Article image
Sata-Häme Soi -festivaaleilla tapahtuu neljällä eri areenalla. Festivaalipuiston lava on maksuton. Kuva Markus Korpi-Hallila
Kaupallinen yhteistyö

01.06.2023
Tapahtumat ja matkailu

Haitarimaailman sukukokous

Teksti: Hannele Norja
Kuvat: Markus Korpi-Hallila ja Minna Plihtari

Sata-Häme Soi on rakentunut harmonikan ympärille, mutta haitarilla saa aikaiseksi myös heviä tai jopa punkkia. Sillisalaatiksi monipuolinen ohjelma ei pääse muodostumaan, sillä jo tapahtumapaikasta selviää mitä on tarjolla.

Taiteellinen johtaja Sami Pirttilahti on käynyt lapsesta asti soittamassa eri ryhmien mukana Sata-Häme Soi -festivaaleilla.

– Festivaali on kuulunut omaan kesääni 10-vuotiaasta lähtien, Pirttilahti laskee.

Ja tänäkin vuonna, viime elokuussa festivaalin taiteellisena johtajana aloittanut Pirttilahti pääsee lavalle.

– Esiinnyn ison 16-jäsenisen argentiinalaishenkisen orkesterin lisäksi myös pianistin ja tenorin kanssa.

Vuonna 2018 Pirttilahti voitti USA:ssa kansainvälisen bandoneón-kisan (harmonikansukuinen soitin) ja Suomen Harmonikkaliitto valitsi hänet vuonna 2020 Vuoden Harmonikkataiteilijaksi.

Sata-Häme Soi
Kuva: Markus Korpi-Hallila

Maksuton festivaalipuisto

Nyt Pirttilahti on luotsannut Sata-Häme Soi -festivaalia tiukasti harmonikan kylkeen, ja neljään eri tapahtuma-alueeseen.

– Valkea Ruusu -areenalla on Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan finaalit myös tänä vuonna. Lisäksi siellä on kaikki muut isot konsertit 40-vuotisjuhlakonsertin tapaan.

Pirttilahti on iloinen, että mukaan on saatu hienon aikajanan muodostavat kahdeksan mestaria.

– Varhaisin voittaja on Jukka Lampela vuodelta 1986. Tuorein on viime vuoden voittaja Ville Vehkalahti.

Juhlatalo Omatuvassa järjestetään napakoita tunnin mittaisia konsertteja aina sodan ajan lauluista ja brasilialaisten rytmien kautta argentiinalaiseen tangoon. Myös Georg Otsin musiikkia on tarjolla.

– Festivaalipuiston lava on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan maksuton koko festivaalin ajan, Pirttilahti iloitsee.

Puistossa soi käytännössä haitari koko ajan torstaiaamusta lauantai-iltaan. Laivarannassa soi vastaavasti rokki.

– Tuottajana siellä on Jaakko Järvensivu, Pirttilahti sanoo.

Sata-Häme Soi Sami Pirttilahti
Taiteellinen johtaja Sami Pirttilahti luotsaa Sata-Häme Soi -festivaalia tiukasti harmonikan kylkeen. Kuva Minna Plihtari.

Kävellen tavoitettavissa

Vaikka festivaalien aikana Ikaalisissa soi koko ajan ja joka puolella, mitään sillisalaattia ei Pirttilahden mukaan ole kuitenkaan luvassa.

– Jo tapahtumapaikan perusteella yleisö tietää mitä on luvassa.

Koska etäisyydet ovat lyhyet, on siirtyminen tapahtumasta toiseen helppoa myös jalkaisin.

– Ikaalinen on tutustumisen arvoinen paikka. Täällä on kauniit puistot ja vesistöt.

Niille, jotka eivät paikalle pääse, on mahdollisuus seurata Sata-Häme Soi -festivaalia netin kautta.

– Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kisat striimataan suorana nettiin. Tuosta laadukkaasta työstä vastaa Timo Suomi, Pirttilahti kehuu.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (2 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
festivaalit haitari harmonikka ikaalinen sata-häme -soi

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset