Article image
Patruunatehdas-näytelmä kertoo päivistä, jotka seurasivat tragediaa ja perheistä, joissa opeteltiin elämään ilman rakasta ihmistä. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard.
08.09.2022
Tapahtumat ja matkailu

Missä olit, kun Lapuan patruunatehdas räjähti?

Koonnut: Liina Hautanen

13. huhtikuuta 1976 on päivä, jonka muistaa jokainen tuolloin elänyt suomalainen. Lapuan patruunatehdas räjähti. Tältä sivulta voit lukea lukijoidemme muistoja onnettomuudesta ja sitä seuranneista päivistä. Voit myös jakaa omasi. 

Miten patruunatehtaan räjähdys kosketti sinua tai läheisiäsi? Muistatko vielä missä olit, kun Lapuan patruunatehdas räjähti? Mitä muistat onnettomuutta seuranneista viikoista?

Jakamalla muistosi kanssamme, saat itsellesi etukoodin, joka oikeuttaa tarjoushintaiseen lippuun Seinäjoen kaupunginteatterin Patruunatehdas-näytelmään. Tarjoushintaisen lipun hinta on 32 € (norm. 38 €).

Jaa kanssamme, millaisia muistoja sinulla on Lapuan patruunatehtaan onnettomuudesta

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Patruunatehtaan onnettomuudesssa 40 ihmistä sai surmansa ja useita kymmeniä loukkaantui. Lukuisten perheiden elämä muuttui iäksi. Lapualaisten kohtaama tragedia järkytti ja herätti auttamishalun eteläpohjalaisissa ja kansallisestikin.

Lapuan patruunatehdas
Kuva: Seinäjoen kaupunginteatteri / Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard

Patruunatehdas-näytelmä Seinäjoen kaupunginteatterissa

Seinäjoen kaupunginteatteri on tarttunut koko kansaa syvästi koskettaneeseen tapahtumaan. Patruunatehdas-näytelmä on kuvaus tuosta päivästä ja kohtalokkaista tapahtumista ennen räjähdystä. Se kertoo päivistä, jotka seurasivat tragediaa ja perheistä, joissa opeteltiin elämään ilman rakasta ihmistä. 

Vuodesta 1973 1990-luvun loppupuolelle yltävä Patruunatehdas perustuu tosiasioihin, tarinan henkilöt peilaavat tragedian läpieläneitä ihmisiä. 

Näytelmä henkii pohjalaisittain uskoa elämään ja puhuttelee nykyihmistä: vasta ymmärtämällä oman tarinansa ihminen voi löytää paikkansa historiassa.

Näytelmä Patruunatehtaasta on rakkauden puolustuspuhe. Teatteri voi omine keinoineen tuoda ymmärrystä, lohtua ja auttaa näkemään asioiden eri puolia.
— Panu Raipia, ohjaaja

Lupa muistella

Ohjaaja Panu Raipian mukaan Seinäjoen kaupunginteatteri tekee ei vain maakunnallisesti vaan myös valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriteon tuodessaan tapahtuneen näyttämölle.

– Tämä on hyvin tärkeä näytelmä ja se piti tehdä nyt. Selvästikin Patruunatehtaan tehtävä on lupa muisteluun. Olemme näytelmän yleisötilaisuuksissa havainneet patoutunutta tarvetta saada käydä läpi näitä liki 47 vuoden takaisia tapahtumia. On aika muistella ja siirtää muistoja nuoremmille polville. Juurensa pitää tuntea.

Lapuan patruunatehdas
Kuva: Seinäjoen kaupunginteatteri / Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard

Lukijoidemme muistoja

”Olin räjähdyksen aikaan 5-vuotias. Kotitaloni sijaitsee noin 5 km päässä Lapuan keskustasta. Heräsin räjähdykseen. Säikähdin ja juoksin alakertaan. Radiossa soi Mustasukkaisuutta -tango (muutamia vuosia myöhemmin kuulin tuon laulun uudelleen ja se herätti minussa pelkoa, muistin, että olin kuullut saman laulun tuona räjähdysaamuna.) Äitini ja pikkuveljeni olivat ulkona räjähdyksen sattuessa. Juoksin heidän luokseen. Muuta en tuosta aamusta muista. Äitini serkku loukkaantui räjähdyksessä. Parin vuoden päästä menin kouluun ja luokallani oli poika, joka oli menettänyt äitinsä tuona päivänä. Myös yläasteella ja lukiossa minulla oli enemmänkin luokkakavereita, jotka olivat menettäneet äitinsä räjähdyksessä.

On todella tärkeää, että tätä aihetta käsitellään kollektiivisesti. Hyvä, että edes nyt.”

Menin aamulla pyörällä kouluun joen toisella puolella, kun räjähti. Kauhea savu alkoi nousta ja hetken päästä alkoi sireenin äänet soimaan. Ikkunoita oli rikki lähitaloista. Äitini oli paukussa töissä ja pelko oli tietysti suuri, pelkäsin äitini menehtyneen. Mutta äiti säilyi hengissä.

”Aamulla kodin olohuoneen ikkuna tärisi. Äiti mikä tuo oli? Minä sanoin kolmas maailmansota alkas. Äiti sanoi älä puhu hulluja. Asuin 15 km Lapuan keskustasta. Odottelin Linja-autoa, että pääsen kouluun keskustaan. Kun linja-auto laskeutui sairaalanmäkeä, niin musta savu nousi Paukusta. Linja-autossa todettiin, että Paukku on räjähtänyt. Näky oli karmea. Keskustan liikkeiden ikkunat olivat rikki. Aivan sanoin kuvaamatonta. Kauppaoppilaitoksessa oli keskusradio päällä, jossa tiedotettiin tilannetta. Oli se järkyttävää, kun ilmoitettiin kun monta oli menehtynyt. Minulta ei menehtynyt ketään tuttuja. Todella surullinen tapaus. (Olin yleisönä kuvauksessa. Ajatellin koska edesmennyt isäni oli silloin hautajaisissa kaupungin edustajana. Ajattelin, olisko minun nyt syytä mennä koska yleisöä ei ollut tarpeeksi.)”

”Olen kauhavalainen ja olin tuolloin 11-vuotias, asuimme siihen aikaan Porvoossa. Koulusta tultuni äitini itki ja ihmettelin kovasti mitä oli tapahtunut. Hän kertoi patruunatehtaan räjähdyksestä ja muistan että pienelle koululaisellekin asia tuntui kovin vaikealta. Äidilläni oli ystäviä, joiden tiesi olevan töissä patruunatehtaalla. Hän oli huolissaan heistä ja huoli tarttui myös pieneen tyttöön. Myöhemmin kävi ilmi, ettei huoli ollut turha – äitini menetti ystävänsä räjähdyksessä.”

”Itse en ollut vielä tuolloin edes syntynyt mutta paappani työskenteli tuolloin viereisessä huoneessa, selvisi hengissä ja pienillä vammoilla. Ikuiset arvet silti jätti. Paappa halusi tehdä oman osansa, auttaa työkavereitaan ja pelastusväkeä ja jäi vielä auttamaan raivaustöissä. Paapan sanoin ”elämäni raskain kökkä”, kertoo paljon. Työ minkä paappa sai ei ollut helpoimmasta päästä. Kaikista ei olisi siihen ollut. Paapan tehtävä oli auttaa ruumisauton kuljettajaa. Silti hän selvisi tuosta kaikesta. Itse sain parhaan mahdollisen paapan ja ihania muistoja.”

Lapuan patruunatehdas
Lapuan patruunatehtaan räjähdys 13.4.1976. Raivaustyöt. Kuva: Ilkan valokuva-arkisto.

”Lapuan patruunatehdas 13.4.1976. Mieheni veli oli soittanut Seinäjoelta, että Patruunatehtaalla on sattunut aamulla räjähdys. Opiskelin Tampereen yliopistossa tuolloin ja menin hakemaan Infosta junalippuun Lapualle alennusta. Mitään muuta tietoa räjähdyksestä ei oltu kuultu. Infossa oli radio päällä ja toimistovirkailija purskahti itkuun antaessaan alennuskorttia lipun ostoa varten. Minä hätäännyin ja juoksin Lennättimeen soittamaan kotiin, mutta puhelinliikenne Lapualle oli tukossa. Tätini oli johdon sihteeri silloin ja ajattelin, että hän toivottavasti ei olisi mennyt ennen kahdeksaa töihin. Mieheni sisko työskenteli tuolloin osastolla. Isäni oli kuullut aamukahvipöydässä istuessaan pamauksen ja lähti heti kohti Patruunatehdasta. Hän, Tapani Malmi, kirjoitti muistelman tuosta hetkestä ja lähetin sen nyt kesällä Patruunatehtaalla elokuvan tekijälle. Mieheni sisko menehtyi onnettomuudessa.”

”Olin polkupyöräilemässä entisen 66 ja 67 risteykseen päin, silloin oli jo tuo silta. Näin sienipilven nousevan ja ajattelin että terveyskeskus räjähti. Näinhän ettei ollut terveyskeskus. Vähän ennen Patruunatehdasta sitten näin, että Paukku se oli joka räjähti. Ihmisiä tuli raunioilta päin verisenä. Räjähdyksestä oli kulunut noin 5 minuuttia. Sukulaiset kaikki selvisivät, mutta naapureita ja luokkatovereiden äitejä menehtyi. Käväisimme koulun jälkeen Seinäjoella ambulansseja kulki edestakaisin koko ajan.

Koko Lapua suri ja minuun on jäänyt mieleen se yhteinen suru ja alakulo joka silloin lapualaisilla oli. Kaikki tunsivat ainakin jonkun, joka oli menehtynyt. Itselläni on muisto, että valmistimme pääsiäisateriaa kotitaloustunnilla ja minun piti nylkeä broileri vai olikohan se kana. Vähän yritin esmennellä, ettei minun tarvitsisi sitä tehdä, kun juuri olin ajanut vertavuotavien ihmisten ohi. Ilmeisesti opettaja ei tiennyt, että olin juuri ajanut polkupyörällä räjähdyksen ohi. Hautajaisia katsoin Jyväskylässä serkkuni luona. Olin pyrkimässä jatko-opiskeluun.”

”Olin kotona vielä sängyssä, kun räjähti. Portailta näin heti, mitä oli tapahtunut ja lähdin fillarilla paloasemalle. Meitä oli 5 henkilöä ekassa paloautossa, joka meni sisään Paukun portista. Olin 15-vuotiaana koko päivän sammuttamassa/raivaamassa tuhoja.”

Lapuan patruunatehtaan räjähdys
Lapuan patruunatehtaan räjähdys 13.4.1976. Kuva: Ilkan valokuva-arkisto.

”Söin kotona Kauhavalla aamupalaa, kun kuului se kauhea jymähdys. Lähdin hallille töihin ja keskustasta alkoi tulla ambulansseja jotka painoivat Lapualle päin. Kun hallille alkoi tulla ensimmäisiä asiakkaita Lapualta, kysyin heiltä mikä siellä räjähti ja kuulin että patruunatehdas. Sittenhän sitä alakas tulla myös televisiosta ja radiosta.”

”Olin Kauhavan sairaalassa töissä ja olin ollut yövuorossa ja mennyt aamulla kahdeksan maissa nukkumaan. Heräsin unestani siihen. Luulin että talo räjähti. Pamahdin oikein pystyhyn, että mikä se räjähdys oli. No mitään ei kuulunut eikä näkynyt niin menin uudestaan nukkumaan. Sitten kun iltapäivällä heräsin, niin kumpikin Länsikylässä asuvista siskoistani soitti, että panostehdas on räjähtänyt. Asuin itse silloin Kauhavan Rengossa.

Töistä muistan, kun yksi kortesjärveläinen isä tuli sellaisen pienen pojan kanssa katsomaan pojan mummaa eli isän äitiä. Sen pienen pojan äiti oli kuollut räjähdyksessä.”

Lapuan patruunatehtaan räjähdys, hautajaiset
Hautajaiset. Kuva: Ilkan valokuva-arkisto.

”Olin terveyskeskuksen vastaanotto-osastolla työskentelevä 31-vuotias sairaanhoitaja. Olin vapaalla. Eräs tuttava soitti, että sinua tarvitaan töissä. Sain lapsenvahdin ja menin työpaikalle. Lääkäri Pertti Kekki tuli käytävällä vastaan. Hän sanoi: Te menette (silloin teititeltiin) ruumishuoneelle vastaanottamaan ja tarkastamaan vainajat. Menin kellariin. Ulko-ovella seisoi jo minulle ennalta tuntematon nuori poliisi. Pian alkoivat autot tuoda ruumiita.”

”5 v Timo oli juuri herännyt uuteen aamuun Välilän Kotkaanluoman kerrostalon kattohuoneistossa. Yhtäkkiä makuuhuoneen ovi meni vauhdilla kiinni, ilman, että kukaan siihen koski. Menin ihmeissäni keittiöön, jossa äiti oli katsomassa ikkunasta, kun Lahnoon kerrostalon takaa alkoi nousemaan suuri savupilvi ja sanoi Paukku on räjähtänyt ja meni puhelimeen…”

”Saavuin Tiistenjoen vanhan ala-asteen pihaan, josta oli 12 km linnuntietä ”Paukkuun”. Kello oli noin 20 vaille kahdeksan, jolloin pihalla oli käynnissä joka-aamuinen iloinen leikkiminen kauniissa kevätaamussa. Yht’äkkiä Kirkonkylän suunnasta kuului humahdus. Ääni oli niin voimakas, että puutyöluokassa sorvannut opettaja avasi ikkunan kysyen, mitä täällä tapahtui. Emme osanneet sanoa muuta kuin, että humahdus kuului Kirkonkylästä. Viesti ei kiirinyt vielä sivukyliin tuolloin nopeasti. Ensimmäisellä välitunnilla levisi huhu, että Patruunatehtaalla on sattunut jotain. Viesti vahvistui toisella välitunnilla, kun koulun vieressä olevalle pellolle laskeutui helikopteri, jossa oli Ilta-Sanomien teippaus. Toimittajat kertoivat syyn, miksi olivat tulleet ja lentokiellon takia heidän täytyi laskeutua 15 km:n etäisyydelle onnettomuuspaikasta.

Kaverin isä oli töissä Paukussa. Kavereiden kanssa keskusteltiin, että hän oli soittanut kotiin olevansa kunnossa. Mielikuvitus laukkasi, joten ajattelimme hänen kuljettavan loukkaantuneita sairaalaan Seinäjoelle. Samaisen kaverin syntymäpäivät kuitenkin juhlittiin iltapäivällä koulun jälkeen.

Illalla kävimme perheen kanssa Kirkonkylällä. Näky oli vaikuttava. Tiistenjoen suunnasta ainoa reitti oli saapua Suutalantietä Paukun ohi. Tie oli suljettu, mutta Koskikylän kautta kierrettynä näky tehdasalueella oli vaikuttava. Lataamo oli kadonnut kokonaan. Kaikista taloista ikkunat olivat rikkoutuneet. Kyseessä oli pääsiäisviikko. Radiosta tuli vain surumusiikkia. Olin tuolloin vasta tokaluokkalainen, mutta kaikki yksityiskohdat noista päivistä ovat palaneet vahvasti muistiin.”

Olin matkalla Kauhavalla pernaan ala-asteelle, kun kuului kova pamaus ja hetken kuluttua savupilvi näkyi Lapuan suunnassa.

”Olin lähdössä viemään poikaa hoitoon. Pojalta putosi omena pihaan. Sanoin että nyt en ehdi hakea uutta omenaa. Jos olisin palannut kotiin, olisimme olleet juuri patruunatehtaan kohdassa räjähdyksen aikaan. Sain pojan äitini syliin, kun räjähti. Ajoin patruunatehtaalle päin, minut ohjattiin portista alueelle ja nostettiin loukkaantunut nainen takapenkille. Lähdin viemään häntä terveyskeskukseen. Työpaikkani oli terveyskeskuksen poliklinikka. Lasinsirut rapisi auton renkaissa ja tiellä oli paljon romua. Rouva selvisi pienin vammoin. Palvelin häntä vuosien mittaan työssäni monet kerrat. Emme koskaan puhuneet asiasta. Hänen ollessaan myöhemmin samassa hoitopaikassa läheiseni kanssa, oli hän maininnut asiasta, että olin hänen pelastava enkeli. Sen jälkeen lähetin hänelle ystävänpäiväkortin joka ystävänpäivä elämänsä loppuun asti.”

”Olin Tukholmassa hotelli-ja ravintola-alan esimiesharjoittelussa. Oli lounasaika, asiakas luki Expressen-lehteä ja huomasin kannessa sanat Explosion i Lappo Finland ja mustavalkoinen sekasortoinen kuva. Uutinen oli hätkähdyttävä, olinhan naapurikunnasta Kauhavalta. Pyysin asiakkaalta lehteä luettavaksi, selittäen, että etusivun tapahtuma oli kotikuntani naapurista. Hän antoi lehden ystävällisesti luettavakseni. Tapahtuma järkytti kovasti mieltäni ja töiden jälkeen soittelin Suomeen saadakseni lisätietoa tapahtumista.”

Patruunatehtaan räjähdys
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Olimme Helsingin Diakonissalaitoksen apuhoitajaoppilaita ja odotimme tunnin alkua.
Opettajamme Elenius tuli luokkaan istahti tuoliinsa ja alkoi kertoa, mitä järkyttävää oli tapahtunut. Elenius kertoi tapahtumat, mitä sinä tapahtuma aamuna tiesi, miettien tuttavaperheitä, sulkulaisiaan joita onnettomuus kosketti. Hän oli syvästi järkyttynyt. Elenius opetti meille etiikkaa! Parhaiten jäi tuosta oppijaksosta tämä mieleen.

Mitä itse koin? Enimmäkseen hämmentynyt olo, olimmehan turvallisesti koulunpenkillä pääkaupungissa. Emme osanneet luokkana mitenkään häntä, surevaa opettajaa lohduttaa. Tapahtuma on ollut mielessä, ainakin silloin, kun on ollut vuosipäivä ja media on siitä puhunut. Tuolloin ei itselläni, koulua lopettelevalla apuhoitajaoppilaalla ollut vielä käsitystä, mitä työssä tulisimme kohtaamaan. Tapahtuma ja Eleniuksen järkytys, uskon niin, olivat opetusta työssä ja elämässä kohtaamiini tragedioihin ja niihin suhtautumiseen.”

Lapuan patruunatehtaan räjähdys 13.4.1976. Kuva: Ilkan valokuva-arkisto.
Lapuan patruunatehtaan räjähdys 13.4.1976. Kuva: Ilkan valokuva-arkisto.

”Olin armeijassa ja ajoin kuorma-autoa numero kaksi hautajaisissa, yksi elämän pahimpia paikkoja missä ollut mukana. Olin Kokkolassa asekoulussa auton kuljettajana ja hain usein sellaisia viallisia patruunoita sieltä. Olin hakemassa juuri viikkoa ennen räjähdystä kuorman sieltä, Muistan hyvin kun yksi nainen sanoi siellä lataamossa että on hyvä kun haemme niitä patruunoita pois ettei ne vaan räjähdä.”

”Kyllä oli järkytys, kuulin uutisista jotakin kauheaa on tapahtunut. Lapualla patruunatehtaassa oli tapahtunut räjähdys, isän veli oli siellä töissä, räjähdys oli kuulunut kauas ja muuta hirvittävää. Ei voi löytää sanoja niin kauhiaa se oli. Isän veli selvisi mutta sodassa ollut, kertoi enempi ruumiita kuin siellä. Minä olin Tukholmassa silloin. Uutisia tuli koko ajan, ei sitä voi unohtaa. Niinkuin Estonia ja Tsunami Thaimaassa jossa olin.”

”Olin muuttanut Tampereelle 1975 ja tätä ennen asunut Lapualla Paukkua vastapäätä olevassa talossa. Talossa asui myös ystävättäreni, joka oli töissä tehtaalla. Tänä kyseisenä aamuna myös, jolloin räjähdys tapahtui. Hän odotti toista lastaan, mutta kohtalolla oli sormet pelissä ja tämä kauhea räjähdys vei. Moni muukin tuttu sai surmansa räjähdyksessä tai tuttujen puoliso tai läheinen.

Istuin kirjoittamassa ruokareseptejä kotona Tampereella radion ollessa auki ja kellon ollessa aamupäivässä. Radiosta tuli ylimääräiset uutiset, jossa sanottiin Lapualla tapahtuneen suuronnettomuuden. Patruunatehtaassa suuri räjähdys!

Siihen jäi reseptien kirjoittamiset ja kauhun sekaiset ajatukset valtasivat mielen. Niin moni ystävä ja tuttu saivat surmansa ja niin moni lapsi menetti jommankumman vanhempansa tai molemmat. Myös liian moni jäi leskeksi. Päivä jäi ikuisesti mieleen.”

Itselläni ei aivan ehtinyt jäädä muistikuvia, äidille ehkä, koska synnyin 13.4.76 klo 13.10. Siitä syystä aiheesta kirjoitetut jutut ottavat aina silmään.

”Mieheni oli Lapualla ammattikoulua käyvänä nuorena miehenä Lapuan linja-autoasemalla kouluun menossa, kun kuului jyrähdys.”

”Olin räjähdyksen sattuessa linnuntietä noin kilometrin päässä ala-asteen pihassa odottamassa koulun alkamista. Pihasta on suora näköyhteys tapahtumapaikalle. Räjähdyksen paineaallon vaikutuksesta koulun raskaat ulko-ovet avautuivat ja taivaalle kohosi raskas savu- ehkä pölypilvi. Tajusin heti, että kyseessä on Paukku. Sireenit alkoivat soida pian hiljaisuuden jälkeen.

Koulullamme oli oppilaina paljon paukkulaisten lapsia ja heitä oli myös luokkakavereideni joukossa. Päivän mittaan heitä päästettiin käymään kodeissaan tarkistamassa omien vanhempien tilanne. Jos oppilas jäi palaamatta takaisin, tiesimme, että jotakin vakavaa oli tapahtunut.

Päivä oli erittäin ahdistava meille lapsille. Opettajat eivät osanneet lähestyä oppilaita, eikä meille kerrottu päivän aikana faktoja, eikä meitä lohdutettu.

Päivä jatkui mustana, sillä kotiin palattuani selvisi, että naapurin ekaluokkalaisen äiti oli menehtynyt onnettomuudessa. Oli järkyttävää seurata surunvalittelijoiden saapumista naapuritalon pihalle. Muistaakseni lähemmäs kymmenen koulumme oppilaan omaista oli menehtynyt onnettomuudessa ja monen muun loukkaantunut. Se kosketti kyllä jokaista paikkakuntalaista.”

Patruunatehdas-näytelmä
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Olin nuorena hoitajana töissä Seinäjoen keskussairaalan teho-osastolla. Olin valvonut edellisyön, kun se aamulla tapahtui, joten olin jo ehtinyt mennä nukkumaan. En siis tiennyt tapahtumasta ennen kuin iltapäivällä herätessäni ja anoppini kertoi onnettomuudesta. Menin vielä seuraavaksi yöksi töihin ja muistan edelleen sen epätodellisen tunnelman mikä sairaalassa vallitsi. Siellä kulki runsaasti omaisia ja muita kysellen läheisiään. Teholla onnettomuuden uhreja oli kuusi. Yksi nainen oli hengityskoneessa. Muut olivat tajuissaan, mutta järkyttyneitä. Kaikilla oli samantapaisia vammoja, lähinnä ihossa kivensiruja enemmän tai vähemmän. Taisi olla myös jokin murtumavamma. Sen muistan että he olivat siinä vaiheessa vielä vain numeroituja potilaita (1-6) . Kaikki saivat kahdenlaista samaa antibioottia suoneen kuuden tunnin välein. Tarvittaessa tietenkin kipulääkkeitä. Kaikki kuitenkin selvisivät onnettomuudesta fyysisesti hyvin. Oli se sellainen yö muitten yövuorojen joukossa, joka on jäänyt mieleen teho-osastolta, jolla olin töissä koko ajan lähes neljäkymmentä vuotta. Nyt olen ollut eläkkeellä jo 13 vuotta.”

”Meillä oli tielaitoksen suunnittelutoimisto parakissa Seinäjoen raviradan lähistöllä ja aamulla, kun menin töihin, pojat kysyivät, että ajoinko parakin seinään, kun niin lujaa tärähti. Noin 15 minuuttia siitä alkoi ambulansseja virrata ympäri maakuntaa Lapuan suuntaan. vajaa puolituntia sen jälkeen alkoi Lapuan suunnasta tulla ambulansseja Seinäjoelle. Silloin arvasimme, että nyt on Lapualla sattunut suuronnettomuus. Minulla oli neuvottelu VR:n kanssa aamulla klo 9, kysyin pojilta, että onko junat ajaneet Lapualla yhteen, kertoivat, että Patruunatehdas on räjähtänyt. Meillä oli toimisto myös Lapualla Latomäen sähköliikkeen yläkerrassa vastapäätä räjähdyspaikkaa ja pojat kertoivat, että yhtä äkkiä leimahti niin kirkkaasti, että he luulivat atomipommin räjähtäneen ja löivät lattialle maihin refleksinomaisesti ja saman tien ikkunat lensivät karmeineen sisälle. Illalla kävin katsomassa paikan päällä ja totesin että paljon on ihmisiä menetetty.”

”Olin vanhempieni ja isoveljeni mukana hautajaisissa. Isäni kaksi serkkua oli menehtyneet Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä. Isäni on syntyjään Ylistarossa, vanhemmat muuttivat Lapualle isäni ollessa 10 v.”

Patruunatehdas-näytelmä
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Olin Kauhavan lukiossa välitunnilla, kun äkkiä koko puinen lukiorakennus tärisi.Välimatkaa Lapualle n 15 km.Ystäväni oli silloin Lapuan emäntä koulussa, ja hänen huolestuneiden vanhempiensa kanssa lähdimme illalla Lapualle.Siellä olivat ne savuavat rauniot, surullinen näkymä.”

”Olin tuolloin 8-vuotias ja heräsin siihen, että kuului kova jytinä. Ihmettelimme, että mitä ihmettä tapahtui. Kotini oli Ylistaron Halkosaaressa ja räjähdyksen äänet kuuluivat ja tuntuivat sinne asti. Kitinojalla oli kuulemma taloissa vallan ovet auenneet räjähdyksen voimasta.”

”Olin tuolloin juuri täyttänyt 4 v. Asuin Vähässäkyrössä eikä meillä ketään tuttuja tuolloin Lapualla. Mieleen on kuitenkin jäänyt vanhempien järkytys ja tv-uutiset. Piirongin laatikossa säilytettiin myös vuosia Ilkan sivuja joissa kuolleiden ristillä-ilmoitukset. Muistan itsekkin niitä lukeneeni ja surreeni omaisten puolesta. Simpsiön maston valo näkyi iltaisin tupamme ikkunasta, silloin tapahtuma tuli monesti mieleen.”

”Olin menossa kouluun pyörällä ja kuulin kovan humahduksen täällä Ylistarossa, Asemanseudulla. Kello oli n. 7.40, en muista tarkalleen. Muistaakseni olimme ensimmäisellä oppitunnilla, kun tuli hälytys ja luokan poikia lähti kiireellä juoksemaan luokasta. He olivat vapaapalokunnassa ja ehkä mielissään, kun pääsivät tunnilta. He tulivat takaisin ruokatunnille ennen klo 11 ja olivat hyvin vakavia ja hiljaisia. Kukaan ei suostunut kertomaan mitään. Samana päivänä selvisi kyllä, mihin olivat joutuneet. Olivat liian nuoria niin kauheaan tilanteeseen ja heidät oli lähetetty pois. Olimme lukion ekaluokkalaisia, 16-vuotiaita. Tämä asia on jäänyt ikuisesti mieleen.”

”Muistan tästä vain sen kun ala-asteella ollessani koulussa silloin koko koulu katsoi juhlasalissa näitä hautajaisia tv:stä.”

”Lapuan räjähdyksen aikaan olin abi. Räjähdys oli järkytys nuorelle ja laittoi elämän ymmärtämiseen paljon mietittävää. Erityisesti muistan televisioidut hautajaiset koskettavana tapahtumana. Itkien katsoin mustavalkoista lähetystä, sitä tunnelmaa en unohda koskaan.”

”Kuuntelin uutisia Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä lukiolaisen pienessä vuokrakämpässä, Virroilla, pienestä matkarariosta, joka minulla on vieläkin. Asuin yksin Hilkka ja Martti Järvisen 50-luvulla rakennetun omakotitalon yläkerrassa silloin käytössä olleen termin mukaan koulukortteerissa. Silloin 16 vuotiaana ei oikein edes ymmärtänyt mitä tapahtui, mutta se lohduton ja järkyttävä tunnelma uutistakin välittyi ja siksi varmaan muistan, miten se ahdisti ja jäi mieleen. Toisesta suuresta trakediasta kuuntelin uutisia vielä samassa asunnossa, Virtain vanhainkodin palosta 1979, jossa menehtyi 27 vanhusta. Se toki oli itselle vielä järkyttävämpi, koska se tapahtui alle 10 km päässä ja koska siellä menehtyi myös sukulaisvanhus.”

”Kävin ammattikoulua silloin ja kun tultiin pikkubussilla Alahärmästä niin Ritamäellä näky oli aivan uskomaton. Koululla oli silloin työpäivä eikä siellä mitään tehty muuta kuin kuunneltiin uutisia ja ne, joiden omaisia oli töissä patruunatehtaalla, saivat lähteä koulusta.”

Patruunatehdas-näytelmä
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Äitini kanssa olimme lähdössä Välilästä, minä päiväkotiin, äiti töihin. Yhtäkkiä jysähti! Olohuoneen iso ikkuna tärisi, ja kaikki pienemmätkin. Mietimme, mikä ihme se oli. Lähdimme pyörällä ja matkalla Kojolan Matti tuli vastaan ja sanoi, että Paukku räjähti. Minä jäin Välilän päiväkotiin, jossa oli paukkulaisten lapsia hoidossa. Kaikki he jännittivät, tullaanko heitä hakemaan. Kaikkia tultiin, paitsi yhtä meistä. En muista, kuka hänet lopulta haki, ehkä isänsä. Äitiään lapsi ei enää koskaan tavannut.”

”Puolisoni äiti selvisi räjähdyksestä, vaikka oli työkaverin kanssa lähellä olevassa rakennuksessa palkanlaskijana. Muistaa kuinka kömpi rakennuksesta kuin sumun keskeltä turvaan. Huoli hänellä myös tehtaalla työssä olleesta puolisosta suuri. Puoliso työskenteli tehdasalueen oikean puolen yksikössä, näin hänkin pelastui.”

Olin matkalla aamulla töihin, kun kuulin kovan räjähdyksen. Mitä tapahtui?

”Olin räjähdyksen aikana töissä Patruunatehtaalla! Samoin oli isäni Timo. Olihan se järkyttävä tapahtuma, joka ei koskaan unohdu! Käsittämätöntä oli, että Riitta-vaimoni Eevi-äiti oli töissä siinä lataamossa, jossa räjähdys tapahtui ja hän selvisi hengissä. Hänen ympäriltään kuolivat lähes kaikki työkaverit. Mutta Eevi-mummalla oli taivaan isän suojelus mukanaan sinä aamuna lataamossa.”

”Puoliso oli siellä töissä ja selviytyi. Minä keskikouluikäisenä kuumeessa kotona ei vielä oltu yhdessä.”

”Olin Lohjalla Routiolla. Oli ensimmäinen äitiyslomapäiväni. Muistan sen ikuisesti, koska oli 13.4.1976 ja ensimmäinen lapseni syntyi tasan kuukausi sen jälkeen eli 13.5.1976. Olin naapurissa kahvilla ja kuulimme uutisista räjähdyksestä. Lähdin heti kotiin ja soitin äidille, joka asui Honkimäellä. Oli siis lankapuhelinaikaa. Äiti oli kuullut räjähdyksen, mutta ei tiennyt silloin vielä enempää. Uutisista ja Lapuan Sanomista sitten seurasin tapahtumia. Kaksi minulle tuttua ihmistä menehtyi. Minulla on kansiossa edelleen tallella Lapuan Sanomien jutut tästä traagisesta tapahtumasta.”

”Isäni on kertonut tarinaa, että kun patruunatehdas räjähti, hänen lapsuudenkotinsa seinät tärisivät Nurmon Koliinissa asti.”

”Minä istuin sinä päivänä Lapuan käräjiä nuorena hovioikeuden auskultanttina eli olin tuomarina koko päivän. Lautamiehet olivat hyvin huolissaan tuttaviensa ja omaistensa puolesta ja halusivat väkisinkin lähteä paikan päälle selvittämään asiaa. Käräjien oli kuitenkin jatkuttava, ei niitä voinut keskeyttää eikä jättää lautakuntaa vajaalukuiseksi. Herastuomarin (pitkään lautamiehenä toiminut maallikko) avulla saatiin sovituksi, että jokainen lautamies pääsi vuorollaan patruunatehtaalle. Käräjät jatkuivat, vaikka järkytys oli suuri.”

Patruunatehdas-näytelmä
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Varsinaisesta räjähdyksestä ei mitään. Olin vajaa kaksivuotias ja kuulemma nukuin, vaikka meillä hajosi ikkunat. Asuimme vajaan kilometrin päässä Paukusta. Vuosien varrella monien omakohtaiset tarinat ja kertomukset ovat tulleet tutuiksi. Kokemusten jakamisen tärkeys on ollut ilmeistä. Toki asioita on painettu pois mielestä. Elämää ja arkea on vaan pitänyt jatkaa.”

”Isonkyrön kansalaaskoulus olin sillä hetkellä, kun räjähti. Kansalaaskoulusta oltiin 1976 muistaakseni helmi-maaliskuus työvieraalulla ensin VR:n varikko Seinäjoella sitten sen jälkeen Lapuan patruunatehdas. Lasit heläji Kyröös asti, kauhia tapahtuma.”

”Muistan sen päivän, olin kotona ompelemassa ja radio oli auki. Se tuntui tosi pahalta, itku siinä tuli. Kauhavalta olen kotoisin ja Lapualla on sukulaisia, serkun vaimo oli siellä työssä ja menehtyi siinä onnettomuudessa. Olen säilyttänyt lehtileikkeen arkkurivistä, vieläkin koskee sydäntä kun katsoo sitä.”

”Ennen seitsemää aamulla poljen fillarilla paukun kulmalta kohti työpaikkaani Abecitan tehdasta! Näen matkan varrella Seijan. Huikataan heit, sanon nyt myöhästyt kyllä töistä! Seijalla oli perhe, puoliso ja kaksi pientä poikaa. Menen ompelimohalliin, laitan koneeni päälle ja päivän työt alkoivat. Noin puolen tunnin kuluttua töitten alkamisesta koko Abecitan halli tömähtää lujaa ja isojen ilmastoputkien päältä koko halli tuntuu pölysumusta täyttyvän. Itsekkin ajattelin, nyt joku lämityskattila räjähti. Noin 150 työntekijää lähtee juoksemaan ulko-ovia ja varaulosteitä kohti tehtaassa! Kun pääsemme ulko-ovelle, kuin sienimäinen iso savu nousee patruunatehtaalta, tajuamme räjähdys tapahtui siellä! Kauhea paniikki kaikille, joiden äidit, isät, puolisot, sisaruksia, setiä ja tätejä on töissä ”paukussa”. Eräs rouva menee autolleen ja paniikissa huutaa, mun mies, mun mies on tuolla! Peruuttaa autollaan miten sattuu. Toinen rouva hiljenee, menee oudoksi! Tiesimme hänen miehensä olevan töissä siellä myös! Itse mietin, onneksi isä on juuri päässyt eläkkeelle ”paukusta”.

Mietin aamuista kohtaamista Seijan kanssa. Mitenkähän on käynyt naapurin rouvalle Siirilästä? Yritämme tehdä töitä, mutta eihän siitä tule mitään. Kaikilla patruunatehtaalla tuttuja töissä! Puoliltapäivin tehtaan työnjohtaja päättää, että kaikki voidaan lähteä kotiin. Ajelen paukun mutkasta, poliisit pysäyttää, kysyvät minne menen, kotiin Siirilään. Ainoa tie oli siitä paukun kulmalta, haistan kauhean (ihmis)lihankäryn hajun…näen oikealta kädeltä liikkeiden ikkunat ovat kaikki rikki, paine aalto tehnyt sen. Mietin, mitenkähän kotona olevat äiti ja isä voivat. Epätietoisuus ja ahdistus raastaa rintaani! Kotona onneksi kaikki on hyvin, räjähdys oli vavisuttanut myös kotona taloa, kertoivat isä ja äiti.

Myöhemmin illalla saamme tietää että Seija oli kuollut, puoliso tunnisti hääsormuksesta hänet. Itseäni kiusasi pitkän aikaa huikkaus Seijalle: ”myöhästyt töistä! Olisi ollutkin parempi, kun olisikin myöhästynyt töistään sinä aamuna! Naapurin rouva selvisi, mutta häntä ambulanssi kuljetti kuukausia lasinsirujen ja sementinpalojen vuoksi, jotka olivat painautuneet lihasten sisään kehossa, häntä jossain altaassa lillutettiin, että kaikki lasin siru ja moska mikä oli painautunut paineaallon vuoksi häneen lihaksistoonsa nousisi pintaan ja hoitajat nyppi niitä hänestä pois. Tuskainen toipuminen oli hänellä räjähdyksestä. Tehtaalla yksi rouva, jonka puoliso kuoli räjähdyksessä istui vain koko työpäivän, tuijotti eteensä, hänen annettiin istua. Tuska oli niin valtava, pieniä lapsiakin oli monta hänellä. Itse lähdin seitsemän kuukauden päästä räjähdyksestä Etelä- Amerikkaan, nämä muistot eivät koskaan ole hävinneet mielestäni.”

”Asuimme Kortesjärvellä, ja olin ”vahvasti” raskaana. Perätilasynnytyksen vuoksi minut oli määrätty Vaasan keskussairaalaan. Aamupäivällä 13.4 hakkasin jäitä rikki rivitalon pihassa. Ajatus oli, että se auttaisi synnytyksen alkamista. Radio oli auki sisällä ja sinne siirryttyäni kuulin räjähdyksestä. Päivä seurattiin uutisia tarkasti, ja yöllä sain lähteä synnyttämään Vaasaan. Pitkän matkan vuoksi kätilö lähti mukanani taksiin ja Lapuan kohdalla näimme tehtaan savuavan, ja siitä onnettomuudesta keskustelimme. Vaasaan saavuimme varhain aamulla ja poikamme syntyi 14.4.76 normaalisti. Poika oli kääntynyt eikä ollut perätilassa.”

”Kirjoitin sinä keväänä yo:ksi Kiviristin yhteiskoulusta. Pamaus kuului myös kotiini Hellanmaahan, mutta emme tienneet mistä on kyse. Lähdimme äitini kanssa ruokaostoksille keskustaan. Siellä vasta saimme kuulla järkyttävän uutisen. Keskusta oli kaaoksen vallassa. Järkyttyneitä ihmisiä, omaisia ja ystäviä kulki paikasta toiseen epätietoisina. Ruokaostokset jäi tekemättä. Kesällä 1978 olin Sokoksella jalkinepuolen myyjänä vähän aikaa. En muista myinkö yhtään kenkäparia, mutta sen sijaan sain opastaa turisteja Paukun alueelle. Ehkä siksi, että kenkäosasto oli ulko-oven läheisyydessä.

Jokunen ystävä ja ikätoveri menetti äitinsä. Tuo kevät pysyy aina niin suruineen kuin henk.koht ilona valkolakista aina mielessäni.”

”Olin siihen aikaan yläkoulussa ja lähdössä kaverin isän kyydissä kouluun kun paukahti. Äiti oli juuri mennyt Paukkuun töihin enkä tienny missä osastolla äiti on. Päivän aikana ehti murehtia, kunnes kaverin äiti sanoin että äitisi polki pyörällä kotiin. Helpotus oli suuri. Kylällä ollessa usein kulki ihmisiä, jotka kyselivät, että missä se räjähdyspaikka on.”

Patruunatehdas-näytelmä
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Olin Seinäjoella silloin Törnävän kartanossa sijainneessa talouskoulussa. Päivä oli täynnä epäuskoa, surua ja pelkoa, kun vähitellen selvisi, mitä oli tapahtunut. Monilla oppilailla oli suuri huoli sukulaisistaan ja läheisistään.”

”Äiti ja isä olivat töis paukus. Itse olin silloin töis Härmän sairaalas. Sinne tuli tieto räjähdyksestä. Sain lähteä heti kotiin. Kova tuska oli, kun kukaan ei tiennyt heistä mitään. Ajelimme terveyskeskuksen, paukun ja heidän kodin väliä useaan kertaan. Iltapäivällä sitten he pyöräilivät vastaan kotiin päin. Helpotus oli suuri! Isä oli ollut auttamassa paikan päällä. Useita heidän ystäviään menehtyi. Itse muistan melkein kaikki ulkonäöltä, kun lapsena olin vanhempia usein vastassa ”paukun” portilla.”

”Olin koulussa kuudennella luokalla. Joku opettajista tiesi kertoa, että patruunatehdas on räjähtänyt. En silloin aluksi oikein edes ymmärtänyt miten vakavasta räjähdyksestä olikaan kysymys. Muistan, että äitini otti talteen lehtileikkeen, jossa oli kaikkien menehtyneitten kuvat. Niin paljon nuoria naisia, äitejä menehtyi. Myöhemmin tulin tuntemaan pari tyttöä, joista toinen jäi orvoksi ja toiselta menehtyi äiti.”

”Asuin jo silloin Kuusamossa ja kuulin räjähdyksestä radiosta. Yritin soittaa puhelimella, siihen aikaan piti tilata puhelut, sain yhteyden vasta melko myöhään iltapäivällä. Äitini kertoi, että räjähdys kuului 15 kilometrin päähän. Onneksi enoni vaimo oli toisella osastolla ja säilyi kuolemalta.”

”Kävelin sinä kevätaamuna Kivistön lukion pihalla, Seinäjoella, menos kouluhun. Kuului ja tuntui humahdus. Ja siitä se tragedia sitten alkakoo pikku hilijaa valjeta. Kyllä siitä opettajatkin puhui sitä mukaa ku tietoa tuli.

Isäni Pentti Pelkola (Kauhavan Vähäpassista syntyisin) oli ensimmäisenä raportoimassa paikan päältä radiossa – ja jopa televisiouutisissa. Hän oli töissä silloin Seinäjoen alueradiossa. (Asuimme Nurmon Veneskoskella silloin.)

Helsingistä lähetettiin sitten jo iltapäivällä toimittajaksi Risto Johnson, jota kuvattiinkin raunioiden edessä. Isäni ei kuviin halunnut eikä etenkään tämmöisessä hetkessä! Mutta raportoi alueuutisissa pitkän aikaa tästä – ja sitä kaikkeahan seurattiin hievahtamatta monta viikkoa silloisilla viestintävälineillä. Kotona kuultiin ehkä vielä enemmänkin yksityiskohtia asioista.

Perheellemme oli sattumoisin hyvin tuttu myös Raili Mäkelä, Seinäjoen keskussairaalan ylihoitaja, joka vastasi onnettomuuden tiedottamisesta ja isä häntä haastatteli monta kertaa alueuutisissa. Muistan isän häntä kehuneen, Raili Mäkelä oli tilanteen tasalla ja selkeästi selitti asioita, jotka niin hirvittäviä olivat.

Televisioidut hautajaiset olivat tapahtuma, joka ei koskaan tule häviämään verkkokalvoilta: 40 valkoista arkkua Lapuan kirkon pihalla ja eturivissä itse Urho Kekkonen. Vavahduttavaa.”

”Minä olin silloin pian 17-vuotias, oli siskoni 15-vuotissyntymäpäivä. Aamulla noin 7.30 kuului tömähdys ja sanoin siskolle jot nyt tapahtui jotain, mutta mitä. Lähdimme kouluun. Päivällä sitten kuulimme mitä oli tapahtunut. Asuimme silloin Hyllykalliolla. Nykyinen mieheni oli tapahtumapaikalla koska oli sopimuspalomies Ylistarosta. Nykyään eläkkeellä palomiehen tehtävistä.”

”Olin viisivuotias ja muistan, kun juoksimme äitin ja sisarusten kanssa lastenhuoneeseen ja ikkunasta näimme suuren pölypilven.”

”Asuin Seinäjoella Ylisentiellä. Minulla oli keittiön ikkuna raollaan. Se lennähti kokonaan auki ja ihmettelin mikä sen sai aukeamaan. Silloinen mieheni tuli kotiin ruokatunnilla ja hän kertoi, että heitä kaikkia (veturimiesoppilaita) oli kehotettu menemään verenluovutukseen tuon onnettomuuden vuoksi.”

”En ollut vielä edes syntynyt, mutta jo lapsesta asti olen tietänyt, että äitini on ollut kotonaan Siirilässä noin kilometrin päässä räjähdyspaikasta. Isäni oli ollut armeijassa ja lapualaisille alokkaille oli tultu heti kertomaan.”

”Toivoisin, että näytelmästä tulisi myös TV-versio, koska kaikki ei sinne Seinäjoelle kuitenkaan pääse tulemaan. Kun matkaa on Seinäjoelle.”

”Olin töissä Seinäjoella konttorissa yhtäkkiä radiosta alkoi tulla hiljaista musiikkia ja hymnejä ihmeteltiin, ei kuultu mitään järistystä, sitten uutisista sanottiin mitä oli tapahtunut. Odotin esikoistani joka syntyi 11.9 . Mutta kotona olleet olivat ihmetelleet, että mitä on tapahtunut, kun ikkunat oli heläänny.”

Patruunatehdas-näytelmä
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Olin innokas ekaluokkalainen ja menin aina ajoissa koulun pihalle aamulla. Olin menossa kouluun Nurmon Knuutilan kyläkouluun, kun räjäys kuului. Myöhemmin selvisi syy räjähdysäänelle.”

”Olin kuusivuotias ja kotona äidin kanssa. Paineaalto oli valtava, ovet lennähtävät auki ja ikkunat helisivät. Ikkunoiden välissä olevilta kipsipatsaista katkesi päät. Keittiön ikkunasta oli suora yhteys järkyttävän näkymään.”

”Olimme 8-vuotiaan poikani kanssa aamupalalla (minulla vapaapäivä) kun kova jysäys pamahti. Ei ollut koskaan tullut mieleenikään patruunatehtaan räjähdystä. Mieheni oli ollut jo vuosia töissä siellä. Työntutkijana hänen kalenteriinsa oli merkitty juuri tuo osasto. Oli ollut kuitenkin käymässä johtajan luona (perhetuttu). Pian räjähdyksen jälkeen mieheni veli soitti: Paukussa on tapahtunut räjähdys. Miehesi ohjaa liikennettä. Olin aivan sokissa. Pian mieheni tuli kotiin (vaihtamaan sukkia?) ja sanoi lähtevänsä hakemaan Paukun luottamushenkilöitä Vaasan lentokentältä. Näin, että mieheni ei ollut aivan tolkuissaan, mutta ei suostunut ottamaan minua mukaan. No, asiasta liikkui kaikenlaista, mutta mieheni ei kertonut asiasta mitään, vaikeni kaikkien juttujen osalta. Hän menetti paljon työkaveriaan ja minä naapureita ja pienet lapset jäivät yksin.”

”Olin lähdössä kouluun. Meillä kotona räjähdys tuntui humahduksena ja ikkunalasit heiluivat räjähdyksen voimasta. Myöhemmin tein koulussa esitelmän tästä räjähdyksestä. Äidilläni on vielä tallessa Apu ja Seura-lehdet tuolta ajalta. Lehdet täynnä suunnatonta surua ja tuskaa. Tämä ei vaan unohdu!”

”Olin matkalla pyörällä kouluun, nykyiseen lukioon, Seinäjoen Kaartotiellä. Olin vähän vajaa 15-vuotias. Kohdalla oli juuri rakennustyömaa vanhan paloaseman takana. Kuului kumea ääni ja käännyin katsomaan rakennustyömaalla, että mikä putosi. Se kuulosti ihan kuin kakkosnelonen olisi pudonnut katolta maahan. Sellainen kuivan lankun kumea putoamisääni. Koulussa tuli keskusradiosta aamuhartaus ja ihmettelimme mitä on tapahtunut, kun ikkunasta näimme paloautojen lähtevän. Aamuhartauden jälkeen rehtori kuulutti, mitä on tapahtunut ja pian alkoivat helikopterit pörrätä ja ambulanssit huutaa, kun loukkaantuneita tuotiin lääninsairaalaan.”

”Olin 15-vuotias ja matkalla linja-autossa ”keskikouluun” tai yläasteelle Lapuan kirkkosillalla. Paineaalto heilautti linja-autoa ja ovet aukeni paineen voimasta. Kun pääsimme koulun pihaan, oli siellä kaaos. Koulun ikkunoita oli putoillut ja särkynyt maahan. Hälytyssireenit soi ja tunnelma oli pelottava ja sekava. Päivän aikana monen koulutoverin elämä muuttui, kun tietoa alkoi tulla kuolonuhreista.”

”Olin entisessä Lääninsairaalan korjaamolla parikymppisenä töissä. Aamulla klo 7.40 olin ensiavussa tekemässä jotain työtehtävää, kun tuli hälytys, että Lapuan patruunatehtaalla on tapahtunut räjähdys. Ensiavussa ja tietenkin koko sairaalassa tuli täys valmius. Pian alkoi ambulansseja tulemaan tuoden potilaita. Keskuskatu alkoi tukeutumaan autoista ja minä menin ohjaamaan liikennettä, koska Paukussa työskentelevien omaisia saapui sankoin joukoin hätääntyneenä tiedustelemaan, onko omaisia tuotu ja piti kontrolloida kulkua, että ambulanssit pääsivät ensiapuun. Ilmeisesti puhelinlinjat myöskin tukkeutuivat välittömästi.
Vanhaan ruumiskappeliin, joka sijaitsi Rakuunakadun päässä, sijoitettiin muistini mukaan 8 arkkua, mistä ne sitten hautajaispäivänä noudettiin armeijan kuorma-autoilla. Armeijan helikopterilla tuotiin lääketarpeita ja kopteri laskeutui nykyiselle sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulun parkkipaikalle, jossa siihen aikaan oli perunapelto ja taisi olla jokunen marjapensaskin. Taisinpa päästä Seura-lehden kuvaankin, kun kannoin tarvikkeita kopterista.

Kyllä muistin aina myöhemminkin tuon 13.4. päivän ja vallanki, kun vuonna 2019 jäin eläkkeelle samaisesta sairaalarakennuksesta ja sen ympäristöstä.”

”Tuona huhtikuun aamuna olin pyöräilemässä kouluun. Olin ensimmäisellä luokalla Nurmon Kirkonkylän koulussa. Matkalla nykyisellä Keski-Nurmontiellä kuului kova räjähtävä ääni ja samalla maan pinta tärähti. Pyöräkin pomppasi tien pinnasta. Räjähdyksen ääni oli niin kova, että ajattelin Nurmon keskusta-alueella räjähtäneen jotain. Koulussa opettaja kertoi mitä Lapualla oli tapahtunut. Mieleeni on erityisesti jäänyt polkupyöräni ilmaan pomppaaminen räjähdyshetkellä.”

”Olin muuttanut Helsinkiin syksyllä. Olin töissä Koskelan sairaskodilla, kun lähin esimieheni pyysi minua huoneeseensa. Hän kysyi, olenko kuullut uutiset radiosta, vastasin että en. Silloin hän kertoi räjähdyksestä. Illalla soittelin kotiin ja kuulin ikäviäkin uutisia.”

”Olimma lyseon ala-asteen pualooses päärys ja orottelimma tunnin alakua. Istuumma parin kaverin kans siinä ikkunalauralla. Yhtäkkiä näkyy sellaanen siänimäänen savupilivi paukun yllä. Sitten kuuluu kova pamaus ja tuntuu paineaalto. Meirän takana olevat isoot lasit natisi. Onneksi eivät hajonnehet. Pian tämän jäläkehen alakoo kylältä kuulua sireenien ääniä. Arvathin kaverien kans, että nyt on paukus sattunu räjährys. Meirän silloosesta luakasta kaharen likan äiteet menehtyi ko. turmassa. Kyllä oli ankia päivä koulus.”

”Olin menossa kauppaoppilaitokseen kävellen Syväojan kaupan kohdassa, kun räjähdys tapahtui, ikkuna meni kaupasta rikki, jatkoimme matkaa ja kävelimme poliisilaitoksen ohi kun ensimmäiset hälytysajoneuvot lähtivät pilli päällä. Koulusta sai kaikki lähteä kotiin ja he, jotka olivat täysi-ikäisiä, pyydettiin verta luovuttamaan.”

”Ite oon syntyny 1978 joten muistoja ei ole mutta äitini oli töissä siellä ja loukkaantui. Heillä oli koti siinä lähellä, joka tuhoutui osittain. Isäni työskenteli myös lähellä sijaitsevassa viljavarastolla. Veljeni oli juuri kerennyt hiljan lähteä kouluun ku räjähdys tapahtui.”

”Kävelin koulun käytävällä, kun pamahti ja käytävän päässä oleva ovi aukesi ilmanpaineesta.”

”Olin 14-vuotias ja odottelin silloisen yhteislyseon pihalla koulun ovien aukeamista koulun seinustalla, matalemman siiven tien puolella. Sitten kuului pamahdus, juoksin katsomaan paukun suuntaan. Sieltä nousi valtava tulipallo ja savua. Muistaakseni, koulun toiselta puolelta rikkoutui ikkunoita. Sen jälkeen kun tieto räjähdyksestä tuli kouluun, niin koko päivä oli yhtä kaaosta ja järkytystä. Oli epätietoisuus kaikilla läsnä. Kotini sijaitsi n. 11 kilometrin päässä paukusta, siellä myös oli ikkunat helisseet, kun isäni ja siskoni poika olivat istuneet keinutuolissa ikkunan ääressä.”

Patruunatehdas-näytelmä
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Olimme nuori perhe, minä Keski-Pohjanmaalta, mieheni Etelä-Pohjanmaalta. Olimme muuttaneet Nokialle syyskuulla 1975. Esikoisemme syntyi lokakuulla 1975. Minulle oli tosi raskasta muuttaa pois kotiseudulta. Huhtikuulla kun tämä kauhea tapahtuma tuli julki, uutisia puhuttiin… En saattanut kaikkea kuunnella, aivan kuin olisi omia omaisia mennyt ja kuinka paljon orpoja? Niin paha oli mieli. Kun hautajaiset näkyi televisiosta, itkin koko ajan. En tiennyt kaikkea asioista, mutta kun itekin olin Pohjanmaalta tuntui, jotta onnettomuus koski minuakin. usein tulee mieleen….”

”Olin sairaanhoito-oppilaitoksessa ja työharjoittelussa sairaalassa. Siellä kuulin uutisista, että patruunatehtaalla on räjähtänyt. Veljeni oli töissä tehtaalla ja työnsä vuoksi liikkui eri puolilla tehdasta. Sain luvan lähteä kotiin. Tulin junalla, ”lättähatulla”, yli 4 tuntia. En tiennyt, mitä odottaa. Ei ollut kännyköitä tms. Lapualle tullessani aurinko paistoi, oli lämmin kevätpäivä. Veljeni sanoi: Vielä ei ollut aika lähteä. Hän oli lentänyt työhuoneensa seinään ikkunoiden rikkoutuessa paineen vuoksi. Hänelle jäi tapauksesta ajoittainen päänsärky.

Äitini oli tuolloin kaitsemassa toisen veljeni lapsia. Hän oli noin 150 metrin päässä räjähdyksestä. Hän meni kerrostalon pihalle katsomaan, mitä oli tapahtunut. Pihalle oli tullut myös samassa talossa ollut Itikan teurastaja lihakirves kädessä. Silloin hän oli vasta pelästynyt.

Isäni oli noin 17 kilometrin päässä navetassa askareilla. Räjähdyksen voima maaperän tuomana täräyksenä sai hänet katsomaan ulos, tuliko auto pihamaalle. Myöhemmin hän lähti etsimään poikaansa.”

”Olin 12 v kotona Ruskila Nakkila olisko radiolähetys. Lapuan patruunatehtaalla räjähdys. Ryntäsin ikkunaan ja huusin äidilleni että Lapuan patruunatehdas on räjähtänyt (äitini kauhavalaisia). Tunnelma oli hämmentynyt ja järkyttynyt. Kesällä tullessamme Kauhavalle kiersimme Lapuan kautta mikä tuho.”

”Opiskelin Kauhajoen kansanopistolla ja kuulimme pamahduksen sinne saakka. Loppupäivä meni uutisia seuratessa, olimme järkkytyneitä nuoria lapsia. Onneksi kurssillamme ei ollut yhtään lapualaista.”

”Minulla ei ole muistoja patruunatehtaan räjähdyksestä. Minua ei ollut vielä silloin. Minä en olisi syntynyt, ellei paukku olisi räjähtänyt. Isäni vaimo ja siskoni mies olivat kummatkin töissä tehtaalla kun se räjähti, molemmat kuolivat. Isälle jäi kolme äiditöntä lasta, 2 poikaa -47 ja -58 syntyneet, sekä siskoni -50 syntynyt, kahden lapsen äiti. Minä synnyin -83 isäni uudesta avioliitosta. Räjähdyksestä ei ole puhuttu meillä. Kukaan ei halua muistella ja puhua asiasta. Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi perheestäni. Minä olisin halunnut puhua siitä.”

”Olin Kauhavalla armeijassa. Armeijan häly porukka vietiin välittömästi Lapualle kun hälytys tuli, jossa myös minä olin. Tehtävänä alueen tyhjennys, vartiointi ja pelastushenkilökunnan avustaminen. Voin kertoa pöydän ääressä lisää.”

”Itse muutin Lapualle vasta vuonna 1979, mutta onnettomuuden aiheuttama tuska, suru ja epätoivo leijui kaiken yllä. Ex-puolisoni äiti työskenteli sillä osastolla, missä räjähdys tapahtui. Hänet pelasti tupakka – oli minuutti, pari aiemmin lähtenyt tupakalle.”

”Muistan tuon räjähdysonnettomuuden. Olin Kalajoella ja olin noin 12-vuotias poika. Apu-lehdessä oli juttu hautajaisista ja se pitkä valkoinen arkkurivistö painautui mieleeni ihan tähän päivään asti. Olen Kalajoella syntynyt juuri päivälleen 13.4.1965, mutta eri vuonna kuin patruunatehdas räjähti. Asioin siis Kalajoella. Kului vuosia eteenpäin. Noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin muutimme perheeni kanssa Seinäjoelle ja sieltä Lapualle 1997.

Tutustuimme siinä sitten Lapuaan ja siinä aivan talon vieressä oli Simpsiön hautausmaa. Kävelimme hautausmaalla ja ihastelimme vaimoni kanssa sitä kuinka Lapualla on pidetty hyvässä kunnossa hautausmaata, kunnes kohdallemme tuli rivistö hautakiviä ja kaikissa oli päivämäärä 13.4.1976. Mitä täällä on tapahtunut? En tiennyt sitä, että se pitkä valkoinen arkkurivistö, joka oli painunut syvästi 12-vuotiaan pojan mieleen, että se räjähdys oli tapahtunut juuri täällä Lapualla. Olen siis syntynyt 13.4 eli sinä samaisena päivänä mutta eri vuonna. Elämä meitä joskus johdattaa, en tiedä mikä tarkoitus kaikella on mutta olen sanonut vaimolleni, että kohtalo meitä johdattaa. Olemme nyt asuneet Lapualla reilut 20 vuotta ja voin olla tyytyväinen, että muutimme juuri Lapualle. Tämä on sopiva paikka ja täältä löytyy aktiviteettejä ja uudet koulut, joten tervetuloa Lapualle.”

”Olin Seinäjoella kauppaopistossa, opettaja kertoi tunnin alussa tapahtuneesta meille.”

”Olen ollut räjähdyksen sattuessa yhdeksän vanha, joten en muista tapauksesta paljonkaan. Muistiin on kuitenkin jäänyt, miten siitä puhuttiin, sekä lehtikuvat arkkuriveistä. Tv:stä en muista niitä nähneeni, vaikka meillä se jo oli. Aikuiset olivat hyvin vakavia ja puhuivat räjähdyksestä lähinnä keskenään. Ehkä monelle tuli sota-aika mieleen, eihän siitä niin pitkä aika ollut.

Radio oli meillä aina auki, mutta en ymmärtänyt vielä täysin, kuinka isosta asiasta oli kysymys. Vanhemmat pyrkivät myös varjelemaan pikku pataa, koska mitään isompia jälkiä tapaus ei minuun jättänyt. Ihmiset, jotka olivat täällä Töysässä olleet menossa töihin varhain aamulla, olivat oudoksuneet outoa pamausta. Tai humahdusta, missä nyt kukin sen sattui kuulemaan. Maastonmuoto ja kai maaperäkin vaikuttivat äänen kantautumiseen. Tänä keväänä eräs vanha ihminen kertoi, miten hän oli ollut aamuvarhain hakemassa uunipuita liiteristä, kun tömähti niin, että koppa oli kirvonnut kädestä. Siis täällä asti! Ääni oli ollut niin poikkeuksellinen ja pelottava, että puut olivat olleet vähällä jäädä siihen.”

”Muistan elävästi tuon päivän. Asuin Nurmeksessa ja olin tuolloin normi työvuorossa baarin työntekijänä. Tuo tieto lamaannutti kyllä niin työntekijät kuin asiakkaatkin. Tunnelma oli tuolloin kuin hautajaisissa. Lähtemättömästi jäi mieleeni myös hautajaispäivä, itkin omaisten surua, olin nuori mutta voi kuinka tuo tapaus on koskettanut vielä monia, monia vuosia jälkeenkin päin.”

”Olin ala-asteella pienessä Seinäjoen kyläkoulussa, jossa kutsuttiin juhlasaliin viettämään hiljainen hetki menehtyneille. Taidettiin rukoilla läheisten, perheiden puolesta. Tunnelma oli hyvin vakavahenkinen jo ennestään vakavahenkisessä koulussa.”

”Isäni kertomana, itse en ollut vielä syntynyt (-91): Mummo oli lähtenyt jo patruunatehtaalle töihin. Isä oli laittamassa kirjoja reppuun. Sitten kuului räjähdys. Isä luuli, että pannuhuoneessako räjähti. Pannuhuoneessa kaikki hyvin. Koulupöydällä ollut reppu oli räjähdyksen voimasta tippunut maahan. Isä lähti kouluun, jossa oli lasit menneet hajalle räjähdyksen voimasta. Isä kuuli koulussa, mitä on tapahtunut. He lähtivät koko luokan porukalla katsomaan kuratietä pitkin, että mitä on sattunut. Mummo oli kävellyt kirjakaupan pihaan, jossa isä hänet sitten näki. Mummo myös oli yksi näistä, joka seisoi 40 arkun ympärillä, laski työkaverinsa arkulle kukkalaitteen. Mummo jälkikäteen kertonut minulle, että Lapuan kirjastossa on museo ja siellä tämä 40 arkkua kuva ja hän on yksi niistä kukan laskijoista. Isä on myös jälkikäteen kertonut, että se paineaalto joka räjähdyksestä tuli niin meni jokeen päin mutta jos se paineaalto olisi tullut toiseen suuntaan niin se tuho olisi ollut paljon suurempi. Pistää kyllä hiljaiseksi.”

”Olin Seinäjoen keskussairaalan ensiavussa aamuvuorossa, kun tieto onnettomuudesta tuli. Minut määrättiin ulko-ovelle ottamaan vastaan loukkaantuneita. Työpäivä oli urani järkyttävän. ”Vanhempani ovat siellä liekeissä”, yksi miespotilas kertoi.”

”Olin vitos/kutos luokalla Alahärmän Voltin koulussa. Johtajaopettaja Aarre Rajala tuli välitunnin jälkeen luokkaan ja kertoi kammottavan uutisen. Lapuan patruunatehtaalla on ollut räjähdys ja opettaja kertoi, että siihen mennessä oli löytynyt 27 kuollutta. Myöhemmin meitä vietiin koulusta Lapuan uimahalliin ja Koskikylän kohdalla linkkakuski viisas joen toiselle puolen ja kertoi Patruunatehtaan sijainnin. Pelkkää mustunutta maisemaa oli.”

”Olin lähdössä Seinäjoelle töihin. Tulin autolla ns. Rannan risteykseen, muutama kymmenen metriä risteyksen jälkeen auto vavahti ihmeellisesti. Olin ihmeissäni katselin peileihin, että ajoiko jokin auto perään. Mitään ei näkynyt. Olin todella hämmentynyt. Työpaikalle saavuttua oli jo hiukan tietoa suuresta räjähdyksestä Lapualla. Päivän mittaan tiedot tarkentui. Paljastui järkyttävän suuri onnettomuus. Tulevat viikot onnettomuus oli puheissa jatkuvasti. Kosketti laajasti, kun tuttuja menehtyi lähes jokaiselta.”

”Olin siihen aikaa 11 v, viidennellä luokalla koulussa. Olin vielä kotona, kun se räjähdys tapahtui, vähän myöhemmin kouluun. Hautajaiset katsottiin koulussa. Oli järkyttävä ja pysäyttävä tapahtuma.”

”Veljeni ja minä 11-vuotias tyttö teimme lähtöä kouluihimme Seinäjoen Kivistössä. Isällä ja vanhemmalla veljellä oli ollut jotakin kinaa tuona aamuna. Samalla hetkellä, kun räjähdys tapahtui, veli laittoi kotioven kiinni kerrostalon rappukäytävässä. Isä huusi perään kiukkuisena: ”Älä paisko sitä ovea.” Hän varmaan luuli, että poika vihoissaan läimäytti oven kiinni, kun ikkunatkin helisivät. Itse pyöräilin Kuusikujan päässä, kun kumahti. Käänsin pääni äänen suuntaan. Jälkeenpäin älysin, että Lapua on tuossa suunnassa.”

”Olin tuolloin 9-vuotias. Äitini oli ompelijana Alajärvellä. Muistan, kun hän ajoi kotiin Lehtimäelle työpäivän jälkeen itkuaan pidätellen. Minulle on jäänyt mieleeni erityisesti ne lehtikuvat, joita tuijotin epäuskoisena. Vaikeaa oli uskoa myös, kun katsoin televisiosta hautajaiset: Kaikki ne arkut siellä jonossa taivaan sinen alla.”

”Täytin 12.4. yhdeksän vuotta. Seuraavana aamuna lähdin kouluun Siirilästä. Kohti Syväojaa, siinä meidän tiellä oli muutama koivu, ne alkoi tärisemähän, vähän pelotti ja siitä ei mennyt kauaakaan kun kuului kova pamahdus, juoksin takaisin kotiin äireeni helemoohin ja kysyin mikä oli se pamahdus. Äiree totes, notta jonkun kuarmaaautoon rengas puhkes, siitä sitten turvallisin mielin kouluun, mutta yllätys oli suuri kun luokkaan ei päästy vaan ohojatttin toiseen luakkahan, eka välitunti sitten alootettihin ja sillon selvis mitä oli tapahtunu. Paukku on räjähtäny. Ei sitä pikkupoika tajunnu kuitenkaan sitä koko laajuutta, kunnes tuli sosiaalitärit tuamahan pikkulapsille ja vanahemmillekkin lapsille (tietoa) menehtyneistä vanhemmista. Naapurinpoika, jonka äiree oli töis paukus juaksi kertomaan, notta hänen äireensä oli elos. Samalla sanoi, että isäni oli naapurinsa pelastanu äireensä sieltä, sitten ku sain tiätää isä oli siellä niin alako vimmattu ororus tulooko isä koska kotia. No tulihan isä kotia, jalka paketis. Seuraavana päivänä muistaakseni kouluun takaasin. Monta koulukaveria oli pois, ja silloon näki sen laajuuren paljonko oli orpoja tai toisen vanhemman menettäneitä, ja viälä se peleko toistui kun oma äiree meni uuteehen paukkuun töihin ku se tuli valamihiksi Jouttiikalliolle. Mutta lapsi on sopetuvaanen ja menettää pelkonsa, jos se hyvin tälle selvennetään. Mutta nyt 55-vuatiaana samat kauhut ku silloon oli, palautuu miälehen aina 13.4. Muistellaan Paukun onnettomuures menetettyjä sukulaasia, mun miälestä emmä koskaan unohra tätä asiaa, kuten ei sotiemme veteraanitkaan omaa sotaansa ja Paukun räjährystä.”

”Vanhempieni perhetutun vaimo kuoli räjähdyksessä. Työkaverini äiti menehtyi myös. Näky oli surullinen. Kävimme Lapualla kyseisenä päivänä. Seinäjoen Kasperissakin ikkunat helisivät.”

”Olin Hämeenlinnassa Raamattuopiston keittiöllä keittiöapulaisena. Muistan tilanteen aivan hyvin.”

Patruunatehdas-näytelmä
Kuva näytelmästä Patruunatehdas / Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Olin toimistotyössä 60 km päässä. Koko päivän seurasimme jok’ikisen uutislähetyksen ja erikoislähetykset. Minulla tai kollegoilla ei ollut ketään tuttua Paukun töissä. Noin järkyttävä tapahtuma taisi viedä työtehot siltä päivältä.”

”Olin tuolloin Keuruulla armeijassa, esikuntakomppaniassa. Kun tieto onnettomuudesta tuli, järkytyshän se oli. Normaali toiminta jatkui sinä päivänä.”

Tulin Ritakalliolta töihin Kesolille. Ensin näkyi laatikon näköinen valo ja sitten räjähti. Pitkät minuutit odotin äitiä pääportilla. Onneksi tuli.

”Olin 5-vuotias tapahtumahetkellä. Asuimme Paukusta ehkä vajaa 3 km linnuntietä ja muistan sen äänen edelleen. En ehkä ihan heti ymmärtänyt mitä oli tapahtunut mutta muistan äitini olleen hyvin järkyttynyt, menehtyihän onnettomuudessa useita hänen ystäviään. Hautajaisia katsoimme isovanhempieni kanssa televisiosta. Myös Kekkonen oli paikalla. Ne 40 arkkua kahdessa rivissä puolikaaren muodossa ovat myös jääneet mieleeni, vaikka vielä lapsi olinkin.”

”Olin mukana sopimuspalomiehenä heti räjähdyksen jälkeen. Meidän ryhmämme ehti pelastaa hengissä kolme loukkuun jäänyttä työntekijää. Muuten työ painottui vainajien esiin kaivamiseen ja raivaustyöhön. Olen julkaissut Facebookissa muistoja tapahtumista.

Uutistoimittajana olen kirjoittanut aiheesta useita juttuja sanomalehtiin. Lisäksi minulla on valtioneuvostolle tehty Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen tutkijalautakunnan 184-sivuinen raportti.”

”Asuin sivukylällä ja olin räjähdyksen aikaan vielä ala-asteella koulussa, joten päivittäisiä käyntejä Lapualle ei ollut. Kuljin Lapuan keskustassa kuoroharjoituksissa (srk) ja kuoro oli laulamassa räjähdyksessä menehtyneiden siunaustilaisuudessa. Pikkutytölle melkoinen kokemus se arkkujen määrä ja surevien joukko, vaikka henkilötasolla en ketään tuntenut.”

”Aamu. Maa tömähti Kuortaneella saakka. Pian Lapualla asuva tätini soitti. Hänellä ei ole hätää, mutta muilla on. Tätini kodista oli ikkunoita hajonnut räjähdyksen voimasta. Se oli pientä sen rinnalla, että moni hänen tuttavistaan oli kuollut. Katsoimme hautajaisia televisiosta. Olin pieni tyttö, mutta muistan sen koko maakunnan surun. Moni ikäiseni oli menettänyt vanhempansa. Pystyin hyvin samaistumaan, koska oma isäni oli kuollut muutamaa vuotta aiemmin.”

”Kun patruunatehdas räjähti olin vielä äitini vatsassa. Äiti on kertonut, miten mummolani ikkunalasit Seinäjoen Pohjassa helisivät paineaallon seurauksena tuona surullisena päivänä. Itse näin päivänvalon vasta heinäkuun ensimmäisenä päivänä.”

” Lapualaisena, tuttuja menehtyi.”

”Olin Nurmon kirkonkylän koulun neljäsluokkalainen ja aamulla vielä kotona Nurmon vesitornin liepeillä räjähdyksen sattuessa. Kotimme ikkunat helähtivät kumeasta jymähdyksestä. Koulussa kuulimme, mitä oli tapahtunut. Katsoimme luokan ikkunoista Lapuan suuntaan. Sieltä näkyi savua. Hyvä ystäväni kertoi tätinsä olevan patruunatehtaalla töissä ja hoki koko päivän, että tädillä on varmasti vapaapäivä. Ei ollut.”

”Olen syntynyt 12.4.1976, joten tapaus on kulkenut kanssani koko elämän. Joka syntymäpäivä muistellaan tapahtumaa, kun äiti oli kansaani Seinäjoella synnytyssairaalassa ja räjähdys tapahtui. Ikkunat pamahti kiinni paineesta ja ambulanssit meni edes takas.”

” Asuimme Seinäjoella Niemistön koululla ja äitini muistaa kuinka maa tärähti äkillisesti jalkojen alla.”

” Olin vasta 5-vuotias, mutta ymmärsin kaikesta uutisoinnista johtuen tilanteen vakavuuden. Varsinaisesti meille lapsille siitä ei puhuttu, mutta tiedolta ei pystynyt välttymään. Lapsen mieli suojasi ja asian vakavuuden on vasta isompana ymmärtänyt, kun asiaan on perehtynyt. Näytelmä kiinnostaa, sillä ihmisten tarinat, kohtalot ja selviytymistarinat kiinnostavat ja koskettavat.”

”Isäni näki työmaansa ikkunasta, kuinka hälytysajoneuvot kiisivät Lapuaa kohti. Vasta illalla sai kuulla mitä oli tapahtunut, koska ei silloin ollut nettiä mistä tarkastaa asioita.”

Olin pieni tyttö, alle kouluikäinen tuolloin. Ymmärsin ja vaistosin perheeni aikuisista jotain todella kamalaa tapahtuneen Lapualla ja monen lapsen jääneen orvoksi. Se kosketti pienen ihmisen sydäntä.

”Oli huhtikuun leuto, pilvipoutainen kevättalven päivä, nuoskalumi narskahteli askelten alla. Kokkolan Kiviniityn lukiossa oli koulupäivä päättynyt ja tulin juuri kotiin. Isä oli minua eteisessä vastassa ja kertoi järkyttävät uutiset. TV:ssa oli meneillään erikoislähetys, jota jäimme hiljaisina seuraamaan. Uhrien siunaustilaisuutta seurasimme koulussa. 40 valkoista arkkua Lapuan tuomiokirkon edustalla oli mykistävä näky, joka tulee edelleen ensimmäisenä mieleen, kun Lapuan Patruunatehtaan räjähdys on esillä.”

” Muistan, että siitä puhuttiin, kun olin lapsi. Olin kolmevuotias, kun tehdas räjähti.”

”Olin 3-vuotias. En muista mitään. Aivan kuin olisin kuullut, että räjähdyksen äänet kantautuivat jopa Kuortaneelle.”

”Muutama vuosi sitten vierailin patruunatehtaan museoalueella. Pistäydyin ohikulkumatkalla. Tai ajattelin niin. Minulla vierähti siellä useampi tovi. Koin jotenkin todella voimakkaita tunteita ajatellessani sitä tuskan ja epätietoisuuden määrä, joka räjähdyshetkellä oli sillä alueella ollut läsnä. Tämä näytelmä on todella hieno kunnianosoitus tapahtuneelle.”

”Olin 10-vuotias silloin. Meille tuli kotiin Apu-lehti ja on jäänyt lapsen mieleen ne arkkurivikuvat ja jotain muitakin kuvia ja mustavalko tv:stä vahdattiin uutisia. Perheelläni ei ollut Lapualla tuttuja eikä sukua ja asuimme Parkanossa mutta jotenkin se on ollut vaikuttava ja järkyttävä muisto. Minulla on siitä lähtien tullut aina Lapuasta ensin mieleen se onnettomuus.”

”Olin lähdössä kouluun Alavudella ja ihmettelin, miksi maa tärähti. Myöhemmin selvisi.
Tätini mies oli töissä Paukussa. Juuri räjähdyksen aikaan hän oli soittanut työmaalle, että on sairas ja näin ollen jäi kotiin. Myöhemmin selvisi, että hänen työpöytänsä edessä ollut lasi oli pirstoutunut ja sirpaleet olivat pystyssä vastapäisessä seinässä. Eli mikäli hän olisi ollut töissä, nuo sirpaleet olisivat lävistäneet hänet. Henkilö on jo edesmennyt.”

”Muistan tämän tapauksen kuin ois eileen tapahtunut. Sain pojan vuonna 1975. 23.12 olin juuri hereillä syöttämässä poikaa kun kuulin ensin radiosta tästä kaameestaa tapauksesta. Laitoin tv:n auki ja sieltä näin kaameen tapahtuman. Tämä oli hirvee shokki joka pyöri koko päivän mielessä. Tämä järkytti minua ja varmaan monia muitakin ja on jäänyt mieleeni loppuelmäkseni. Kuinka surullista kuinka moni lapsi menetti vanhempansa ja jokku molemmatkin. Itkin sinä päivänä paljon. Ja silloinkin kun heidät siunattiin kaikki yht aikaa. Nämä päivät oli monelle kovia ja valtavia surupäiviä. Vieläkin silmä kostuu vaikkakin on jo siittä 46 vuotta. Yhtä monta vuotta kuin minun poikani, joka silloin oli vaavi ja nyt omillaan oleva mies. Silti poikani. Tässä minun muistoni.”

”Asuimme tuolloin erillistalossa isovanhempieni pihapiirissä Alajärven Koskenvarrella ja olin ensimmäisellä luokalla koulussa. Kuulimme aamulla ennen kouluunlähtöä äidin kanssa kovan pamauksen, muistojen mukaan valot räpsyivät elleivät jopa sähköt menneet poikki – joka tapauksessa olin pukenut mummoni kutomaan villapaidan väärinpäin päälleni. Myöhemmin aamulla räjähdyksestä informoitiin koulussa ja pidettiin hiljainen hetki. Tätini ja serkkuni olivat töissä patruunatehtaalla ja selvisivät räjähdyksestä.”

”Huhtikuun 13. päivänä 1976 aamupäivällä yritin soittaa vanhemmilleni Lapualle. Yrityksistäni huolimatta se ei onnistunut. Ihmettelin sitä ääneen työkaverilleni Askon huonekalutehtaalla Lahdessa. Tähän työkaverini vastasi: ”Etkö sinä tiedä, että siellä Patruunatehtaalla on tapahtunut räjähdys ja kaikki on tuhoutunut ainakin puolen kilometrin säteellä.” Kotini oli n. 200 metrin päässä Patruunatehtaasta. Se oli elämäni pisin päivä. Vasta klo 16 sain yhteyden vanhempiini. Lataamon räjähdyksen tapahtuessa äitini oli istunut ikkunan vieressä olevalla sohvalla. Ikkuna oli pudonnut hänen päällensä, aiheuttaen vain pieniä haavoja. Isäni oli ollut juuri lähdössä Seinäjoelle autonkatsastukseen. Auto oli paiskautunut talon seinää vasten. Sotaveteraani-isäni oli kuitenkin, ilmeisesti shokkitilassa, lähtenyt katsastukseen. Lisäksi isäni veljen vaimo, joka työskenteli Patruunatehtaan latomossa, oli ollut Seinäjoella lääkärissä hakemassa lisää sairauslomaa, kun räjähdyksen uhreja oli tuotu paikalle. Hän oli kysynyt: ”Onko tämä joku harjoitus?”

Tuo 13.4.1976 oli meille neljälle henkilölle kauhea päivä, mutta me olimme kaikki onnekkaita verrattuna niihin 40 menehtyneeseen ja 60 loukkaantuneeseen sekä heidän omaisiinsa ja muihin läheisiinsä.

Myöhemmin äitini kertoi, että varusmiehet pystyttivät pöytiä tien toiselle puolelle ja lajittelivat ympäristöstä löytyneitä jäännöksiä. Niitä löytyi myös kotitalomme ympäristöstä.

Muut meistä neljästä henkilöstä ovat jo kuolleet. Minä yksin olen jäljellä kertomassa näitä muistoja. Kun käyn Lapualla, vierailen yleensä myös Pajakappelissa. Liikutun edelleen kyyneliin, kun katselen uhrien kuvia: yksi oli kansakoulussa luokkakaverini, joku kaverini äiti, joku entinen naapuri, joku kaverini sisar. Puolet heistä tunsin jollakin tapaa. Edelleen suren heidän läheistensä puolesta. Mikään ei korvaa näitä menetyksiä. Toivon, että omaiset ja läheiset ovat saaneet vuosien varrella helpotusta ikäväänsä.”

”Äitini kertoi olleensa tyttölyseon käytävällä. Täti oli menossa pyörällä töihin ja tuntenut räjähdyksen jonkinlaisen matalan ääniaallon.”

”Olin töissä Kurikassa ja työpaikalla tieto saatiin aamupäivällä. Surullinen asia.”

”Olin tuolloin 16-v lukiolainen Seinäjoella ja räjähdys huomattiin myös koululla. Pian tulikin tieto järkyttävästä tapahtumasta. Päivän mittaan tuli tietoa onnettomuuden karmeudesta ja yksityiskohdista. Koko onnettomuus tuntui epätodelliselta. Jotkut pojat lähtivät autolla Lapualle katsomaan onnettomuuspaikkaa.”

”Tein päättöharjoittelua Jyväskylän yliopistossa. Räjähdyspäivän näytöt meni vähän sinnepäin. Murehdimme pohjalaisporukassa, mitä sinne kuuluukaan, kun puhelinyhteydetkään eivät toimineet. Ilo oli suuri, kun kuulimme yhden läheisen olevan kuin sattumalta turvassa. Hautajaisia katsoin yksin ylioppilasasuntolan kerhohuoneessa. Kolkko ympäristö vain vahvisti lähetyksen valtavaa tuskaa. Simpsiön hautausmaalla käydessäni on aina pysähdyttävä räjähdyksen muistomerkillä. Se on niin puhutteleva.”

”Olin 17-vuotias lukiolainen ja asuin Pohjois-Savossa. Patruunatehtaan räjähdys oli niin merkittävä tapahtuma, että tieto siitä tuli meillekin jo koulupäivän aikana, vaikka siihen aikaan ei ollut kännyköitä eikä edes tietokoneita. Ilmeisesti joku opettaja oli kuullut uutisen radiosta ja tieto levisi sitten vähitellen koko koululle. Myöhemmin olen kuullut paljonkin tuosta onnettomuudesta, koska asun nykyään Lapualla ja appeni oli töissä patruunatehtaalla tuohon aikaan.”

”Olin kotona Helsingissä. Olin menossa iltavuoroon, joka alkoi klo 13.30. Luin Hesaria ja kuuntelin Radiota. Ylimääräiset uutiset tuli noin 10 maissa. Patruunatehdas räjähtänyt Lapualla. Isä ja Veljeni olivat siellä työssä. Yritin soittaa välittömästi. Ei saanut yhteyttä. Linjat varattu.
Soitin Tädilleni Seinäjoelle. Sieltäkään ei puh. toiminut. Hän lähti Junalla Lapualle.
Sain tiedon omaisistani noin klo 17.aikaan. Isäni oli nähnyt ikkunasta, kun ruutihuoneen Katto oli noussut ilmaan. Hän oli syöksynyt jonkun koneen alle. Veljelle ikään ei sattunut mitään. Molemmat olivat jääneet auttamaan Raivaushommissa. Kotonani oli kirjat tippuneet hyllystä.”

”Olin 2 km:n päässä pyöräilemässä kouluun, suora näköyhteys tehtaaseen, kun räjähdys tapahtui, katto lensi taivaan tuuliin. olin muutaman minuutin kuluttua kohdalla, ensimmäisiä ihmisiä tuli pois räjähdyspaikalta, pölyisinä ja osa loukkaantuneita….”

”Lueskelin yo-kirjoituksiin tuona keväänä. Tenttiin luvun vastapainoksi sahasin ja pilkoin polttopuita lähimetsässä. Lunta oli paljon.
Sisälle tullessani perhe kuunteli kauhuissaan uutisia Lapualta. Oli hiirenhiljaista.”

”Olin silloin varusmiehenä Säkylän Huovinrinteellä. Olin ”astunut palvelukseen” edellisen vuoden kesäkuussa 1975 ja 13.huhtikuuta 1976 olin
sotilaspoliisialiupseerina ryhmäni kanssa kuorma-auton lavalla menossa taisteluampumaharjoituksiin Porsaanharjun ampuma-alueelle kun yllättäen autokolonnamme pysähtyi tien laitaan. Kauanko siinä paikallaan oltiin, sitä en muista, mutta lavallekin saatiin lopulta tieto, että Lapuan patruunatehdas on räjähtänyt ja se voi aiheuttaa meille ”ohjelmanmuutoksen”. Silloin ei ollut nettiä ja olimme aika pimennossa, ilmeisesti jatkoimme kuitenkin ampumaharjoituksiin normaalisti.
Myöhemmin sitten olimme Säkylänkin sotilaspoliisit Lapualla onnettomuuden uhrien hautajaisissa liikenteenohjaus ym. tehtävissä.
Mieleen ovat jääneet sieltä ne kymmenien valkoisten arkkujen rivit ja se, kun presidentti Kekkonen pudotti tilaisuudessa liikkuessaan hattunsa kädestään, mutta nappasi sen aika nopeasti takaisin käteensä. Olihan silloin jo lähes 76- vuotias.”

”Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassan hallituksella oli kokous Akava talossa Helsingissä aamupäivällä. Oli juuri tullut tieto Lapualla tapahtuneesta Patruunatehtaan räjähdyksestä. Työttömyyskassan hallitukseen kuului valtion virkamiehiä mm. Kullervo Kemppinen. He olivat huolissaan vain siitä, miten paljon valtio joutuu maksamaan korvauksia.. Rahasta vaan kantoivat huolta. Myöhemmin kuulin, että taksien kuljettajilla oli ollut vaikeuksia saada korvausta Valtiokonttorilta kuljettamistaan ihmisistä, kun kuiteissa ei ollut vahingoittuneiden / vainajien nimiä. Kun myöhemmin kerroin eräälle Tapaturmaviraston varanotaarille tämän, että pitikö se paikkansa, niin hänen arvelun mukaan se oli todennäköisesti totta.”

”Kävin koulua Alahärmässä 8. luokalla. Kesken koulupäivän kuulin räjähdyksestä. Olin järkyttynyt ja helpottunut samaan aikaa. Sisareni oli työssä patruunatehtaan pakkaamossa eli pahimmassa paikassa. Tuolloin hän kuitenkin oli kolmen viikon ikäisen tyttären kanssa äitiyslomalla. Suru ja järkytys aiheutti hänelle sen, että maidon tulo loppui eikä hän pystynyt enää imettämään tuota pientä, joka oli hänen kolmas lapsensa.”

”Alajärven Kaartusella, mummin luona, lasten kanssa. Mummin sisko oli töissä patruunatehtaalla, jännitettiin kun ei saatu yhteyttä. Lähdimme ajamaan Vimpeliin toisen siskon luokse, siellä odotettiin tunteja… Kunnes saatiin uutisia. Meidän kannalta hyviä. Järkytys oli kuitenkin hirveä.”

”Tulin postin linja-autolla pernalta kohti Lapuaa, kun ilmaan nousi savua ja rakennus jätettä muisto säilyy tapahtumasta Eskp Takala”

”Olin Seinäjoella EP KAK pihalla, kun kävi outo humaus. Silloin ei tiedetty mikä sen aiheutti. Sitten kului hetki ja alkoi hälytysajoneuvot. Ulista. Meni taas aikaa, kun hälytysajoneuvot alkoi tuoda loukkaantuneita Seinäjoelle. Ei tiedetty tapahtumaa. Sitten kuulutettiin keskusradiosta, että kaikki täysi-ikäiset pyydettiin luovuttamaan verta. Jotain kauheaa oli tapahtunut muttei tiedetty mitä.”

”Olin Vaasan rannikkopatterissa armeijassa, olimme sota- harjoituksissa Kokkolassa, Kalajoella ja olimme juuri lähdössä Vaasaan harjoitusten loputtua. Olin autonkuljettajana eräälle vääpelille hän istui autoon ja sanoi, että lomat on peruttu ja nyt ajamme Lapualle. Vartio tehtäviin, koska siellä on tapahtunut räjähdys ja niin saavuimme illansuussa tehtaan alueelle, tehtävänämme oli pitää kaikki uteliaat ja lehtimiehet poissa alueelta, yöaikaan. Päivällä myös autoimme raivaus työssä. Todella ikäviä muistoja.”

”Olin 11-vuotias ja pikkusiskon kanssa matkalla kävellen kouluun entisen Pikabaarin kohdalla joka siis sijaitsi jokien risteyskohdassa Kirkkokadulla.
Yhtäkkiä kuului kova pamaus ja rikkoutuvien ikkunoiden ääniä, ja Paukun kohdalla nousi sienen mallinen pilvi.
Jatkoimme matkaa kouluun jossa kaikki vaan ihmettelivät että mitä on tapahtunut..
Miesopettajat lähtivät jossain vaiheessa paikan päälle avustamaan raivauksessa.
Myöhemmin käytiin keskustassa niin hajonneita ikkunoita näkyi joka paikassa.
Oikeastaan muuta en päivästä muista.”

”Olin 11- vuotias koulutyttö ja menossa kouluun tuona aamuna. Muistan kun opettaja kertoi koulussa, että Lapualla sattuneesta patruunatehtaan räjähdyksestä. Kotona katsottiin tv:stä uutisia ja luin sanomalehdestä paljon räjähdyksestä. Hautajaisia seurattiin tv:n välityksellä. Vaikka Itselläni ei ollut sukua Lapualla ja lapsuuden kotini oli aivan toisella puolen Etelä-Pohjanmaata tuo, onnettomuus mietitytti kovasti. Mietin niitä lapsia, joiden vanhempi tai vanhemmat kuolivat räjähdyksessä ja pelkäsin että omille vanhemmilleni sattuisi jotain samanlaista. Siihen aikaan ei esim. koulussa käsitelty tuota onnettomuutta mitenkään, kerrottiin vain mitä oli tapahtunut. Nykyään kouluissa osataan paremmin käsitellä tällaisia kriisejä ja suuronnettomuuksia, sotia yms. asioita lasten kanssa ikätason mukaisesti. Se on hyvä asia.”

”Olin Tiistenjoen kansakoulun pihassa muiden koululaisten kanssa odottamassa taksia hammaslääkäriin. Kuului kova räjähdys ja ajattelin, että läheisessä metsäsaarekkeessa räjäytettiin dynamiittia. Kun menimme taksin kyydissä kohti kirkonkylää savupatsasta kohti, alkoi räjähdyksen syy selviämään. Keskustassa oli liikkeiden näyteikkunat rikkoontuneet paineaallon vaikutuksesta.”

”Olin 19- vuotias ja olin töissä Kuortaneen Osuuskaupassa. Oli hiljainen viikko ja olin juuri heräilemässä edesmenneitten isovanhempien luona. Lapualle linnuntietä Kuortaneelta on n. 30 km, eli jysähdys saavutti Kuortaneen vajaan 2 minuutin päästä tapahtumasta. Ihmettelin, miksi ikkunat helisivät ja kävi ihmeellinen humahdus n. klo 7.44. Kauppaan lähdin melko pian tuon tapahtuman jälkeen. Sitten klo 10 tuli ylimääräiset uutiset radiosta. Kaikki työntekijät seisahtuivat paikalleen, kun kuulivat tämän järkyttävän uutisen. Aluksi ei puhuttu suurista kuolin luvuista, mutta päivän mittaan tilanne muuttui dramaattisesti. Maassa oli vielä hieman lunta ja ilta oli kalsea. Tunnelma oli silloin todella synkkä ja pikkuhiljaa alkoi tihkua myös tietoja tutuista menehtyneistä. Se oli yksi nuoruuteni surullisimmista päivistä. Tuon päivän ja varsinkin illan tunnelmat olivat dramaattiset, eikä niitä voi koskaan unohtaa. Oli tapahtunut sodan jälkeisen historian synkin onnettomuus Suomessa.”

”Olin Seinäjoella kouluhammaslääkärissä. Radiossa sanottiin, että Paukku on räjähtänyt. Isovanhempani asuivat Lapualla ja tiesin hyvin Paukun alueen. Pienestä lapsesta tuntui pelottavalta hammaslääkärin tuolissa maatessa, kun lääkäri ja hoitaja puhuivat, että se on sitten paikka kuin sotatanner. Helikopterit lensivät hammashoitolan liki, se lisäsi kauhukuvaa lapsen mielessä. Koulusta kotiin päästyä oli vanhemmillani jo vähän enemmän tietoa räjähdyksestä. Heti räjähdyksen tapahduttua isoisäni oli sanonut, että se oli Paukku ja hän oli lähtenyt saman tien pyörällä paikalle. Isovanhempieni talosta oli vain ikkunat särkyneet. Sukulaisia menehtyi räjähdyksessä. Muistan sen suuren surun, ahdistuksen, synkkyyden. Muistan myös, kun kävimme katsomassa Paukun raunioita.”

”Asumme Latosaaren paikkeilla. Ensin kuulin matalan jyrähdyksen, katsoin heti ikkunasta ja näin atomipommin näköisen sienipilven nousevan. Sitten tuli paineaalto ja ikkunamme helähti sisäänpäin. Kotoamme on matkaa Patruunatehtaalle matkaa 2 kilometriä. Seuraavat muistikuvat olivat, että joka paikassa oli itkeviä ihmisiä. Koko Lapua itki, itki, itki. ”

”Kirjoitin ylioppilaaksi Seinäjoen lyseosta keväällä 1976. Asuin Kuulankadulla tuolloin, kun tuo hirveä tragedia tapahtui Lapualla. Luin aamulla varhain Vaasan kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin 13. huhtikuuta kun havahduin valtavaan jyrähdykseen Lapuan suunnalta. Se kumaus keskeytti tietenkin minun lukemiseni ja avasin hieman myöhemmin radion, jossa kerrottiinkin jo Lapuan patruunatehtaan hirveästä tragediasta.
Kuulin pian myös pelastuslaitosten ajoneuvojen sireenit ja niitähän lähti Lapualle useasta pitäjästä. Myös Seinäjoen Nuottajärven ambulanssit lähtivät liikkeelle ja kuulin niiden pillien soivan karmivasti. Seurasin tuolloin Lapuan tragedian uutisointia järkyttyneenä ja päätin kirjoittaa aiheesta kirjan. Pääsin sittemmin Vaasan Kauppakorkeakouluun ja minusta tuli lopulta ekonomi, mutta tuo hirvittävä Lapuan tapaus jäi vielä kytemään mieleeni.
Ekonomiurani jälkeen ryhdyin kirjailijaksi ja olen julkaissut yhteensä 16 kaunokirjaa.
Vuoden 2021 lokakuussa julkaisi kustantajani, seinäjokelainen Kustannusosakeyhtiö Bookcover Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertovan jännitysromaanini Lapuan tulilanka. Kirjastani voi lukea myös minun omakohtaisia tuntemuksiani tästä Lapuan surullisesta teemasta, sillä olinhan tuohon aikaan Seinäjoen abiturientti ja koin valitettavan tapahtuman omakohtaisesti.”

”Olin isäni kanssa metsätöissä ja jostain syystä ei moottorisaha toiminut kunnolla ja lähdimme viemään sitä huoltoon ja sinne saavuttuamme kertoi huoltomies ikävän uutisen, että Lapuan Patruunatehdas on räjähtänyt, olimme kumpikin todella ällikällä lyötyjä, kun saha saatiin toimimaan, keskustelin isäni kanssa, että mitä sanot, mennäänkö hoitamaan metsähomma loppuun vai oletko sitä mieltä, että jostain syystä ei tule tämän päivän hommasta mitään, syy oli selväkin, menimme kotiin ja sinne saavuttuamme oli äiti laittanut telkkarin auki, jossa puhui silloinen presidentti Urho Kekkonen, tämä puhui vakavaa tekstiä, eikä suotta, mennäkseni nyt tähän päivään, suuri uutinen oli tällä viikolla kuningatar Elisabethin kuolemaa koskettava uutinen, tosin kumpikin vanhempani ovat olleet poisnukkuneita, äiti vuonna 1983 ja isä vuonna 2009, no, jokaisella on tässäkin asiassa vuoronsa, toinen lähtee ennemmin ja toinen myöhemmin.”

”Omakohtaista muistikuvaa ei ole, kun syntynyt -83
Mutta isä kertoi joskus, miten navetan jatkona olevassa ladossa oli askareissaan ollut kun jostain kaukaa kuului jyskähdys, oli ihmetellyt että noin aamusta jossain murskaamolla räjäytellään maaperää. Paukkuun etäisyyttä n. 30 km.”

”Olin rakenteilla olevan Seinäjoen keskussairaalan katolla ja näimme pölypilven Lapualta päin ihmettelimme työkavereiden kanssa mikä tuo pilvi on.”

”Täytin 2 v. vappuna 1976, en muista henk. kohtaisesti mitään uutisia tai lehtijuttuja. Mutta muistan aikuisten puhuneen tästä onnettomuudesta. Edelleen surullinen ja järkyttävä onnettomuus.”

”Olin Lapuan osuus meijerin kiinteistössä vuokra sukkana ammattikoulupoikana. Olimme asuintokaverin kanssa aamupalaa tekemässä, kun ilmeisesti kuulimme kovan pamauksen (etäisyys voi olla 600metriä) näin korkealle kohoavia kappaleita taivaalla, oli siellä kai rakennuksen osia ym. en tiedä. En pysty enempää asiasta kertomaan.”

”Olin töissä Alahärmän apteekissa,se oli silloinen työpaikkani. Työkaverieni kuulimme työntuoksinassa voimakkaan kolahduksen.
Ihmettelimme mikähän tuo oli.No ei mennyt kovinkaan kauan,kun tieto tapahtumasta kiiri meille. Useana päivänä seurasin radiosta ja tv.stä,mitä asiasta raportoitiin.
Itselleni tuttuja ei menehtyneiden joukossa ollut,mutta se on sivuasia. Hautajaiset oli järkyttävää katseltavaa,arkkuja oli aivan liian paljon.
Monta orpoa jäi ja heidän elämänsä täytyi vaan jatkua menetyksestä ja surusta huolimatta.”

”13 huhtikuuta 1976 olin kouluautossa tulossa kohti Lapuan keskustaa. Autoon ei kuulunut mitään ääntä, mutta keskustan yllä näkyi iso pilvi, kuin atomipommista. Kouluauto ajoi vielä ihan Paukun nurkalta ohi, kun tietä ei vielä ehditty sulkea. Sitten ihmeteltiin, kun joka paikassa oli ikkunat rikki. Asemakadulla juoksi vastaan porukkaa, joka oli ollut Matkahuollossa räjähdyshetkellä.”

”Olin menossa Ritamäeltä aamulla kouluun, Lapuan yläasteelle. Kun ajoin silloisen Abecitan ristyksessä Alangossa polkupyörällä, niin näin savupallon taivaalla ja kuului kova pamaus. Vastaani tuli nainen, joka hyppäsi pyörän päältä pois ja huusi:”nytkö se Paukku räjähti?!! ”
Jatkoin matkaa pelokkaana ja kun saavuin Paukun risteykseen, niin ihmisiä juoksi tehtaalta pois. Mäki Matin liikkeen ikkunat olivat säpäleinä kadulla ja ajoin shokissa kouluun kaaoksen ohi ja lasinpalojen päältä. Koulussa tiedotettiin, että kukaan ei saa mennä yksin kotiin varsinkaan, jos läheisistä on joku Paukussa töissä. Siellä on tullut suuronnettomuus. Opettajamme laittoi autoradion päälle ja saimme sieltä kuulla tietoa koko ajan kuolleiden määrä lisääntyi. Joidenkin koulukavereiden vanhempia oli kuollut onnettomuudessa oli tosi ikävä päivä koulussa…”

”0lin s.joen keskammttikoulussa. Pamaus kuului luokkaan selvästi. Sukulais rouva oli silloin eri vuorossa. Surullinen tapaus.”

”Asuin Ala-Härmässä. Menin kouluun klo 9.00 ja opettaja avasi mustavalkoisen TV:n luokassa, jossa tuli uutislähetys Lapualta. Tuon muistan aina, kun Lapuan räjähdyksestä puhutaan.”

”Olin armeijas Hämeenlinnassa Parolannummella sieltä lähti muutama sotilas vartioon patruunatehtaalle.”

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.9/5 - (9 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset