Article image
Nico Warde esittelee pankin palveluita. – Kaikki pankkiasioinnit tapahtuvat kasvotusten ja kahvikupillisen kera joka arkipäivä, koko päivän, Oma Säästöpankin Seinäjoen konttorinjohtaja Warde kertoo.
Kaupallinen yhteistyö

21.03.2019
Koti ja asuminen

Hyvä palvelukokemus tavoitteena

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: OmaSp ja Harri Puhakainen

Hyvä palvelukokemus on Oma Säästöpankin tavoitteena. Paikallista ja henkilökohtaista palvelua arvostava pankki haluaa konttorinsa täyteen puheensorinaa.

Kannattavasti kasvanut Oma Säästöpankki panostaa tosissaan hyvään palveluun ja parhaaseen palvelukokemukseen. Seinäjoen konttori on ollut yli kaksi vuotta evakossa ja ensi syksynä pankin henkilökunta pääsee muutamaan uuteen olohuoneeseen.

– Olemme todella innoissamme muutosta, uudet tilat tulevat olemaan ennennäkemättömät mutta samalla todella kotoisat ja viihtyisät. Tiloja on laajennettu rakentamisen aikana kaikkiaan viisi kertaa, sen vuoksi, että koko pankki kasvaa 1000 asiakkaan kuukausivauhdilla. Lisäämme henkilökuntamme koko ajan heitä palvelemaan.

Keskustan konttorin henkilökunta on kasvanut parissa vuodessa 15:sta 25:een, Seinäjoen keskustan konttorinjohtaja Nico Warde myhäilee.

Oma Säästöpankki on lisännyt asiakaspalvelujaan sitä mukaa, kun pankit ovat halunneet asiakkaiden siirtyvän verkkoon palvelemaan itse itseään.

– Käteisen rahan nostot, talletukset, tilisiirrot, laskujen maksamiset, yritysten tilitykset ja rahanvaihdot voi hoitaa aina pankin aukioloaikana.

Pankilla on myös käytössä kattavat nykyaikaiset digiasioinnin palvelut, jotka mahdollistavat kaikkien palveluiden hoitamisen paikasta ja ajasta riippumatta.

– Meillä aina asiakas päättää, miten hän haluaa pankkiasioitaan hoitaa. Pankkina panostamme ennen kaikkea henkilökohtaiseen, yksilölliseen, joustavaan, asiakasläheiseen ja asiakkaille lisäarvoa tuottavaan palveluun. Meillä pääsee tapaamiseen nopeasti ja myös lainapäätöksen saa todella nopeasti.

– Laajensimme aukioloaikojamme jo muutama vuosi sitten ja palvelemme yllättävän paljon myös asiakkaittamme konttorissa tai asiakkaiden luona muinakin kellonaikoina esimerkiksi kello kahdeksan aamulla tai seitsemältä illalla ja jopa lauantaisin, juuri silloin kuin asiakkaalle parhaiten sopii, Warde kertoo pankin joustavuudesta.

Järjestöt, hankkeet tai seurat voivat hakea apurahaa mm. yleishyödyllisiin tarkoituksiin, talouteen, kulttuuriin, tekniikkaan, terveyteen ja hyvinvointiin.

Palvelevan pankin kahvikärry
Oma Säästöpankin henkilökunta voi liikkua asiakkaiden luokse ja tapahtumiin myös kahvikärryllä.

Parhaiten Oma Säästöpankin palveluhalukkuutta kuvaa mm. Warden itsensä käynti uuden asiakkaan luona.

– Uuden yritysasiakkaamme kautta tuli kaksi eläkeläisasiakasta. Molempien liikkuminen oli työssäkäyviä ja nuorempia ihmisiä vaikeampaa, joten menin tekemään tarvittavat paperit toisen luokse kotiin ja toisen palvelutaloon.

– Uskomme, että positiivinen suunta tulee jatkumaan ja asuntokauppa käy hyvin. Ihmisillä on uskallusta ja luottoa tulevaisuuteen, myös yrityksillä menee hyvin.

– Uusien asuntojen rakentaminen ja keskustan kehittäminen on todella tärkeää, kun asukasmäärä kasvaa ja samalla palveluiden kysyntä lisääntyy. Me haluamme olla siinä vahvasti mukana, Warde pohtii lähitulevaisuutta.

Warde myöntää, että tähän asti pankin oma strategia monipuolisesta ja nopeasta asiakaspalvelusta on ollut menestyvä.

– Meidänlaiselle pankkipalvelulle on yhä enenemässä määrin kysyntää nyt ja tulevaisuudessa.

Seinäjoen kärjessä veronmaksajana

Paikalliseen ja alueelliseen hyvinvointiin Oma Säästöpankki tuo mielellään rahaa monin eri tavoin.

– Olimme vuonna 2017 Seinäjoen suurin ja Etelä-Pohjanmaan toiseksi suurin veronmaksaja. Haluamme, että meidän tuloksemme tuottaa hyvää nimenomaan tälle alueelle, Nico Warde toteaa.

Kun paikalliset pankit yhdistyivät Oma Säästöpankkiin, muutettiin vanhat pankit säätiöiksi. Niiden yhtenä tarkoituksena on auttaa sen alueen hyvinvointia liikkumisessa, kulttuurissa, koulutuksessa yms.

– Jokaisen säätiön pitää jakaa puolet tuotostaan noihin tarkoituksiin. Hakijoina voivat olla yhteisöt, järjestöt ja erilaiset tapahtumat.

Viime vuosina Seinäjoen alueelle tulevia säätiötukia jaetiin muun muassa lukion Suomineito- veistokseen, uimahallin taakse tehtyyn urheilupuistoon sekä Liiverille kesätyöntekijöiden palkkaukseen.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
palvelu pankki

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset