Article image
Mikko Tamsi kertoo, että yli puolet uuden auton ostajista tekee kaupat autorahoituksen kautta.
Kaupallinen yhteistyö

29.03.2019
Autot ja liikenne

Rahoituksella pääsee kiinni uuteen autoon

Teksti ja kuvat: Jussi Mustikkamaa

Joustavalla rahoituksella pääsee kätevästi kiinni uuden auton hankintaan.

Maakunnan Auton Kauhajoen liikkeen myyntijohtaja Mikko Tamsi tietää, että rahoituksen järjestäminen on merkittävässä roolissa uuden auton hankinnassa.

– Uuden auton myynnin yhteydessä on tärkeää, että rahoitus sujuu siinä samassa, Tamsi kertoo.

Nykyisin autoilijat ovat omaksuneet ajatusmallin, että autoa ei ole välttämätön omistaa itse. Ennen auto ostettiin mielellään siten, että auto tuli heti ostajan omistukseen. Autokaupoille tultiin pitkän säästämisen jälkeen ja katsottiin, että millaiseen ajoneuvoon rahat riittävät.

– Nyt myymme yli 50 prosenttia uusista autoista rahoituksella. Maakunnan Autolla on käytössä Toyota Jousto-rahoitus, jonka tarjoaa Toyota Rahoitus.

– Olemme ainoa, jolla on taattu hyvityshinta osamaksurahoituksessa. Kun asiakas rakentaa Toyota.fi sivustolla uuden auton, voi hän samalla halutessaan hakea luottopäätöksen.

Eli asiakkaalla voi olla astuessaan liikkeeseen jo rahoitus valmiina.

– Se tarkoittaa, että pienellä käsirahalla saa sovittua itselle sopivan kuukausierän.

Asiakkaalle tehdään kartoitus siitä, millainen auto on asiakkaalle sopiva käyttötarpeen mukaan ja minkä suuruinen kuukausimaksuerä olisi asiakkaalle sopiva, Tamsi sanoo.

Taattu hyvityshinta

Toyota Joustoon kuuluu taattu hyvityshinta. Sopimukseen kuuluu viimeinen suurempi maksuerä. Rahoitusyhtiö takaa minimisumman, jotta auton arvo vastaa velan suuruuden.

– Käytännössä auton arvo on isompi kuin se taattu hyvityshinta, joten autosta jää seuraavaan autoon taas käsirahaa, Mikko Tamsi kertoo.

rahoituksella Toyota Corolla Hybrid
Toyota Corolla Hybrid-mallisto esiteltiin maailmanlaajuisesti keväällä 2019.

Viimeisen suuremman maksuerän kohdalla on useita vaihtoehtoja, eli viimeisen erän voi maksaa rahalla pois. Toinen vaihtoehto on se, että viimeiselle suurelle erälle tehdään uusi maksusopimus.

– Kolmas vaihtoehto on se, että auto vaihdetaan uuteen. Yleensä teemme laskelman niin, että auton voi vaihtaa saman suuruisen kuukausierän maksun jatkamisella.

Auton käytön tarpeet muuttuvat ihmisen elämäntilanteiden muutosten mukaan, ja joskus auto vaihdetaan pienempään ja edullisempaan autoon.

Osoitteessa Toyota.fi/jousto-laskuri saa käydä kokeilemassa sitä, että millaisen käsirahan, kuukausierän ja sopimuskauden pituuden voi valita haluttuun Toyota-malliin. Sen jälkeen pystyy lähettämään rahoituslaskelman omalle Toyota-myyjälle,
jonka kanssa voi luottohakemuksen viimeistellä liikkeessä.

– Sitten vain koeajolle.

Toyota Corolla Hybrid

Toyota Corolla Hybrid-mallisto esitetiin maailmanlaajuisesti keväällä. Tarjolla on kolme erilaista korimallia.

Uuden Corollan mallistosta löytyy myös mielenkiintoinen vaihtoehto, jossa on voimalinjana kahden litran koneella varustettu 180 hevosvoimainen tehokas hybrid. Corolla on pitkään ollut maailman myydyin automalli, ja hybridinä sen suosio tulee olemaan taattu.

Corolla Hybridin etuna on edullinen autovero, joka on vuodessa noin 170 euroa.

– Hybridi on miellyttävä ajaa, se on hiljainen ajoääniltään, ja Corolla Hybrid on aina varustettu automaattivaihteistolla, Mikko Tamsi sanoo.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
automyynti auton ostaminen rahoitus

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset