Article image
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan liiketoimintajohtaja Ville Lahti, palveluneuvoja Taru Ruohoniemi, sijoitusasiantuntijat Pia Kotisaari ja Kaija Hakoniemi tietävät, että sijoittamisessa kurssit menevät ylös ja alas.
Kaupallinen yhteistyö

20.11.2020
Terveys ja hyvä elämä

Jokainen voi sijoittaa, sijoitusasiantuntija rohkaisee

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Jenna Koivisto

LähiTapiola ei ylpeile sijoittamisosaamisellaan, vaikka aihetta palkintojen myötä siihenkin olisi. Sijoittamisella turvataan vakuutusten tavoin tulevaisuuden arkipäivää ja mahdollisia hankintoja.

Sijoittaminen kannattaa aina. Vai kannattaako?

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan sijoitusasiantuntija Pia Kotisaari muistuttaa, että sijoittaminen kannattaa pitkällä aikavälillä.

– Jokaisen henkilön omasta päätöksestä riippuu, että minkälaisia tuottoja odottaa ja miten isoa riskiä haluaa ottaa, Kotisaari toteaa.

LähiTapiolassa sijoittamista on tehty jo yli 150 vuotta eli yhtiön alkuajoista asti. Kokemusta, näkemystä ja osaamista on kertynyt, ja sitä jaetaan mielellään kaikille asiakkaille sijoitussumman suuruudesta riippumatta.

– Minä olen ollut alalla sen verran kauan, että uskallan suositella sijoittamista ihan kaikille. Pienilläkin kuukausisummilla voi pitkän ajan kuluessa kasvattaa mukavan pääoman, vaikka sitten sen pahan päivän varalle, sijoitusasiantuntija Kaija Hakoniemi vakuuttaa.

sijoitusasiantuntija tiimi Lähitapiolassa
LähiTapiolassa on yrityksenä sijoitusosaamista jo 150 vuoden ajalta.

Paikallisuus ja tuttuus auttavat – sijoitusasiantuntija tavataan mielellään kasvokkain

Etelä-Pohjanmaan kaikissa 17 toimipaikassa on mahdollisuus tavata sijoitusasiantuntija kasvotusten.

– Varsinaiset sijoitukset meillä tehdään LähiTapiola Varainhoitoyhtiössä, mutta täällä ihmisiä lähellä palvelemme kasvotusten tai verkon kautta sen selvittämiseksi, mitä kukin henkilö omalla sijoitustoiminnallaan hakee, LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan liiketoimintajohtaja Ville Lahti selventää.

Kilpailu sijoituspalveluissa on kovaa ja LähiTapiola on menestynyt kovassa seurassa.

– Osakesäästäjien Viisas Raha -lehdessä LähiTapiolan Private Banking -palvelut valittiin jo toistamiseen hinta-laatusuhteeltaan parhaiksi, kertoo Hakoniemi.

Kaikki tuntevat sen tarinan, kun puhelimessa tai verkossa myydään loistavaa tuotetta tai palvelua, joka ei lopulta olekaan sitä mitä on odotettu. Myyjästä ei usein kuuluu enää siinä vaiheessa mitään.

– Me tunnemme asiakkaamme pitkältä ajalta. Sijoitusasiantuntijoina joudumme ehkä useammin varoittelemaan ja muistuttelemaan asiakkaitamme liian ruusuisista rikastusmistoiveista. Koemme, että se on tärkeää työtä, varsinkin silloin, kun joka puolella vaan käyrät ja sijoitusinnostus osoittavat ylöspäin, Hakoniemi ja Kotisaari painottavat.

Iso sijoittaja luo mahdollisuuksia

Vakuutusyhtiön varoja sijoitettaessa avainasia on, että yhtiön varat on sijoitettu siten, että vahingon sattuessa korvauksia pystytään maksamaan.

– Kun meidän perinteinen liiketoimintamme on taloudellisten etujen turvaamista vahinkojen varalta, niin sijoitustoiminnalla pyritään tavallaan samaan päämäärään, Lahti perustelee.

LähiTapiolan asiakkaat pääsevät samaan sijoituspöytään instituutioiden eli suurten sijoittajien ja isojen sijoitusmassojen sekaan.

– Asiakkaiden ja yhtiön varoja hoidetaan samalla tavalla, Hakoniemi kertoo.

Tällöin sijoittaja pääsee myös omalla pääomallaan mukaan sellaisiin sijoituksiin, joihin pelkästään omat rahat eivät riittäisi.

– Olemme yksi Suomen suurimpia sijoittajia, siksi pystymme olemaan myös kuluttajille edullinen, Hakoniemi jatkaa.

Palveluntarjoajat

  • LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö
  • LähiTapiola Varainhoito Oy
  • LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy

Huomioithan, että kaikkeen sijoittamiseen liittyy riski sijoituksen arvonkehityksestä. Tutustu tarkemmin osoitteessa lahitapiola.fi/sijoittaminen.

Sijoitusasiantuntija vinkkaa: Säästä muuhunkin kuin omaan kotiin

Oma asunto on ehkä perinteisin suomalaisten tekemä sijoitus. Omistusasunnossa on näihin päiviin asti ollut raha turvassa. Asuntojen hinnat ovat nousseet lähes koko maassa ja se on ollut varma sijoituskohde vuosikymmeniä. Nyt Suomi on jakautumassa voimakkaasti arvonsa pitäviin ja sitä menettäviin alueisiin.

– Sijoitusten hajauttaminen on tärkeää ja tämä koskee tänä päivänä jo myös sitä yleisintä, eli omaa kotia, Lahti pohtii.

Sen lisäksi kannattaa säästää myös muulla tavalla, Kotisaari komppaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4/5 - (4 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
etelä-pohjanmaa rahoitus sijoittaminen vakuutus

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset