Article image
Aikuisopiskelijat asettavat opintojensa riman yleensä jopa liian korkealle. Eva Bertills myöntää omaavansa saman asenteen.
11.02.2021
Työelämä ja yrittäjyys

Unelmasta toiseen koronan avulla

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Matti Hautalahti

Kun lentoemännän työt loppuivat kertarysäyksellä viime maaliskuussa, päätti Eva Bertills vaihtaa alaa.

Vaasalaisen Eva Bertillsin 21-vuotinen ura SAS:in palveluksessa päättyi käytännössä viime keväänä. Se oli samalla yhden unelman loppu, sillä Bertills ehti nähdä urallaan, niin lentoalan glamourin, lentämisen muuttumisen arkiseksi lähes kaikille ihmiselle Pohjoismaissa, kuin myös alan totaalisen romahduksen, kun koronavirus lakkautti 75-90 % Euroopan lennoista.

– Olen edelleen työsuhteessa, mutta lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi ammattikorkeakoulu YA:han, Bertills iloitsee.

51-vuotias Bertills ehti kiertää maailman moneen kertaan Vaasasta käsin.

– Lähdin aina edellispäivänä Osloon, josta varsinainen työvuoroni sitten alkoi usein varhain aamulla.

Uran alkuvaiheessa homma toimi, mutta avioliiton ja tyttären syntymän myötä lähteminen pois perheen luota joka viikko useaksi päiväksi oli yhä raskaampaa.

– Minulla oli sinällään helppoa, kun työpäivän päätteeksi pääsin hotellihuoneeseen nukkumaan ja aamupalakin oli valmiina, jos sen ehti ennen työvuoron alkua hotellissa syödä.

Lentoemännän työ oli 30-vuotiaan unelma-ammatti, mutta nyt oli Bertillsin uuden unelman aika.

– Mietin, että jaksanko työtä vielä 10 vuoden päästä.

Aloissa paljon samaa

Koulutus lähihoitajaksi kestää arviolta kaksi ja puoli vuotta. Bertills on käynyt lukion ja suorittanut muita opintoja, joten vielä on epäselvää hänen tarkka valmistumispäivänsä.

– Aloitin opinnot huhtikuussa, tein vähän töitä kesällä ja elokuusta lokakuuhun ja nyt jatkan opintovapaalla lokakuuhun 2021 asti.

Bertills löysi siis nopeasti töiden loppumisen jälkeen jo uuden suunnan ammatillisessa mielessä.

– Se tuntui jotenkin luonnolliselta. Lentoemännän työ on ihmisten auttamista. Lääkkeet ja terveydenhoitoasiat kiinnostavat minua. Sisareni on lääkäri, joten senkin kautta olen tutustunut alaan.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Lähihoitajat erikoistuvat joko lapsi- ja nuorisotyöhön tai vanhuspuolelle. Bertillsistä tuntuu nyt, että hän aikoo erikoistua lapsi- ja nuorisotyöhön.

– Minusta tuntuu, että haluan valtavasti auttaa lapsia ja nuoria heidän arjessaan. Ymmärtäminen ja kommunikointi heidän kanssaan on ensiarvoisen tärkeää.

– Tässä ammatissa ei ole työttömiä. Se oli koulutusvalinnassani minulle tärkeää.

Työnantaja on tukenut

Lentoliikenne ei ole toipunut Koronan vaikutuksista eikä se näytä toipuvankaan pitkään aikaan.

– Työantaja on ollut todella hyvä. He tietävät, että alan ihmisten on lähdettävä eteenpäin. Töitä ei enää tule oleman tarjolla yhtä paljon kuin ennen.

SAS on lomauttanut 90% työvoimastaan eli noin 10 000 työntekijää.

– Kun olen soittanut sinne, kaikki on sujunut kitkattomasti, vaikka meitä lomautettuja on todella paljon.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4/5 - (4 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
hoivatyö korona koulutus opiskelu ura

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset