoimista.

Lisää gluteenittomia

Myös gluteenittomien tuotteiden valikoima kasvaa. Uusia tulokkaita Viikinki-tuoteperheeseen ovat Aarre 100 % Kaura ja Lempi-Iivari -saaristolaissämpylä. Lisäksi kahvipöytään on tulossa kaksi uutta muffinssimakua.

Pirjon Pakari toimittaa gluteenittomat tuotteet yli 1 000 kauppaan päivittäin. Lisäksi osoitteesta www.hannungluteeniton.fi voi tilata tuotteita suoraan verkkokaupan kautta kotiin.

– Nettimyynnillä olemme tavoittaneet uusia asiakkaita. Nyt voimme palvella hyvältä maistuvan gluteenittoman leivän ystäviä yhä laajemmin, Malmivaara sanoo.

Katso karusellikuvat!

Vuoden gluteeniton yritys

Ehdotuksia Vuoden gluteenittomaksi yritykseksi voi tehdä sekä kuluttajat että yritykset. Vuonna 2020 tuo valtakunnallinen tunnustus myönnettiin Pirjon Pakarille.

-Meidän ansioitamme oli muiden muassa kehittynyt tuotevalikoima sekä laaja päivittäinen ruokaleipätarjonta, Hannu Malmivaara toteaa.

Valinnan tekee vuosittain raati, johon kuuluu kaksi kuluttajien edustajaa, terveystarkastaja, ravitsemusterapeutti, Keliakialiiton liittohallituksen edustaja sekä kaksi Keliakialiiton asiantuntijaa.

 

Innolla uutuuttaan hohtaviin tiloihin

Kokki Ville Ahola odottaa innolla pääsyä uusiin keittiötiloihin. Hän sai olla osaltaan vaikuttamassa keittiön suunnitteluun ja sitä myöten toimivuuteen.

Puolitoista vuosikymmentä eli puolet elämästään alalla ollutta Aholaa kokin työt innostavat yhä. Aamiaistarjoilu tuo myös erinomaista vaihtelua aiempiin työkokemuksiin.

-Naapuriyrityksissä ollaan jo oltu kiinnostuneita uudesta palvelusta, Ahola toteaa.

Tarkempi tarjoilun aikataulutus tullaan tekemään asiakkaiden ehdolla.

-Se tulee toimimaan asiakkaita parhaiten palvelevalla ajalla ja tavalla.

Ahola toteaa hyvän työpäivän käynnistyvän täydellä vatsalla.

-Ja aamupalaa jatketaan tietysti keittolounaalla, luonnollisesti leivän kera.

Katso video!

Pirjon Pakari

  • perustettu 1985
  • toimitusjohtaja Hannu Malmivaara
  • toimii seitsemällä paikkakunnalla: Seinäjoki, Honkajoki, Kauhajoki, Raisio, Ylivieska, Ylöjärvi ja Nurmijärvi
  • työllistää noin 200 henkilöä
  • tarjoaa laadukasta, käsin leivottua ja uunituoretta leipää
  • valikoima: reikäleivät, sämpylät, pullat, gluteenittomat sämpylät, jälkiuunipalat, makeat tuotteet
  • gluteenittoman leipomon laajennustyöt Nurmijärvellä alkamassa
  • valikoimissa mm. satakuntalaiset kakot, Ylivieskan Rieskat, Nurmijärvellä 7 veljeksen leipä, Seinäjoella kehitetty Häjypoika
  • valikoimat vaihtelevat paikkakuntakohtaisten makutottumusten mukaan

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.2/5 - (24 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
lähileipomo leipomo Seinäjoki yrittäjyys yritys yritystoiminta

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset