Article image
23.09.2022
Koti ja asuminen

Vesivuotovahinko kylmäksi jäävässä mökissä

Teksti: Toimitus

Kallistunut energianhinta saa suomalaiset hakemaan sähkön säästökohteita. Moni miettii mökin lämmityksen laskemista tai jopa lopettamista koko talveksi. Tämä voi lisätä vuotovahinkoja.

Talven lähestyminen saa mökin omistajat mietteliäiksi. Millaiseen tilaan mökki tänä syksynä jätetään ja milloin rakennuksella tullaan käymään seuraavan kerran? Kallistuneet sähkö- ja muut lämmityskulut voivat houkuttaa vähentämään mökin lämmitystä. Samalla kasvaa kuitenkin myös putkivuotojen riski.

– Tyypillisesti putkirikot tapahtuvat talvella, kun putket ovat jäätyneet ja pakkanen hieman lauhtuu. Mökit ovat vesivuotovahingoille siitä erityisen riskialttiita, ettei niillä usein käydä pitkään aikaan, jolloin vesi voi ehtiä valua pitkään. Mökeillä putket voivat myös olla yllättävän vanhoja. Siksi kannattaa harkita tarkkaan ja ainakin varautua, ennen kuin tekee suuria muutoksia mökin lämpötilaan, sanoo LähiTapiolan korvauspäällikkö Maarika Vauhkonen.

Finanssiala ry:n mukaan vakuutusyhtiöt korvaavat kotivakuutuksesta vuosittain noin 25 000 asuin- ja vapaa-ajan rakennuksilla sattunutta vuotovahinkoa. Tyypillisesti vahinkoilmoitusten määrä lisääntyy talven kylminä kuukausina. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä. Korona-aikana moni niistä on vaihtanut omistajaa, jolloin mökin ominaispiirteet eivät välttämättä vielä ole tutut.

Vesivuotovahinko mökillä voi talvea vasten ehkäistä seuraavilla tavoilla:

1. Muista aina katkaista rakennuksen vedet

Yksinkertaisin ja tärkein tapa vuotovahinkojen ehkäisyyn on katkaista rakennuksesta vedet, kun siellä ei olla. Olitpa siis mökiltä pois joitain päiviä, viikon tai koko talven, sulje aina veden pääsulku ennen lähtöä.

2. Jos lasket mökin lämmitystä, muista peruslämpö

Sisätilojen lämpötilan lasku muutamilla asteilla on hyvä energiansäästötapa, mutta isoissa lämpötilan pudotuksissa kannattaa toimia harkiten. Jos mökin putkissa tai säiliöissä on vettä, rakennuksessa tulisi aina olla peruslämpö. Tämä ehkäisee putkien jäätymistä. Muista myös, ettei ilmalämpöpumppu riitä talvella rakennuksen ainoaksi lämmönlähteeksi.

3. Jos jätät mökin kylmilleen, poista vedet putkista ja säiliöistä

Jos mökki jätetään talveksi kokonaan ilman lämmitystä ja valvontaa, on vesijohtoverkko paras tyhjentää kokonaan. Näin putkiin tai säiliöihin jäänyt vesi ei pääse jäätyessään rikkomaan paikkoja ja siten aiheuta vuotoja. Kun rakennuksen vedet on pääsulusta katkaistu, voit juoksuttaa putkistossa olevaa vettä hanoista ja letkuista. Kaikkia vesiä ei näin välttämättä saada poistettua, jolloin apuun voi ottaa paineilman. Esimerkiksi paineilmakompressorilla voidaan puhaltaa ilmaa putkiin, jolloin vedet lähtevät liikkeelle ja putkisto tyhjenee.

4. Tunnustellen mökille palatessa – älä sulata itse jäätyneitä putkia

Kun mökille palaa kylmän jakson jälkeen, on rakennuksessa hyvä alkuun tehdä pieni tarkastuskierros. Näkyykö vuodon jälkiä? Kun kytket veden pääsulusta päälle, seuraa alkuun, ettei missään esiinny vuotoja.

Putkien jäätymisestä tai rikkoutumisesta voi kieliä esimerkiksi, jos vettä tulee hanasta tavallista pienemmällä paineella.

– Jos mökillä on vastassa jäätyneet putket, on tärkeää, ettei niitä yritä itse sulattaa vaan kutsuu ammattilaisen apuun. Esimerkiksi avotulella tai kuumailmapuhaltimella putkia ei saa sulattaa, koska siinä voi vaarantaa itsensä kuin rikkoa putken. Samalla on riski, että tuli karkaa muualle rakennukseen, varoittaa Vauhkonen.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset