Article image
Pyöräilykisan puuhamies Esa Niemistö kiinnittää kolmattakymmenettä kertaa tiedotteita merkkauslaatikkoihin. Elokuun jälkeen Niemistön veli vaimoineen laskee tulokset.
26.04.2022
Tapahtumat ja matkailu

Turhan takia ei viitsi pyöräillä, mutta kylän puolesta kyllä

Teksti ja kuvat Hannele Norja

Juhlavuosi, 30 vuotta pyöräilyä, polkaistaan käyntiin tänä vappuna. Munakan ja Halkosaaren välisessä pyöräilykisassa on koko sen käynnissäolon aikana kirjattu yhteensä 163 723 suoritusta.

Ohjelmassa oli jo hiihto- ja juoksukisoja, niin lapsille kuin nuorille. Munakan Urheilijoiden aktiivi Esa Niemistö mietti kuntojaoston kanssa, mikä innostaisi kaiken ikäisiä liikkumaan.

– Maakunnasta oli jo kiirinyt uutisia kylien ja kuntien välisistä pyöräilytapahtumista, Niemistö muistelee.

Niin kuntojaosto laati ohjeet, monisti ja kiersi kylien postilaatikot. Leikkimielisen pyöräilykisan ensimmäisinä vuosina merkkauspaikkoina oli kaksi laatikkoa, yksi kummallekin kylälle.

– Tuolla kahden laatikon taktiikalla aloitettiin.

Vuosien saatossa merkkauslaatikoita on pystytetty lisää. Kummallakin kylällä tulee myös tänä vuonna olemaan viisi eri vaihtoehtoa käydä pyöräilysuorituksia kirjaamassa.

– Neljä laatikoista on yhteisiä, Niemistö selventää.

Pyöräilykisa

Pyöräilymäärissä vuosittaista vaihtelua

Niemistön excel-taulukoista löytyy molempien kylien vuosittaiset pyöräilymäärät koko kisahistorian ajalta.

– Ensimmäisenä vuonna halkosaarelaisille kertyi 2 245 pyöräilykertaa. Munakkalaisilla merkintöjä oli 2 416.

– Siitä aloitettiin, ja tiukkaa on ollut senkin jälkeen, Niemistö toteaa.

Kun pyöräilijä on listan kärkipäähän kerran yltänyt, hallintakausi on kestänyt monesti muutamia vuosia.

– Suvereeneja voittajia on tasaiseen tahtiin aina ollut, Niemistö toteaa.

Hän kertoo pyöräilijöiden olevan valtaosin niin sanottua kokeneempaa joukkoa, vaikka nuoriakin mukaan mahtuu. Alkuperäinen ajatus kansanterveyden parantamiseksi on näin ollen toteutunut.

– Yksi innokas pyöräilijä totesi kerran, että ei tätä turhan päitte viitsisi tehdä, mutta kylän puolesta kyllä, Niemistö naurahtaa.

Myös verenpainelääkitys on Niemistön kuuleman mukaan voitu pyöräilyn ansiosta joissakin tapauksissa kesän ajaksi unohtaa.

Monipuolisia reittejä riittää valittaviksi

Kaikki pyöräilykisan laatikot ovat päällystettyjen teiden varsilla. Pyörätietä reittien varrella on vain Munakan risteyksestä Seinäjoelle, noin 10 kilometriä.

– Maisemareittejä tai päällystämättömiä teitä kaipaavat voivat koukata Jokikyläntien tai Hipin kautta, Niemistö lisää.

Sääntöjä on vuosien varrella jonkin verran muutettu. Muutaman vuoden kisailun jälkeen maksimimäärä merkkauksissa rajattiin viiteen kertaan päivässä. Samalla lyhimmäksi merkityksi matkaksi kelpuutettiin 5 kilometriä.

– Tämä tehtiin leppoisassa hengessä tilanteen tasaamiseksi, Niemistö naurahtaa.

Myös vuosittaisen voittajakylän ratkaisemiseksi päätettiin sääntöjä hienosäätää.

– Voittaja ratkaistaan yhä edelleen periaatteella kumpi kylistä tekee suurimman parannuksen edellisvuotiseen tulokseensa. Ruvettiin kilpailemaan oman kylän suoritusta vastaan.

Ennen tulevan juhlavuoden koitosta Halkosaari on voittanut 16 kertaa, Munakka 13.

– Yksittäisissä pyöräilykerroissa Munakka on ollut niskan päällä, mutta nyt, uuden laskutavan kanssa tilanne on tasaväkinen. Kisaan on tullut lisää mielenkiintoa, Niemistö uskoo.

Pyöräilykisa-Esa-Niemistö
Pyöräilymerkintöjä puuhamies Esa Niemistölle kertyy kisakauden aikana muutama kymmenen. Muutakin kuntoilua hänellä kesään mahtuu.

Onnettomuuksilta on vältytty

Pyöräilyonnettomuuksia ei Niemistön korviin ole koko pyöräilykisan vuosina kantautunut.

– Sen tiedän, että ainakin yksi pyöräilijä on kertaalleen heinikkoiseen ojaan hojaantunut.  Vahinkoja siitä ei tiettävästi tullut.

Niemistöä harmittaa, että pyöräilykertojen määrää suhteessa säätilaan ei ole tullut kirjattua ja verrattua.

– Pyöräilyt on aloitettu aina toukokuun ensimmäisenä päivänä, ja joskus aloitus on ollut melko arktinen, Niemistö muistelee.

Kisan alun Niemistö kertoo kylän raitilla aina huomaavansa.

– Tuttuja naamoja siellä näkyy.

Pyöräilykisa-palkinnot
Palkinnoissa on suuren urheilujuhlan tuntua.

Kisa huipentuu palkintojenjakoon

Kauden päätteeksi järjestetään luonnollisesti palkintojenjakotilaisuus. Kymmenen ahkerinta pyöräilijää palkitaan pokaaleilla.

– Jaamme myös tavarapalkintoja ja lahjakortteja. Muutamia palkintoja myös arvotaan, Niemistö sanoo.

Kun pyöräilykisa oli pyörinyt 25 vuotta, Munakassa arvottiin kauden päätteeksi oman kylän osallistujien kesken polkupyörä.

– Kyllä kaikki palkinnot saajiaan ilahduttavat. Joukossa saattaa olla niitä, jotka eivät ole ikinä voittaneet missään urheilulajissa mitään, Niemistö uskoo.

FAKTA:

Munakka:

Vähiten pyöräilykertoja 1 966, vuonna 1999.

Eniten pyöräilykertoja 5 339, vuonna 2021.

Yhteensä 93 639 pyöräilymerkintää vuosina 1993-2021.

Halkosaari:

Vähiten pyöräilykertoja 1 307, vuonna 2019.

Eniten pyöräilykertoja 3 795, vuonna 2007.

Yhteensä 70 084 pyöräilymerkintää vuosina 1993-2021.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset