Article image
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu

Tiukka neljän päivän rypistys

Teksti: Hannele Norja
Kuvat: Eveo ja Seinäjoen Tangomarkkinat

Eveo on elämyksiä, viihdettä ja elinikäistä oppimista. Seuraavana näitä televisioelämyksiä on tarjolla Tangomarkkinoilta.

Eveo Niklas Lindholm
Jos kanavapaikka 17 ei televisiosta näy, Eveon toimitusjohtaja Niklas Lindholm kehottaa hakemaan kanavapaikat uudestaan.

Eveon toimitusjohtaja Niklas Lindholm sanoo, että yhteistyötä televisioinnissa tehtiin Tangomarkkinoiden kanssa jo viime vuonna.

– Tätä yhteistyötä on tosin rakennettu jo useampi vuosi, Lindholm sanoo.

Kaikkiaan tangomarkkinatelevisioinnit ovat hänen mukaansa pitkä projekti. Ennen kuin lähetys- ja ääniautot Seinäjoelle saapuvat, on suunnitteluja ja valmisteluja tehty pitkin alkuvuotta.

– Tangojen aikana Seinäjoella on sitten tiukka neljän päivän rypistys, Lindholm toteaa.

Yhteistyötä Tangomarkkinoiden kanssa kanava tekee myös televisioinnin ulkopuolella.

– Me rakennamme jatkuvampaa konseptia.

Vaikka kanava itsessään ei ole vanha, koostuu sen henkilökunta pitkään alalla olleista ammattilaisista. Kiitosta viimevuotisesta lähetyksestä tekijät ovat saaneet.

– Me pyrimme nyt tekemään yhtä hyvän lähetyksen.

Katso Eveon ohjelmatiedot: https://www.eveo.fi/ohjelmat

Tv-lähetykset kanavapaikalla 17

Pe 7.7. klo 19.00 Viihdekonsertti

La 8.7. klo 19.00 Laulukilpailun finaali

Viihdekonsertti ja finaali

Eveo lähettää Tangomarkkinoilta perjantaisen Viihdekonsertin sekä lauantain finaalin suorina lähetyksinä.

– Molemmat pikauusitaan seuraavina päivinä, Lindholm lisää.

Finalistien esittelyvideot lähtivät pyörimään kanavalla jo ennen tangoviikkoa.

– Tänä keväänä kanavalla on esitetty myös viime vuoden finaalia muutama kerran.

Lindholm uskoo, että vanhat merkit pitävät paikkansa, ja sekä Viihdekonsertista että finaalista tulee molemmista hienot tapahtumat.

Eveo

  • Kanavapaikka 17.
  • Valtakunnalliseen jakeluun, niin antenni- kuin kaapelitalouksiin 7.6. lähtien.
  • Ohjelmat keskittyvät tapahtumiin, yrittäjyyteen, hyvinvointiin, itsensä kehittämiseen, luontoon, urheiluun ja kulttuuriin.
  • Ulkomaisia formaatteja ei osteta.
  • Kanavalle tekee töitä noin 30 henkilöä.
  • Lähitulevaisuuden suurimpia televisiointeja Tangomarkkinoiden lisäksi Iskelmäviikko sekä Miss Suomi -kisat.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.1/5 - (10 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
eveo tango-tv tangomarkkinat

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset