Article image
Lauri Karri ja Juha Uitto kertovat, että asunnoissa on vesikiertoisiin kattopaneeleihin perustuva lämmitys- ja viilennysjärjestelmä. Sen ansiosta asunnoissa ei tarvita pattereita, mikä mahdollistaa suuret ovi- ja ikkuna-aukot.
Kaupallinen yhteistyö

30.03.2023
Autot ja liikenne

Sähköistä latausta – Sacherissa on mietitty tulevaisuuden autoilua

Teksti: Saara Tuomela
Kuvat: Jenna Koivisto ja YIT

Vaasan YIT:llä katsotaan tulevaisuuteen. YIT varustaa kaikki uuden taloyhtiön autopaikat sähköauton latauksen mahdollistavalla latausinfralla.

Suomen suurin asuntorakentaja YIT rakentaa uusia valoisia koteja Vaasan Vöyrinkaupunkiin. Kerralla valmistuvaan Paakarinpuiston kortteliin kohoaa kolme kerrostaloa. Yksi taloyhtiöistä on viisikerroksinen Vaasan Sacher.

Vaasan YIT:n vastaava työnjohtaja Juha Uitto kertoo, että rakentaminen aloitettiin vuoden 2022 syyskuussa, ja arvioitu valmistuminen on vuoden loppuun mennessä.

– Olemme pysyneet hyvin aikataulussa, Uitto vakuuttaa.

Sacherin yhteyteen tulee 30 autopaikkaa, 15 autohalli- ja 15 pihapaikkaa. Parkkihalliin ajetaan Myllykadun puolelta luiskasta, jonka päässä on nosto-ovi. Myös autokannelle on etäohjattava nostoportti.

– Nosto-ovi ja -portti vähentävät varmasti autopaikkojen väärinkäyttöä, YIT:n projektipäällikkö Lauri Karri toteaa.

Vaasan Sacher, autohalli
Autohallia rakennetaan parhaillaan.

Valmiina lataamaan

YIT:llä on mietitty tulevaisuuden tarvetta ympäristö mielessä pitäen.

– Autokanta on muuttumassa, ja sähköautoilu lisääntyy.

Laki vaatii, että autopaikoille rakennetaan vähintään johtoreitit, joihin voidaan myöhemmin asentaa tarvittava kaapelointi sähköajoneuvojen latauspisteitä varten.

– Sacherissa päätimme kuitenkin rakentaa koko latausjärjestelmän vaatiman infran valmiiksi kaikille autopaikoille. Yhtiön ei tarvitse myöhemmin miettiä, miten sähköautopaikoitus toteutetaan tai riittääkö sähköliittymän koko.

Vaasan Sacher
Sacherin autohalliin pääsee pihalta portaiden lisäksi myös hissillä.

Autopaikoista puuttuu ainoastaan varsinainen latauslaite, jonka voi ostaa YIT:n kautta rakennusvaiheessa tai vaihtoehtoisesti valmistumisen jälkeen isännöitsijän kautta. Päätöstä ei siis tarvitse tehdä heti, vaan laitteen voi ostaa helposti myöhemminkin, jos auton lataukselle tulee tarvetta.

– Latauslaitteita ohjataan dynaamisella kuormanhallinnalla, jonka avulla sähköliittymän teho saadaan optimoitua. Laitteet tavallaan keskustelevat keskenään, Karri valaisee.

Autokanta on muuttumassa, ja sähköautoilu lisääntyy

YIT:n projektipäällikkö Lauri Karri

Loistavien liikenneyhteyksien päässä

Tulevaisuuden koti Sacher rakentuu omalle tontilleen, monelle vaasalaisellekin tuntemattoman, vehreän Tamronpuiston viereen. Puisto tarjoaa loistavat virkistysmahdollisuudet kiireisen arjen keskelle.

Sacherin asukkaat pääsevät nauttimaan sekä Vaasan keskustan vilskeestä että viereisen Tamronpuiston vehreydestä ja rauhallisuudesta.

Sacherista on loistavat liikenneyhteydet joka suuntaan. Vaasan keskusta ja sen palvelut ovat vain kilometrin päässä, ja koulut sekä hypermarketti ovat aivan kodin läheisyydessä. Lähimmälle bussipysäkillekin on vain 200 metriä.

Autopaikkojen lisäksi YIT:llä on panostettu pyörien säilytykseen. Pyöräpaikkoja löytyy sekä pihalta että asuinkerrostalon sisätiloista. Sacherista onkin hyvät pyöräily-yhteydet kaikkialle.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (10 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset