Article image
Kolmella liinalla puihin kiinnitetty majoitekangas kestää 400 kilon maksimikuormituksen.
16.06.2020
Tapahtumat ja matkailu

Taivasalla nukkumiseen on erilaisia vaihtoehtoja, yksi on puihin kiinnitettävä majoite

Teksti: Hannele Norja
Kuvat: Timo Määttä

Taivasalla nukkumiseen on monenlaisia vaihtoehtoja, makuupussin sammaleella tai riippumaton puussa haastaa nyt puihin kiinnitettävä majoite.

Maksimikuormitus on 400 kiloa. Sen verran kolmella liinalla puihin kiinnitetty majoitekangas kestää.

Keuruulaisen Kinkamon pirtin isäntä innostui majoitteista viime kesänä luettuaan niistä lehdestä. Kolmen mökin lisäksi matkailijoille haluttiin tarjota myös mahdollisuutta taivasalla yöpymiseen.

– Emme ehtineet asiaa erityisemmin mainostaa, mutta yöpyjiä oli kesän aikana silti muutamia kymmeniä, maatilamatkailutilan emäntä
Mervi Lahtinen kertoo.

Kotiväki testasi

Yöpuulle majoitteeseen käydään kankaan sivulla olevasta kulkuaukosta tai pohjassa olevan ihmisenmentävän kulkuaukon kautta.

puuhun kiinnitettävä majoite sisäkuva
Yöpuulle majoitteeseen käydään kankaan sivulla olevasta kulkuaukosta tai pohjassa olevan ihmisenmentävän kulkuaukon kautta.

– Testatessamme uusia majoitteita viritimme ensimmäisen mahdollisimman lähelle kotitaloa siltä varalta, että lastenlasten silmiin ei uni olisi syystä tai toisesta tullut, Lahtinen kertoo.

Hätää tai häiriöitä ei yön aikana ilmaantunut.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

– Aamulla kyllä huomattiin yhden tukipihlajan antaneen periksi, joten kovin paljon ei tarvinnut kavuta pois päästäkseen, Lahtinen naurahtaa.

Kestävä hyönteisverkko suojaa yöpyjiä mahdollisilta pistoksilta. Sadesuojankin saa tarvittaessa vedettyä päälle.

– Viime kesänä ilahduin erään rouvan havainnosta. Hän näki majoitteessa yöpyessään elämänsä ensimmäiset elosalamat, Lahtinen muistelee.

Muutama Suomessa

Aasialaista alkuperää oleva majoite ostettiin Kinkamon pirtille kotimaasta. Lahtinen tietää vastaavia olevan jo muutamissa majoitusyrityksissä Suomessa.

– On joku yksityinenkin itselleen vastaavan majoitteen kuulemma ostanut. Jos kahden tai kolmen hengen majoite tuntuu asiakkaalle liian suurelta, on Lahtisella antaa taivasalla yöpyjälle myös perinteinen riippumatto. Tähän asti niitä on Lahtisen mukaan testannut lähinnä oma väki.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
2/5 - (1 vote)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
luontomatkailu retkeily taivasalla nukkuminen unimatkailu

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset