Article image
Los Angeles on Yhdysvaltain ruuhkaisimpia kaupunkeja
05.09.2019
Autot ja liikenne

Los Angeles – ruuhkien riivaama suurkaupunki

Teksti ja kuvat: Jari Hakala

Los Angeles on edelleen Yhdysvaltain ruuhkaisimpia kaupunkeja, vaikka yhä useampi amerikkalainen jättää autonsa ja hyppää joukkoliikenteen kyytiin.

Lyhyeenkin matkaan on varattava paljon aikaa henkilöautolla liikuttaessa. Esimerkiksi Los Angeles Lakersin peli-iltoina enkelten kaupungissa reiluun kymmenen kilometrin matkaan menee lähes pari tuntia, kun autot matelevat eteenpäin kahdeksaa yhdensuuntaista vierekkäistä kaistaa pitkin.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

USA:n autoistuminen on peruja sadan vuoden takaa 1920-luvun ollessa maassa vaurauden ja laajentumisen vuosikymmen. Investointeja syntyi helposti, tekninen kehitys oli nopeaa ja työn tuottavuus kasvoi kymmeniä prosentteja. Erityisen nopeasti kasvoivat rakennus- ja autoteollisuus. Autoistumisen seurauksena tieverkosto uusittiin, ja autosta tuli melkein jokaisen kansalaisen liikkumaväline.

Los Angeles on Yhdysvaltain ruuhkaisimpia kaupunkeja
Urheilutapahtumissa parkkipaikat täyttyvät tuhansista yksityisautoista. Jääkiekon NHL-seura San Jose Sharksin kotiareenalle voi olla pitkäkin patikkamatka.

Oma auto on perinteisesti merkinnyt vapautta tulla ja mennä mielensä mukaan, mutta aina vain pahenevat ruuhkat ovat tehneet autoilusta yhtä piinaa suurkaupungeissa. Siitä huolimatta lyhyillä matkoilla tärkein kulkuneuvo on kuitenkin edelleen auto, lentokone puolestaan pitkillä matkoilla. Rautateitä USA:ssa on yli 240 000 kilometriä, mutta niitä käytetään pääasiassa rahtiliikenteeseen.

San Franciscon lahdelle laskeutuva jyrkkä katu on tuttu monista elokuvista. Näillä kaduilla Clint Eastwoodkin on elokuvissa kaahaillut.

Viime vuosina USA:ssakin on kuitenkin panostettu entistä enemmän joukkoliikenteeseen. New Yorkin metro on yksi maailman käytetyimmistä maanalaisista joukkoliikennevälineistä Tokion, Moskovan, Soulin, Shanghain ja Pekingin jälkeen. Myös Los Angelesissa rakennetaan useita metro- ja raitiovaunulinjoja. Suuntaus on sama kuin muuallakin maailmassa. Erityisesti nuori polvi haluaa luopua yksityisautoilusta. Vanhempi sukupolvi puolestaan pitää yksityisautoilusta kiinni.

Los Angeles on Yhdysvaltain ruuhkaisimpia kaupunkeja
V8 murahtelee entistä harvemmin USA:n autojen keulilla. Autokanta on vaihtunut taloudellisempaan suuntaan.

Autoilun tulevaisuus näkyy myös USA:ssa. Isojen kaupunkien liikenteessä sähköauto ei ole ollenkaan tavaton ilmestys. Autokanta on myös varsin paljon muuttunut. Auton nokalla ei enää hyrrää V8 voimanpesät, vaan kanta on muuttunut eurooppalaiseen suuntaan taloudellisiin ja ympäristöystävällisempiin malleihin.

Robottiautoilun edelläkävijä

Yhdysvallat tunnetaan autoistumisen kärkimaana, mutta myös itseohjautuvien autojen eli robottiautojen käyttöönotossa maa on edelläkävijä. Lähes kaikkialla maailmassa tarvitaan lakimuutoksia robottiautojen käyttöönotossa ja koko maailmassa ensimmäisenä Nevadan edustajainhuone otti kantaa asiaan ja hyväksyi robottiautot vuonna 2011. Kaliforniassa vastaava laki hyväksyttiin vuotta myöhemmin. Ihmisen on kuitenkin istuttava kuljettajan paikalla ja hänen tulee voida ottaa auton haltuunsa ohjauspyörää koskettamalla tai jarruttamalla.
USA:ssa on neljä osavaltiota, joissa robottiautoa voi käyttää julkisilla teillä eli Nevadan ja Kalifornian lisäksi Florida ja Michigan. Singaporessa laki on myös hyväksytty ja siellä on lisäksi sallittu kokonaan autonomisten joukkoliikennevälineiden liikkua liikenteessä.
Keväällä Talouselämä lehdessä todettiin, että kaikkiaan liki 40 varteenotettavaa yritystä kehittää robottiautoja. Kun vielä neljä vuotta sitten panokset olivat pari sataa miljoonaa, niin nyt vuositason investoinnit robottiautoteollisuuteen ovat nousseet kymmeniin miljardeihin dollareihin.

Los Angeles on Yhdysvaltain ruuhkaisimpia kaupunkeja
Death Walley Kaliforniassa on USA:n kuumin paikka. Keskikesällä matkan voi taittaa omalla autolla vain puistonvalvojien valvonnassa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
autoilu los angeles yhdysvallat

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset