Article image
Stailaaminen helpottaa asunnon myyntiä.
Kaupallinen yhteistyö

21.03.2020
Koti ja asuminen

Asunnon stailaus nopeuttaa kaupantekoa

Teksti: Katja Lahti
Kuvat: Jonathan Tåg

Asunnon stailaus on yleistynyt kiinteistökaupan välineenä erityisesti myyntikuvia varten. Kiinteistömeklareiden myyntiedustajan Jaana Högforsin mukaan stailauksella asunto ikään kuin pyöräytetään myyntikuntoon.

– Stailasin juuri vuoden myynnissä olleen asunnon. Heti kun saimme uudet kuvat nettiin, tuli yksityisnäyttöpyyntö. Hyvät kuvat houkuttelevat ihmisiä kohteisiin, hän toteaa.

Högforsin mukaan siisti, puhdas ja ylimääräisestä tavarasta karsittu asunto näyttää sekä kuvissa että paikan päällä selkeältä. Asunnon ei tarvitse olla stailausta varten tyhjä. Asutuissa kodeissa stailaus on lähinnä tavaran karsimista sekä kalusteiden ja muiden tavaroiden uudelleen sijoittelua.

– Vaihdan esimerkiksi mattoja ja verhoja sekä vien viherkasveja ja kukkia. Tehtäväni on tehdä asunnosta mahdollisimman houkutteleva, hän hymyilee.

Yrittäjä Maarit Lähteenmäen mukaan kauniisti sisustettuihin asuntoihin ihastutaan ja ne menevät nopeasti kaupaksi.

– Ostajan pitää pystyä visioimaan omat kalusteensa asuntoon. Jos asunnossa on liikaa tavaraa, se on vaikeampaa, Lähteenmäki sanoo.

Kiinteistömeklarit haluavat pitää kynnyksen tarttua stailauspalveluun matalana, sillä asunnon nopea myynti on kaikkien etu.

– Tarjoamme hyvää palvelua edulliseen hintaan. Esimerkiksi tyhjän kolmion stailaus maksaa 490 euroa. Hinta sisältää arvonlisäveron. Jos asuntoon on jätetty huonekaluja, hinta voi olla jopa matalampi, Lähteenmäki kertoo.

Katso ennen ja jälkeen kuvien erot makuuhuoneen stailauksesta

Asunto stailataan myyntikuntoon

Högforsin mukaan hän miettii jokaisessa kohteessa, miten siitä saisi mahdollisimman myyvän. Kiinteistömeklareilla on hänen mukaansa suuri repertuaari stailaustarvikkeita. Huonekaluja ja esineitä löytyy moneen makuun ja tyyliin.

Stailaustarve ei tarkoita, että asunnossa olisi jotain vikaa. Pienillä säädöillä siitä tehdään vain myyvempi.

– Myyjät ottavat vinkit hyvin vastaan, kun ne esitetään oikein. Esimerkiksi värejä rakastavien sisustajien kodeista vähentäisin kuvia varten hieman värielementtejä, sillä ne tekevät kuvista helposti sekavan näköisiä, Högfors pohtii.

– Makuja on monia ja monen tyylisiä viihtyisiä koteja. Stailauksen avulla muutetaan sisustusta suuntaan, joka puhuttelee mahdollisimman monia, Lähteenmäki lisää.

Stailauksen punaisena lankana Högfors pitää toistuvuutta.

– Suunnittelemme myyntikuvia yhdessä kuvaajan kanssa. Joskus esimerkiksi musta väri toistuu jollakin tavalla jokaisessa kuvassa. Kuvista pitää myös löytyä kerrostumia, mutta ne eivät saa olla sekavia tai liian monimutkaisia. Värit seuraavat myös vuodenaikoja. Keväällä siirrytään esimerkiksi pastelliväreihin, hän hymyilee.

Katso ennen ja jälkeen kuvien erot huoneiston stailauksesta

Puhtaus on puoli ruokaa

Välillä asuntoja stailataan lähinnä kuvia varten, toisinaan rekvisiitta saa olla asunnoissa pidempään.

– Ensinäyttö on ainakin stailattu eli asunto näyttää samalta kuin kuvissa. Jos asunnossa asutaan, stailaustavarat ovat paikoillaan vain kuvauksen ajan, Lähteenmäki kertoo.

Stailauksen lisäksi asunnon puhtaus on hänen mukaansa erittäin tärkeää. Asunto kannattaa siivota näyttöjä varten hyvin.

– Puhtaus on puoli ruokaa. Sotkuinen asunto luo huonon vaikutelman, puhdas asunto ja hyvä tuoksu puolestaan luovat hyvän mielikuvan. Kannattaa myös esimerkiksi tarkistaa, että kaikki lamput ovat ehjiä ja pölyttömiä, Lähteenmäki vinkkaa.

– Asunto kannattaa myös aina tuulettaa ennen näyttöä. Jokaisessa kodissa on oma tuoksunsa, jota aiheuttavat esimerkiksi kotieläimet. Tuoksut kannattaa läpivedolla tuulettaa pois, Högfors jatkaa.

Stailaajan muistilista

  1. Siivous, myös ikkunat kannattaa pestä. Puhtaus on puoli ruokaa.
  2. Asunto kannattaa tuulettaa ja raikastaa. Puhdas tuoksu luo hyvän mielikuvan.
  3. Tasot kannattaa tyhjätä esineistä.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arvioosi klikkamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
asunnon myyminen asunnon stailaus sisustussuunnittelu

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset