Perinnerakentaminen vaatii perinteisiä työtapoja
Perinnerakentamisessa ei vaadita käsin taottuja nauloja, mutta perinteisiä työtapoja Museovirasto kyllä vaatii. Perinnerakentamisen työmaalla eivät naulapyssyt pauku.
– Pärekatto uusittiin itse tehdyillä päreillä ja myös punamultamaali on itse keitettyä. Terva on tullut Saarijärveltä, restaurointimestari Juha Kivimäki E-P:n Perinnerakentajista listaa.
Ilmajoen Yli-Lauroselan museoaluetta on kunnostettu koko tämän vuoden ajan täyspäiväisesti. Sitä ennen, viidentoista vuoden ajan, rakennuksia kunnostettiin satunnaisesti ja vain kiireellisimpiä ongelmia korjaten. Rakennusten siirryttyä viitisen vuotta sitten Museovirastolta Senaatti-kiinteistölle, kasvoi myös rakennusbudjetti. Ja Juha Kivimäen urakka alkoi.
– Korjausvelkaa oli kertynyt sen verran paljon, että kaikissa alueen kymmenessä rakennuksessa työtä on riittänyt.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.Pärekatto kiinnosti myös Museovirastoa
Mielenkiintoisimmaksi projektiksi Kivimäki mainitsee kaatumispisteessä ja käyttökiellossa olleen ladon korjauksen.
– Läheinen kevyen liikenteen väylä oli jonkin aikaa suljettuna ladon kaatumisvaaran vuoksi. Nyt olemme nostaneet ladon, niin kuin kaikki muutkin ulkorakennukset, takaisin maan pinnalle. Kaikin puoli kallellaan ja vinossa ollut lato on nyt kuosissa ja pärekatto päällä. Sisäpuolella työtä vielä riittää.
Museovirastokin innostui Kivimäen pärekattokokeilusta. Lappeet on katettu mänty-, haapa- ja kuusipäreillä.
– Kutakin pärelajia on katolla noin kuusikymmentä neliömetriä. Käytettyjen päreiden puut ovat kasvaneet samalla alueella eli niillä on olleet samanlaiset kasvuolosuhteet. Nyt ne testataan samoissa olosuhteissa, samalla katolla, Kivimäki kertoo.
Koska ladon katon lappeet ovat etelä-pohjoissuunnassa, nähdään, miten esimerkiksi sääolosuhteet auringonpaisteineen vaikuttavat eri pärelaatuihin.
– Kiista parhaimmasta päremateriaalista on kukaties ratkeamassa, Kivimäki naurahtaa.
Kivimäen tietoon ei ole tullut, että vastaavaa vertailua päreiden välillä olisi aikaisemmin Suomessa tehty.
Perinnerakentaminen vaatii pitkäjänteistä työtä
Ennen kuin perinnerakentamisessa päästään konkreettisesti vauhtiin, on materiaalien hankinta ollut käynnissä jo hyvän aikaa.
– Näitä materiaaleja ei haeta pikaisesti rautakaupasta. Pitää osata ennakoida jopa vuosi eteenpäin, Kivimäki sanoo.
– On kohteita, joihin tarvitaan talvikaatoista puuta. Myös puutavaran tiheäsyisyys, leveys ja pituus pitää olla kohdillaan, Kivimäki selventää.
Perinnerakentamisen puutavara tulee paljolti alan erikoistoimijoilta.
Punamultaa, tervaa ja muita perinteisiä materiaaleja
Tänä vuonna Yli-Lauroselan rakennusten kattoihin on kulunut 200 litraa tervaa. Ensi vuonna Kivimäki arvelee määrän olevan noin 400 litraa. Menekkiin vaikuttavat niin puu itsessään kuin säätilatkin.
– Kattoja tervataan niin monena vuonna ja siihen asti, kunnes riittävä suojaava kerros on saavutettu.
Punamultamaalia rakennusten ulkoseiniin Kivimäen neljän hengen työporukka on sutinut tänä kesänä vähän alle 200 litraa. Vuosien saatossa sitä on kulunut noin 1 000 litraa.
Perinnerakentaminen vaatii perinteisiä materiaaleja. Ihan sepän käsin takomiin nauloihin ei ole sentään tarvinnut turvautua.
– Perinteisiä työmenetelmiä Museovirasto kyllä vaatii, Kivimäki toteaa.
Osaatko leikata sirpillä?
Olkikaton materiaalit ovat jo tuotannossa. Ruis on juuri kylvetty.
– Hyvä olkikatto vaatii kaksimetrisiä rukiin olkia, Juha Kivimäki toteaa.
– Sellaisia olkipituuksia ei nykypäivän lajikkeista helposti löydy.
Kattoon sopivien rukiiden onnistunut kolmen aarin koeviljely on saatu päätökseen.
– Sen perusteella kylvettiin tänä syksynä kolmen hehtaarin ala, josta toivottavasti saadaan ensi vuonna tarvittava kattomateriaali.
Olkia museoalueen aitan kattoon tarvitaan noin 200 kuutiometriä.
– Patjan vahvuus pitää olla noin 40 senttimetriä, tai jopa 70 senttiä.
Jotta olki olisi katemateriaaliksi sopivaa, normaaleja viljan korjuutapoja ei voi käyttää. Yksi toimiva itsesitoja Kivimäen mukaan löytyi, mutta sekin osoittautui huonoksi korjuuvaihtoehdoksi.
Ainut tapa saada kattomateriaaliksi kelpaavia olkia on korjata ne käsin.
– Kaipaamme ensi syksyksi vapaaehtoisia leikkuutalkoisiin. Niitä, jotka vielä muistavat ja taitavat sirpinleikkuun salat.
