Article image
Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sara Alasuutari kertoo, että ylioppilaskunta on huolissaan opiskelijoiden mielenterveydestä ja jaksamisesta.
11.02.2022
Työelämä ja yrittäjyys

Pandemia muovaa tuttuja kaavoja – korkeakouluissa etäopetus on jo arkipäivää

Teksti ja kuvat: Viivi Hinssa

Ennen pandemiaa lähiopetus oli opiskelijoille arkipäivää. Päivät koostuivat lähiluennoista ja harjoitusryhmien tapaamisista. Korona-aikana lähiluentoja on kuitenkin ollut vain muutamia ja etäopetus on siirtänyt opinnot suurimmaksi osaksi näyttöjen ääreen.

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sara Alasuutari tuo ilmi, että pandemia-aikana tilanteen aaltoilu on aiheuttanut opiskelijoissa huolta. Opiskelijat ovat tottuneet eri opetusmenetelmiin, joista Alasuutarin mukaan tutuimmaksi on tullut etäopetus.

– Etäopetuksessa hyödynnetään paikasta riippumattomia opetustapoja. Luentoja voidaan järjestää esimerkiksi Zoomin kautta, mutta osa kursseista järjestetään myös itseopiskeluna.

Hän jatkaa, että viime syksynä tilanteen parantuessa lähiopetusta järjestettiin pitkän etäopetusjakson jälkeen yksittäisten luentojen verran muutamien kurssien osalta. Opetusmuodoille on myös vaihtoehtoinen tapa:

– Käytännössä hybridiopetus on näkynyt esimerkiksi sillä, että opiskelijat voivat osallistua luennolle etäyhteyksien kautta tai tulemalla lähiluennolle, Alasuutari lisää.

etäopetus
Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan korkeakoulut soveltavat opetusmuotoja rajoitusten mukaisesti.

Korkeakoulut jatkavat rajoitusten mukaisesti

Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Jaakko Hallila kertoo, että tällä hetkellä kampus on auki, mutta opetus on pääosin etänä.

– Pakollisia pienryhmiä ja laboratorio-opetusta on järjestetty lähiopetuksena. Toivomme pääsevämme lähiopetukseen enenevissä määrin heti, kun se on turvallista, Hallila avaa.

Myös Vaasan ammattikorkeakoulussa lähiopetusta lisätään heti, kun tilanne sen sallii.

– Teoriaopetus on etänä, mutta välttämätön lähiopetus toteutetaan kampuksella. Kampukselle pääsee, joten myös kirjasto ja opiskelijoiden palvelut ovat auki, rehtori Kati Komulainen kertoo.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Vaasan yliopistossa koulutuksesta vastaava vararehtori Annukka Jokipii kertoo yliopiston olevan samoilla linjoilla.

– Kun rajoitukset olivat tiukemmat, toimimme etänä ja kun tilanne on parantunut, olemme siirtyneet hybridiopetukseen.

Jokipii tarkentaa, että yliopisto tarjoaa rajoitusten mukaisesti opiskelijoille monimuoto-opetusta, johon liittyy eri opetusmuotojen mahdollisuus, mutta sen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi vastaanottoajat kampuksella ja ryhmätyöt. Opiskelijat ovat myös tervetulleita kampukselle opiskelemaan esimerkiksi lukusaleihin ja muihin tiloihin.

Opetusmuotoja voidaan soveltaa jatkossa

Pandemian myötä digiopetus on kehittynyt, ja tutuksi tulleita järjestelmiä tullaan hyödyntämään tulevaisuudessakin.

– Tulemme hyödyntämään etäopetuksen parhaimpia puolia, koska se luo opiskelijoille joustavuutta. Työssäkäyvät opiskelijat voisivat suunnitella arkeaan niin, ettei heidän tarvitse aina siirtyä fyysisesti kampukselle opiskelemaan, Jokipii kertoo.

Jokipii painottaa etäopetuksen lisäksi lähiopetuksen tärkeyttä ja merkitystä opiskelijoille.

– Lähiopetuksessa korostuvat niin sosiaalinen kanssakäyminen luentojen jälkeen kuin myös ryhmässä toimiminen. Akateemiseen yhteisöön kasvaminen on prosessi, jota tulee vaalia monin tavoin.

valtteri starck
Vaasan ammattikorkeakoulussa tietotekniikkaa ensimmäistä vuotta opiskeleva Valtteri Starck on aloittanut opintonsa kesken pandemia-ajan.

Pandemia-aika ja etäopetus tuovat haasteita opiskeluun

Vaasan ammattikorkeakoulussa tietotekniikkaa ensimmäistä vuotta opiskeleva Valtteri Starck on aloittanut opintonsa kesken pandemia-ajan.

– Syksyllä aloittaessani olimme paljon kampuksella, mutta etäopetus on kulkenut mukana alusta asti.

Starck jatkaa, että myös hybridiopetusta on kokeiltu, sillä rajoituksien takia kokonainen luokka ei voinut kokoontua samaan tilaan.

Marika Ojanperä opiskelee Seinäjoen ammattikorkeakoulussa liiketoimintaa toista vuotta, ja hänen mukaansa pandemia-aika on tuonut haasteita opiskeluun. Motivaatio opintoihin on Ojanperän mukaan erilaista luentosaleissa kuin mitä se on yksin koneen ääressä.

– Viime syksynä pääsin hetken elämään sitä opiskelijaelämää, jollaiseksi olin sen kuvitellut. Pääsimme lähiopetukseen yhdessä, ja tapahtumiakin järjestettiin, Ojanperä muistelee.

etäopetus

Huoli opiskelijoiden jaksamisesta on läsnä

Alasuutari kertoo, että Vaasan yliopiston ylioppilaskunta on huolissaan opiskelijoiden mielenterveydestä, sillä myös kyselyiden mukaan huoli omasta jaksamisesta on noussut merkittävästi.

– Etäaikana täytyy nähdä enemmän vaivaa kontaktien eteen, jonka takia yksinäisyys korostuu herkästi. Lähiopetuksen lisääminen on tärkeässä asemassa, jotta opiskelijoiden elämä monipuolistuisi.

Alasuutari tuokin ilmi, että opiskelijat kaipaavat takaisin kampukselle.

– Opiskelijoissa on niitä, jotka ovat koko opintojensa ajan olleet etäopetuksessa, eikä verkostoja tästä syystä oikein ole. Tämä on huolestuttavaa, koska monet asuvat yksin uudessa kaupungissa ensimmäistä kertaa.

Jatkuva kotona olo kuormittaa jo valmiiksi väsyneitä opiskelijoita. Alasuutari kertookin, että opiskelijaelämä on hiljentynyt ja monet ovat muuttaneet muualle.

– Tärkeää olisi löytää kultainen keskitie opetusmuotojen välille, jotta opiskelijoiden tarpeet voitaisiin ottaa laajasti huomioon, Alasuutari painottaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (3 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
etäopiskelu opiskelu vaasa Vaasan yliopisto

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset