Article image
01.12.2020
Koti ja asuminen

Etelä-Pohjanmaalla syödään jouluna makaronilaatikkoa, Pohjanmaalla herkutellaan kalalla

Teksti: Katja Lahti
Kuvat: Istockphoto

Jouluruoka on vaihdellut perinteisesti sen mukaan, mitä milläkin alueella on ollut saatavilla. Etelä-Pohjanmaalla joulupöydän antimet ovat hyvin kasvisvoittoisia. Tätä mieltä on Keski- Ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Tuija Biskop.

– Toki, kun ennen vanhaan jouluksi teurastettiin sika, käytetiin ruoaksi kaikki mahdollinen, verestä tehtiin palttua ja päästä sylttyä, Tuija Biskop kuvailee.

Biskopin mukaan eteläpohjalaiseen joulupöytään on pitkään kuulunut ainakin makaronilaatikko, yleensä ilman lihaa. Hän kuvailee sen makua makeahkoksi.

– Todennäköisesti pöydässä on myös rosollia sillillä eli niin sanotulla sinsalla, joka kyllä jakaa syöjät. Sitä joko vihataan tai rakastetaan.

Ennen vanhaan joulun ajan herkuttelu aloitettiin usein lipeäkalalla, jota vielä nykyäänkin syödään valkokastikkeen kera, maustepippurilla maustettuna.

– Isoin ero nykyaikaan oli se, että kaikki jouluruoka tehtiin itse ja ajan kanssa.

Tuija Biskop. MARTAT, henkilöstökuvaus 2017. Kuva: Raisa Kyllikki Ranta

Jouluruoka saa vaikutteita myös trendeistä

Joulupöydässä näkyy hänen mielestään nykyään se, että ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia siitä, mitä he syövät ja kuinka puhtaista raaka-aineista ruoka on tehty.

– Eteläpohjalainen naiskaverini, kuten keskipohjalainen isänikin, haluaa esimerkiksi ehdottomasti tehdä italiansalaatin itse. Muina vuodenaikoina sitä voi ostaa kaupasta, mutta jouluksi se tehdään itse, kuten myös laatikot.

Vanhoista ajoista Biskop muistelee, että riisipuuroa syötiin jouluaaton aamuna ja jos sitä jäi, lämmitettiin se uunin jälkilämmössä jouluillan aterian jälkiruoaksi. Perinteisesti se tarjottiin luumusopan kanssa. Monissa perheissä tätä perinnettä vaalitaan yhä.

– Tässäkin talokohtaiset mieltymykset astuvat kuvaan, toinen haluaa ehdottomasti tarjota sen rusina- toinen sekahedelmäsopan kera.

Talokohtaiset erot ovat hänen mielestään olleet aina alueen sisälläkin suuret.

– Eri puolilta tulleet miniät ja vävyt toivat mukanaan omia mieltymyksiään, jotka ajan kanssa muokkautuivat juuri sen perheen jouluherkuiksi. Niin se toimii nykyäänkin.

Jouluruoka voisi tuoda vanhat herkut takaisin pöytään

Kalan käyttö sen eri muodoissa on Biskopin mukaan lisääntynyt. Perinteisen kinkun rinnalle ovat tulleet myös muut lihat, kuten kalkkuna.

– Herrasväen jouluun saattoi ennenkin kuulua esimerkiksi hanhi, joka nautittiin mustaherukkahyytelön kera.

Osa vanhoista herkuista on painumassa unholaan. Biskop toivoo, että erilaiset kotijuustot, joita ennen tehtiin paljonkin, palaisivat joulupöytiin.

– Niitä voisi tuunata ja käyttää lisukkeena muiden herkkujen rinnalla. Joulumaistiaisena naapurille voisi viedä vaikka kotijuustoa ja itse tehtyä sinappia, hän vinkkaa.

Biskopin joulutuoksut koostuvat kinkun ja joulukukkien lisäksi ainakin pipareista, joululimpusta, joulutortuista ja Hannatädin kakuista.

– Niitä varten pitää muistaa ostaa kerma hyvissä ajoin happanemaan, jotta niihin tulee aito maku, hän muistuttaa.

– Ja tietenkin glögistä. Jos kaapista löytyy itse keitettyä mustaherukkamehua, saa perinteisellä glögiliemellä tehtyä oivallisen glögin, Biskop lisää.

Mausteliemi glögille

½ l vettä
pala inkivääriä
kanelitanko
20 kokonaista neilikkaa
1 rkl kokonaista kardemummaa
1 dl rusinoita

Keitä mausteita vedessä n. 1 tunti. Jäähdytä seos ja siivilöi se. Mausteliemi säilyy jääkaapissa.

Lapsuudestaan Biskop muistaa ihmetelleensä, miksi jotkut syövät jouluna makaronilaatikkoa ilman lihaa.

– Olen kuulemma ääneen tuumannut, että naapurissa ovat varmaan köyhiä, kun niillä ei ole makaronilaatikossa lihaa, hän nauraa.

Pohjanmaalla nautitaan jouluna kalasta

Vaasan Hietalahden Marttojen puheenjohtaja Päivi Tepon mukaan Pohjanmaalla joulupöydässä koreilevat vieretysten kinkku tai kalkkuna sekä erilaiset kalat. Jouluruoka on pitkälti samanlaista, perinteet eivät suuresti poikkea naapurikuntien antimista.

– Meillä on ehkä enemmän lohta ja silliä, graavattuna, suolattuna, savustettuna tai muulla tavoin kypsennettynä. Perinteinen rosolli kuuluu myös pohjalaiseen joulupöytään.

Pohjanmaallakin ennen vanhaan jouluruoka usein valmistettiin itse alusta loppuun.

– Ainakin kasvimaan omistajat valmistivat laatikot omista juureksista. Kinkku paistettiin ruiskuoressa ennen kuin tuli alumiinipaistokääre ja myöhemmin paistopussi. Kalatarjontana oli suolasilakoita ja suutarinlohta.

Leipäjuusto koristi aiemmin myös pohjalaista joulupöytää. Joulujuomaksi nautittiin itse tehtyä kotikaljaa.

– Jälkiruokana tarjottiin luumukiisseliä kermavaahdon kera. Punaiset jouluomenat ovat pitkään kuuluneet pohjalaiskodin jouluun.

Luumukermahyytelö

250 g (1 pss) kivettömiä luumuja
3 dl vettä
2 liivatelehteä
½ dl vettä
4 dl kuohu- tai vispikermaa
½ dl sokeria

Keitä luumuja kannen alla 10 min. Jäähdytä ja hienonna ne keitinliemineen tehosekoittimella tai sosemyllyllä. Liuota kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet vesitilkkaan. Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla. Yhdistä ainekset varovasti sekoittaen. Anna hyytyä kylmässä muutama tunti.

Joulupöydästä löytyy monenlaista

Jouluruokavalikoima on viime vuosikymmenien aikana laajentunut Tepon mielestä paljon. Uudempia laatikkoruokia ovat punajuuri- ja bataattilaatikot.

– Kalaruokia suositaan myös enemmän kuin ennen ja valikoima on todella suuri. Maustetut silakat, siika ja lohi eri tavoin valmistettuna samoin kuin mäti smetanan ja sipulin kera ovat suosittua jouluruokaa.

– Suklaa, juustot ja glögi kuuluvat myös olennaisesti jouluherkkujen joukkoon, hän jatkaa.

Joulutuoksuista ykkönen on Tepon mielestä aidon joulukuusen tuoksu.

– Toisaalta, onko parempaa kuin vastapaistettujen piparkakkujen tuoksu, hän kysyy.

Omiksi jouluherkkusuosikeiksiin hän nimeää savukalkkunan, savulohen, punajuurilaatikon, imelletyn perunalaatikon ja herkuista piparit.

– Mahdolliset erot Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan jouluruokien välillä johtunevat enemmän siitä, asutaanko maaseudulla vai kaupungissa kuin maakunnasta, Teppo pohtii.

Imelletty perunalaatikko

2 kg perunoita
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl voita
8 dl maitoa
suolaa

(2 rkl siirappia)Keitä perunat suolattomassa vedessä. Kuori kypsät perunat kuumina. Survo ne ja lisää vehnäjauhot. Anna survoksen imeltyä lämpimässä paikassa kannen alla 2-3 t. Kun seos on hieman löystynyt ja maistuu imelältä, lisää voi, maito ja suola. Sekoita joukkoon hieman siirappia, mikäli haluat lisätä makeutta. Kaada seos kahteen voideltuun 1,5 litran vetoiseen vuokaan. Älä kaada vuokia aivan täyteen, sillä ruoka kiehuu helposti yli. Paista perunalaatikkoa 150-175 asteessa 2-3- tuntia.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.4/5 - (13 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
etelä-pohjanmaa Joulu perinne perinneruoka pohjanmaa

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset