Article image
Jouni Leinonen on kiinnostunut vanhojen puuhellojen lisäksi muistakin vintage-tavaroista. Hän keräilee mm. vanhoja tasku- ja rannekelloja.
11.05.2023
Koti ja asuminen

Vajan nurkistakin niitä vielä löytyy

Teksti ja kuva Hannele Norja

Vanhan kylätalon yläkerrasta löytynyt 1920-luvun koristeellinen puuhella innosti entisöintiin.

Ähtäristä kotoisin oleva, nykyään nurmolainen Jouni Leinonen raahasi kärsineen näköisen ja tavattoman raskaan puuhellan kaverinsa kanssa kylätalon yläkerrasta alas. Jyrkät rappuset eivät tehneet urakasta helppoa.

Se oli Björneborgs Mekaniska Verkstadin, BMW:n, hella. Tehdasta ei enää ole, eikä tehtaan hellojakaan ole Leinosen eteen sen jälkeen liiemmin ilmaantunut.

– Minulla ei ollut mitään kokemusta puuhelloista, mutta tuo hienon näköinen hella innosti tutkimaan miten niitä tulisi kunnostaa, Leinonen sanoo.

Alku oli hankalaa, mutta lopulta Leinonen löysi netistä tietoja yhdestä samanlaisen hellan kunnostajasta ja kunnostuksesta.

– Harmittaa ainoastaan se, että myin myöhemmin tuon ensimmäisen koristeellisen hellani pois, Leinonen sanoo.

Puuhella puhtaaksi soodapuhalluksella

Helloissa korjausta vaativat yleisimmin luukkujen katkenneet tai ruosteiset vetimet. Myös hellan renkaita Leinonen joutuu tavan takaa uusimaan. Puuttuvia osia hän hankkii netistä. Myös uusvanhoja osia on nykyään tarjolla.

– Ruostuneelle hellalle soodapuhallus on hiekkapuhallusta parempi. Poistan ruostetta myös mekaanisesti, kulmahiomakoneella ja teräsharjalla. Se puhdistus pitää tehdä aina, Leinonen sanoo.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Uuniosan päälle valettu ohut, lämpöä varaava kerros on ajan saatossa usein hapertunut. Sen tilalle on laitettava uutta lämmönkestävää laastia.

Pintapuolta tärkeämpää onkin kunnostaa hellan sisäpuoli. Se, että hellasta tulee turvallinen käyttää, on Leinosen mukaan tärkeintä. Erityisen tarkka hän on hellan liitoksista. Paloturvallisuus edellyttää tiiviitä liitoksia ja saumoja.

– Valurautaista ja halkinaista on vaikea korjata.

Kiiltoa hellaan tuo kromitahna. Hyvänä apuna toimii kiillotuslaikka. Mustat metallipinnat Leinonen käsittelee liesimustalla.

Korjauksen ja käsittelyjen jälkeen hella on syytä lämmittää kertaalleen ulkona.

– Silloin enimmät katkut palaa pois ja liesimusta tarttuu kiinni. Viimeistelen tarttumisen vielä kiillottamalla.

Katso Jouni Leinosen kuvat entisöimistään puuhelloista.

Pohjanmaalta niitä löytyy

Leinosella itsellään ei ole puuhellaa käytössä. Myös kunnostus on ruuhkavuosia elävän perheenisän ohjelmassa jäänyt parinkymmenen kunnostetun hellan jälkeen viime aikoina hieman vähemmälle.

– Lähinnä tori.fi -sivuilta olen helloja kunnostukseen löytänyt. Olen myös laittanut ostoilmoituksia someen.

Siitä Leinonen on yllättynyt, että useimmat hellat ovat löytyneet Etelä-Pohjanmaalta, tai yleensä Pohjanmaalta.

– Pidetäänkö täällä niistä parempaa huolta, hän aprikoi.

Myytävänä olleet hellat taas ovat menneet lähes poikkeuksetta – ja pikaisella aikataululla – Etelä-Suomeen.

Leinosen korjaamat hellat ovat olleet pääsääntöisesti Högforseja. Tehdas toimi Karkkilassa vuosina 1984 – 1940. Myös satunnaisia Porin Konepaja Oy:n (Björneborgs Mekaniska Werkastd, BMW) helloja hän on sen ensimmäisen jälkeen entisöinyt. Nykyään konepajan rakennukset ovat osa suojeltua Porin kansallista kaupunkipuistoa.

– Hienoa että ihmiset pitävät helloista huolta. Silloin ne ovat lähes ikuisia vehkeitä, Leinonen kehuu.

Katso Jouni Leinosen kuvat entisöimistään puuhelloista.

Kysyntä kasvoi hurjasti

Puuhellojen vanavedessä haettiin myös normaalia enemmän kamiinoita ja polttopuita.

Puuhellojen haut lähtivät kasvuun Tori.fi:ssä heinäkuussa 2022. Aikaisemmin puuhellahakuja tehtiin tasaiseen tahtiin läpi vuoden, noin 20 000 kertaa kuukaudessa.

– Heinäkuussa hakijamäärät kasvoivat 25 000:een ja kasvu jatkui syyskuulle 2002 asti, jolloin hakuja oli jo 150 prosenttia normaalitasoa enemmän, Torin liiketoimintajohtaja Jenni Tuomisto.

Tuomiston mukaan syyskuun jälkeen kiinnostus lähti lievään laskuun, mutta jatkui silti 35 prosenttia aikaisempaa suositumpana.

– Tällä hetkellä Torissa on myynnissä satakunta eri ikäistä ja kuntoista puuhellaa, Tuomisto toteaa.

Myös kamiinoiden kohdalla kehitys on ollut puuhellojen kaltaista.

– Kiinnostus polttopuihin kasvoi niin ikään voimakkaasti heinäkuussa 2022. Niiden kohdalla hakujen huippu saavutettiin joulukuussa, jolloin niitä haettiin jopa 165 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, Tuomisto laskee.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (3 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
entisöinti puuhella

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset