Article image
Jarno Laasala puhui Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä viime viikonloppuna Jyväskylässä.
30.09.2021
Työelämä ja yrittäjyys

Elämän pituinen matka

Teksti: Jaakko Jokela
Kuva: Tero Takalo-Eskola

Duudsonit ovat vieneet konseptinsa Härmästä Hollywoodiin. Tärkeimpänä matkana Duudsonien Jarno Laasala pitää kuitenkin tutustumista omaan itseensä.

Duudsonit, nuo hullut hauskuttelijat. Se on se mielikuva, joka myös Duudsonien Jarno Laasalasta tulee ensimmäisenä mieleen.

– Jotta ihminen voi olla oma itsensä, niin pitää ensin tuntea kuka on. Monesti elämässä tarvitaan kriisejä ja vastoinkäymisiä, että oppii kuka itse on, Laasala sanoo.

Hänen elämässään on ollut monta isoa kriisiä. Burnout kymmenisen vuotta sitten, melanooma nelisen vuotta sitten ja avioero yli kahdenkymmenen vuoden suhteesta reilu vuosi sitten.

– Omat vastoinkäymiset ovat olleet niitä hetkiä, kun on täytynyt sukeltaa tosi syvälle ja myös oppia pitämään itsestä huolta.

Nykyään Laasala priorisoi itsestään huolehtimisen todella korkealle.

– Pidän huolta, että kalenterissa on tilaa harrastuksille, luonnossa liikkumiselle ja meditoinnille. Jokaisella on ne omat asiat, mutta itsestä on pakko pitää huolta. Sitä ei kukaan muu tee ja vaikeaa se on ulkoistaa jollekin työntekijälle. Kun ihminen pitää itsestään huolta, niin se heijastuu bisnekseen myös, Laasala painottaa

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Ystävyys ja bisnes

Bisnestä Laasala on tehnyt koko aikuisikänsä. Laasala perusti 20-vuotiaana tuotantoyhtiö Rabbit Filmsin, jonka liikevaihto on kasvanut pitkälle yli kymmenen miljoonan euron vuodessa.

– Yrittäjyys on ollut minulle ainut vaihtoehto, jotta voi ottaa itse vastuuta omasta elämästä ja mennä omia unelmia sekä haaveita kohti.

On tärkeää haastaa olemassa olevia asioita ja uskaltaa kehittää uutta.

Yksin yrittäjämatkaa Laasala ei ole käynyt, pari vuotta yhtiön perustamisen jälkeen osakkaiksi tulivat myös hyvät ystävät. Duudsonien Jarppiin ja Jukkaan hän tutustui jo ala-asteella ja HP tuli mukaan porukkaan Joupiskalla lumilautaillessa.

– Se ei ole helpoin tapa yhdistää ystävyyttä ja bisnestä. Ystävyyttä on koeteltu monta kertaa matkan varrella. Enemmän näen kuitenkin siinä hyviä puolia, kun tunnet toisen ja osaat antaa tarvittaessa myös tilaa toiselle.

Yrittäjät ovat Laasalan mielestä tekijöitä, jollaiseksi hän myös itsensä kokee.

– Kapinallishenkisyys on hyvästä, koska on tärkeää haastaa olemassa olevia asioita ja uskaltaa kehittää uutta.

Tärkein on rakkaus

Moni yrittäjä, urheilija tai laulaja peilaa itseään oman menestykseensä.

– Itselläni meni aikaa oppia, että menestys ei voi määritellä minuuttani. Aikaisemmin ajattelin, että kun menee vahvasti, niin olen hyvä ihminen, kun taas menee heikosti, niin minussa oli jotain vikaa. On tosi tärkeää pystyä erottamaan asiat. Toki tuntuu mahtavalta mennä Hollywoodiin asti, tehdä hienoja tv-ohjelmia ja voittaa palkintoja. Se kuitenkin loppuu jonain päivänä, niin se kaikki ei voi olla yhtä kuin sinä. Menestyksestä saa ja pitääkin nauttia, mutta se on vain yksi puoli sinusta.

Laasalan puheissa nousee vähän väliä esiin sana rakkaus.

– Elämässä on kysymys siitä, että oppii rakastamaan itseään. Se on ihmisille isoin motivaattori tehdä mitä tahansa. Rakkaus on kaiken lähtökohta ja oppimisprosessi. Kun rakastaa itseään, niin on paljon helpompi rakastaa muita.

Puhumisen tärkeyttä hän korostaa myös.

– Itselleni oli kova paikka myöntää, ettei jaksa. Sen koki heikkoudeksi. Sellaisessa tilanteessa saa romahtaa, mutta pitää etsiä tai pyytää apua. Minulla on isona missiona auttaa muita ihmisiä jakamalla omia kokemuksiani sekä parantaa maailmaa sinä aikana, kun täällä tallustellaan, Laasala sanoo.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3.7/5 - (8 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
duudsonit viihde yrittäjäpäivät yrittäjyys

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset