Article image
Mikael Pentikäinen perää hallitukselta toimia esimerkiksi omistajanvaihdosten helpottamiseksi.
24.10.2019
Työelämä ja yrittäjyys

Omistajanvaihdoksiin lisää vauhtia

Teksti: Harri Puhakainen Kuva: Suomen Yrittäjät

Omistajanvaihdosongelmien ratkaisemiseen pitäisi nopeasti keksiä lisää toimia. Tätä mieltä on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Talvella julkistetun Elinkeinoelämän keskusliiton tekemän kuntarankingin mukaan Seinäjoki piti paikkansa Suomen yritysmyönteisimpänä
seutuna. Seutu on ollut ykkönen vuodesta 2015. Seinäjoen seutuun kuuluvat myös Ilmajoki, Kauhava, Kurikka ja Lapua.

Eteläpohjalaisten asema piikkipaikalla on pitänyt, vaikka monet alueet ovat asettaneet strategioissaan lähes ykköstavoitteeksi tuon paikan saavuttamisen. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen jakaa kiitosta alueen eri toimijoille.

– Alueen pitkät perinteet yrittäjyydessä yhdistettynä kaupunkien ja kuntien haluun panostaa ja edesauttaa yritystoimintaa ovat tuon ykköspaikan takana, Pentikäinen arvioi Yrittäjien päämajassa Helsingin Mannerheimintiellä.

Pentikäinen pitää herkullisena koko Pohjanmaan tilannetta, jossa Etelä-Pohjanmaan vireä pienyrittäjyyskulttuuri toimii rannikkoseudun
osaavan kansainvälisen kaupan toiminnan vieressä.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

– Siinä on mahdollisuuksia kaikille, kun toisaalta rannikolla on vientiosaamista jo vuosisatojen takaa ja Etelä-Pohjanmaalla vahvaa yrittäjähenkeä, jossa ei anneta helposti periksi vaikeimpinakaan aikoina.

Omistajanvaihdoksilla on jo kiire

Yli 200 tuhannen suomalaisen työpaikka on enemmän tai vähemmän vaarassa, kun ikääntyvien yrittäjien omistajanvaihdokset eivät toteudu
riittävää vauhtia.

Jos omistajanvaihdokset eivät toteudu, on vaara, että menetämme paljon työpaikkoja.

– Nyt on tartuttava tähän tärkeään asiaan entistä pontevammin. Omistajanvaihdoksen kohtelu perintö- ja lahjaverotuksessa on tässä yksi tärkeä asia, Pentikäinen sivaltaa.

Tällä hetkellä maassamme on noin 73 000 yli 55-vuotiasta yrittäjää. Noista yrittäjistä lähes puolet haluaa myydä yrityksensä ulkopuolisille. Vain neljäsosa suunnittelee yritykselleen jatkajaa omasta lähipiiristä sukupolvenvaihdoksella.

– Tässä on kyseessä paljon työpaikkoja. Jos omistajanvaihdokset eivät toteudu, on vaara, että menetämme niitä, Pentikäinen pohtii.

Työllisyys kuntoon

Keväällä aloittaneen hallituksen tavoitteena on nostaa Suomen työllisyysaste nykyisestä 72,5 prosentista 75 prosenttiin.

– Yrittäjien mielestä tuo tavoite tarvitsee työlainsäädännön muuttamista joustavammaksi.

Pentikäinen oli vastikään vieraillut matkalla Tanskassa, jossa työllisyysaste on juuri tuossa Suomen tavoittelemassa lukemassa.

– Siellä irtisanominen on helppoa ilman takaisinottovelvollisuutta, mutta myös työpaikkoja on paljon tarjolla. Uutta työtä on siis helppo löytää, kun uuden tekijän palkkaamiseen ei ole niin isoa kynnystä kuin Suomessa.

Pentikäinen perää lisää mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen.

– Myös sunnuntai- ja ylityökorvauksien toisin sopimista pitäisi edistää.

Perhevapaat uusiksi

Yrittäjien tekemän kyselyn mukaan yrittäjänaisista 40 ja yrittäjämiehistä 51 prosenttia jätti perhevapaan kokonaan pitämättä silloin,
kun sellaiseen oli mahdollisuus.

– Tuota järjestelmää pitää joustavoittaa, jotta myös yrittäjinä toimivat vanhemmat voivat pitää perhevapaita.

Pentikäinen kantaa huolta myös yrittäjien jaksamisesta. Tuoreen selvityksen mukaan moni yrittäjä kärsii työuupumuksesta.

– Apua haetaan yleensä harvoin ja silloinkin liian myöhään, Pentikäinen päättää.

Juha Mikael Pentikäinen

  • Syntynyt 28. 11. 1964 Espoossa
  • Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja
  • Toimittaja ja yrittäjä, entinen Helsingin Sanomien ja Maaseudun tulevaisuuden päätoimittaja

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
omistajanvaihdos perhevapaat työllisyys yrittäjyys

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset