Article image
Välityssalissa työntekijöiden käytössä ovat sähköpöydät, joten koko vuoroa ei tarvitse istua.
Kaupallinen yhteistyö

30.09.2021
Työelämä ja yrittäjyys

Keskustaksi panostaa laatuun

Teksti: Juho Kuorikoski, kuvat: Matti Hautalahti

Kasvava ja noin 20 henkilöä työllistävä Keskustaksi Oy satsaa laatuajatteluun ja työhyvinvointiin. Panostukset näkyvät henkilöstön tyytyväisyydessä ja pienessä vaihtuvuudessa.

Keskustaksi Oy on kasvussa ja työllistää tällä hetkellä noin 20 henkilöä. Keskustaksi on välitysyhtiö, joten heillä ei ole yhtiönä omia takseja. Yrityksen omistavat alueelliset taksiyrittäjät.

–Heitä on noin parisataa, joten omistus on aika hajautettu, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Antti Ålander.

Vaikka korona on heittänyt kapuloita myös taksien rattaisiin, tästä huolimatta yritys teki viime vuonna noin 1,8 miljoonan euron liikevaihdon 16,8 prosentin tuloksella.

–Koronahaasteista huolimatta kasvoimme hieman.

Keskustaksin toimialana on kuljetusten välitys.

–Välitämme Etelä-Pohjanmaan alueella taksikyytejä, koulu- ja kelakuljetuksia sekä usealla alueella myös vammais- ja sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksia.

Nimenä Keskustaksi Oy on otettu käyttöön vuoden 2017 aikana. Tuolloin yritys laajensi toimintaansa kattamaan koko maakunnan. Virtojen alue tuli mukaan kesällä 2021. Ålander sanoo, että tulevaisuudessa toiminta-alueeksi tavoitellaan koko Suomea.

–Keskustaksin brändi on vahva, joten uskomme valtakunnalliseen menestykseen.

Perustamisen aikoihin yhtiön hallitukseen nimitettiin toimijoita muilta teollisuuden aloilta kuin taksiliikenteestä.

–Tämän ansiosta asioita tarkastellaan laatikon ulkopuolelta, mikä tarkoittaa sitä, että johtaminen on ammattimaistunut. Tämä mahdollistaa kasvun ja kehityksen.

Välittäjä Sanna Partanen polkee kuntopyörää sähköpöydän äärellä. Keskustaksi on panostanut työntekijöiden hyvinvointiin.

Laatu luo uskottavuutta

Yritys on panostanut työntekijöiden hyvinvointiin. Välityssaliin on hankittu sähköpöydät ergonomian parantamiseksi, ja henkilöstön käytössä on muun muassa sähköpyörä.

–Tämä on fyysisesti ja henkisesti kuormittavaa työtä, joten olemme halunneet panostaa henkilöstön hyvinvointiin.

Viime vuoden aikana yrityksen palkkatasoa nostettiin ja käyttöön otettiin henkilöstön bonusohjelma. Toimenpiteiden tulokset näkyvät jo nyt.

–Vaihtuvuus on nykyisin todella pientä. Meiltä on viime vuonna lähtenyt vain yksi työntekijä, Ålander sanoo.

Tämä on osa uutta laatuajattelua. Yritys on hankkimassa ISO 9001 -laatusertifikaattia.

–Ulkopuolinen toimija arvioi meidän laatujärjestelmämme, ja meidän pitää mukauttaa toimintamme niin, että se täyttää sertifikaatin vaatimukset.

ISO 9001 on kansainvälinen ja toimialariippumaton sertifikaatti. Keskustaksin tapauksessa arvioinnissa keskitytään välitystoiminnan prosessien laatuun.

­–Ajatus prosessien taustalla on, että toimintaa voidaan jatkaa samalla tavalla, jos nykyiset työntekijät vaihdettaisiin uusiin.

Ålander sanoo, että yrityksen tavoitteena on, että Keskustaksin brändi tunnettaisiin laadusta. Vaikka kovin kilpailu tapahtuu pääkaupunkiseudulla, tulevaisuudessa kyydeistä kisataan myös maakunnissa.

–Laadukas toimija erottuu edukseen, Ålander summaa.

Keskustaksi Oy valittiin hiljattain päättyneessä kilpailutuksessa Kelan sairausvakuutuksesta korvattavien kyytien palveluntuottajaksi Etelä-Pohjanmaalle, Pohjanmaalle ja Satakuntaan.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
2.6/5 - (8 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
Seinäjoki työelämä yrittäjyys

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset