Article image
Suomessa on kesäkuun jälkeen käytössä noin 400 liikennemerkkiä tai liikennemerkin lisäkilpeä.
29.03.2020
Autot ja liikenne

Tieliikennelaki velvoittaa ottamaan huomioon muiden virheet

Teksti ja kuvat: Hannele Norja

Tieliikennelaki astuu uudistuneena voimaan kesäkuun alussa. Muutamien uusien sääntöjen lisäksi uusia tai uudistettuja liikennemerkkejä tulee käyttöön 50 kappaletta. Lisäksi keltainen sulkuviiva vaihtuu valkoiseksi.

Timo Suomisella on takanaan 25 vuotta liikenneopettajana, niistä viimeiset 17 vuotta Etelä-Pohjanmaalla. Hän pitää uuden tieliikennelain parhaimpana puolena ennakointivelvollisuutta. Vastuuta siirretään yhä enemmän itse tienkäyttäjille. Tähän asti on ollut voimassa ennalta-arvattavuuden periaate. Liikenteessä on ollut oikeus luottaa siihen, että myös muut noudattavat sääntöjä. Nyt lakiin kirjattu ennakointivelvollisuus tarkoittaa sitä, että on varauduttava arvaamattomiin tapahtumiin. Siis siihen, että joku muu saattaakin tehdä virheen.

Uudessa tieliikennelaissa yleinen etu menee oman edun edelle.

– Tuo vastuu lankeaa moottoriajoneuvojen kuljettajien lisäksi kaikille muillekin tienkäyttäjille kuten kävelijöille ja pyöräilijöille.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Renkaat kelien mukaan

Tähän asti talvirengaspakko on ollut voimassa joulukuusta tammikuuhun.

– Uusi laki tulee vaatimaan kelin mukaiset renkaat marraskuusta maaliskuulle, Suominen toteaa.

– Tänäkin talvena etelässä olisi luultavasti pärjännyt kesärenkailla näihin päiviin asti.

Rengasvalinnan lisäksi autoilija saa kesäkuun alusta asti luvan käyttää kännykkää liikennevaloissa. Liikkeellelähtöä kännykkä ei saa häiritä. Kännykän lisäksi muitakaan elektronisia laitteita, kuten navigaattoria ei saa käyttää, jos se haittaa tai vaarantaa liikennettä. Samat elektronisten laitteiden käyttösäännöt tulevat koskemaan kaikkia ajoneuvon kuljettajia, ja myös polkupyöräilijöitä.

– Kännykän käyttöä on monenlaista. Liikennevaloissa ehtii lukea vaikka viestin.

Tieliikennelain uudistus astuu voimaan kesäkuun 2020 alussa.
Liikenneopettaja Timo Suomisen mielestä parasta uudessa tieliikennelaissa on omavastuun korostuminen. Tulevaisuudessa pitää ottaa huomioon se, että kanssaliikennöijä ei ehkä noudatakaan sääntöjä.

Polkupyöräilijät edelleen kypärättä

Suominen arvelee, että tulevaisuudessa pyörätiet pyritään tekemään yksisuuntaisiksi.

– Tästä syystä kärkikolmion ja stop-merkin yhteyteen tulee lisäkilpi, joka kertoo risteävästä kaksisuuntaisesta pyöräliikenteestä. Pyöräilijöille tulee merkki, joka kertoo pyörätien kaksisuuntaisuudesta. Kaksisuuntaisia pyöräteitä tulee jatkossa olemaan yhä vähemmän. Pyörätien jatkeet merkitään tulevaisuudessa vain, jos polkupyörä on etuajo-oikeutettu.

Kesäkuun alusta polkupyöräilijöille on tulossa takavalopakko.

Suominen on pettynyt, että uuteen lakiin ei saatu vieläkään helposti ja halvasti toteutettavaa kevyen liikenteen heijastinpakkoa. Samoin polkupyöräilijöiden kypäräpakko jäi harmittavasti vieläkin lain ulkopuolelle.

Pysäköintiä vasemmalle

Kesäkuun alusta autoilijoilla on lupa pysäköidä kadun vasemmalle eli vastaantulevan liikenteen puoleisille paikoille.

– Pienillä paikkakunnilla tästä tuskin tulee ongelma. Tapa on mahtanut olla jossain määrin käytössä jo tähänkin asti.

Vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla Suominen näkee jo ongelmia.

– Liikkeelle lähdettäessä vasemmalla istuva kuljettaja on pimennossa lähes siihen asti, kun auto on jo kokonaan ajoradalla. Nähtäväksi jää mitä tästä seuraa.

Pysäköintialueiden väistämisvelvollisuuksia on Suomisen mukaan aina hyvä kerrata, vaikka laki ei niitä nyt muutakaan.

– Aina kun ollaan ns. yleisesti käytössä olevilla alueilla, oikealta tulevia on väistettävä. Markettien isoilla pysäköintialueiden pääväylillä väistetään siis aina oikealta tulevia eli niiltä alueen pienemmiltä pysäköintiväyliltä tulevia autoja. Itse pysäköintiruudusta lähdettäessä väistetään kaikkea risteävää liikennettä.

Suominen muistaa nähneensä muutamien markettien paikoitusalueilla kärkikolmioita asiaa selventämässä.

Keltainen viiva jää historiaan

Suomessa siirrytään yleiseen eurooppalaiseen käytäntöön ja ajokaistojen keltainen viiva vaihdetaan valkoiseen.

Suomessa on kesäkuun jälkeen noin 400 liikennemerkkiä tai liikennemerkin lisäkilpeä.

– Tulevaisuuden robottiautot pystyvät tunnistamaan valkoisen viivan keltaista paremmin, Suominen otaksuu.

– Keltainen viiva olisi kyllä meillä toiminut paremmin, varsinkin talvisin.

Keltainen viiva jää Suomisen mukaan käyttöön vain tehosteita vaativissa poikkeustapauksissa, kuten osoittamaan tietöiden kiertoteitä.

Juristeille saattaa tulla töitä

Jos uusi, tarpeettoman hitaasti ajamisen kieltävä pykälä antaa lainvalvojalle hyvän työkalun, saman tekee promillerajan tulkinnan muutos.

Uuteen tieliikennelakiin saattaa tulla vielä muutamia korjauksia tai täsmennyksiä ennen kesäkuuta.

– Poliisi voi tulevaisuudessa keskeyttää ajon, vaikka mittari näyttäisi alle 0,5 promillea. Silmämääräinen arvio kuljettajan ajokyvystä ratkaisee, Suominen toteaa.

Muuten Suominen arvelee lakimiesten saavan uuden tieliikennelain myötä jonkin verran lisätöitä.

– Vaikka uudessa laissa useita asioita täsmennetäänkin, monissa paikoissa pykälissä tuntuu olevan yhä turhan paljon tulkinnanvaraa.

Lue lisää uusista liikennemerkeistä.

Kädet irti, vakionopeussäädin toimii

Oli menossa ajo-opetustunti. Maantieajossa, noin 80-100 kilometrin nopeudessa, oppilas intoutui kyselemään vieressä istuvalta liikenneopettaja Timo Suomiselta tietoja vakionopeussäätimestä. Sen tekniikka, toiminta ja päälle kytkeminen kiinnostivat. Olihan autoihin tullut viime vuosina paljon uusia ominaisuuksia ja robottiautokeskustelukin oli juuri päässyt hyvään vauhtiin.

– Keskustelu asiasta oli parhaimmillaan, kun oppilas kytki vakionopeussäätimen päälle – ja nosti saman tien kädet ilmaan, irti ratista, Suominen muistelee.

Sen jälkeen autossa kerrattiin ja täsmennettiin uudestaan vakionopeussäätimen toimintaperiaatetta ja tarkoitusta, kädet ratissa.

Hevoselle moottoriajoneuvon liikennesäännöt

Uusi laki kehottaa ajoneuvon kuljettajaa antamaan turvallisen tilan tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle tiellä. Laki tulee rinnastamaan hevoset moottoriajoneuvoiksi ja langettaa näin hevosen kanssa liikkuville moottoriajoneuvojen säännöt.

Jalkakäytävien ja pyöräteiden käyttö ei siis olisi jatkossa mahdollista. Niiden käyttö sallitaan kuitenkin tilapäisesti, jos siitä ei aiheudu vaaraa tai huomattavaa haittaa ja olosuhteet sitä vaativat. Ratsukot tulevat uuden tieliikennelain mukaan
käyttämään tien oikeaa puolta.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3/5 - (4 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
liikennesäännöt tieliikennelaki

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset