Article image
Ajokortti hankitaan yhä useammin ikäpoikkeusluvan turvin.
12.07.2021
Autot ja liikenne

Ajokortti hankitaan yhä useammin poikkeusluvalla

Juho Kuorikoski

Ajokorttilaki uudistui vuonna 2018. Muutoksen taustalla oli tavoite selkeyttää ja keventää ajokorttisääntelyä liikenneturvallisuuden vaatimukset huomioiden. Ajokorttiopetuksen vaatimuksia kevennettiin ja opetuksen valinnaisuutta lisättiin. Uudistuksen myötä muun muassa pakollisen opetuksen määrä väheni ja tutkinnon merkitys kasvoi, ikäpoikkeusluvan saantia helpotettiin ja opetuslupaopetuksessa opettajalta ei enää vaadita teoriakokeessa käyntiä.

–Arvioisin, että noin 40 prosenttia kaikista henkilöautokortteja ajavista oppilaista on poikkeusluvalla, toteaa liikenneopettaja Jussi Hongisto Liikennekoulu Ringistä Seinäjoella.

Lakiuudistuksen jälkeen poikkeuslupaoppilaiden määrä on kasvanut. Traficomin tilastojen mukaan vuosina 2019–2020 poikkeuslupia myönnettiin tuhatkunta vuodessa. Tämän vuoden kesäkuun alkuun mennessä lupia on myönnetty 454.

–Joka vuosi määrä kasvaa, yhä enemmän on poikkeuslupaoppilaita.

Hongisto näkee, että poikkeuslupien määrän kasvu selittyy hakemisen helppoudella. Myös oppilaissa on eroa, jos verrataan 18 vuotta täyttänyttä sellaiseen, joka on hankkimassa ajokorttia poikkeusluvalla.

–Aika monella on kova motivaatio, oikea halu saada kortti. Totta kai mukana on aina myös poikkeuksia, jotka eivät välttämättä ole riittävän kypsiä auton rattiin.

Määrä tuskin kasvaa

Ikäpoikkeusluvalla opiskelevien määrä Hongiston mukaan tuskin enää kasvaa, koska se on jo nyt varsin korkealla tasolla.

Myös Pohjanmaalla poikkeusluvalla ajokorttia hankkivia on paljon. Vuosina 2019–2020 lupia myönnettiin hieman Etelä-Pohjanmaata vähemmän. Vuonna 2019 poikkeuslupia myönnettiin 384, vuonna 2020 karvan alle 800. Tänä vuonna lupia on myönnetty Traficomin tilaston mukaan 315 kesäkuun alkuun mennessä.

–Ihan tarkkaa prosenttilukua en pysty lonkalta heittämään, mutta paljon heitä on. 17-vuotiaista hakijoista yli puolet saavat poikkeusluvan. Kyse on merkittävästä määrästä, toteaa Laihian Autokoulu Oy:n autokouluyrittäjä ja liikenneopettaja Antti Holappa.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Alaikäisten autokouluopiskelijoiden määrä on ollut kasvussa lakimuutoksesta lähtien. Hakemisesta on tehty helppoa, ja poikkeusluvan läpimenon todennäköisyys on hyvä.

–Eräässä verkkotilaisuudessa kysyin liikenneministeriltä, että onko kyse enää poikkeusluvasta, kun 90 prosenttia hakijoista saa sen. Hakeminen on vain ylimäärinen byrokraattinen kuvio, koska käytännössä kaikki saavat luvan, jotka sitä vain hakevat.

”Mäkihyppääjille ja olympiavoittajille”

Holappa sanoo, että ennen lupa myönnettiin erityisen painavista syistä, ja yleensä se myönnettiin ”mäkihyppääjille ja olympiavoittajille”.

–Myöntöperusteet höllentyivät lakimuutoksen myötä. Tätä pitäisi säätää niin, että kaikki 17-vuotiaat voivat ilman poikkeusluvan hakemista hankkia kortin tai sitten myöntöperusteita on tiukennettava.

Hongiston tavoin myös Holappa sanoo, että poikkeuslupaoppilailla motivaatio kortin saamiseen on kova.

–Mutta motivaatiota on muillakin, ikään katsomatta. Kun kortti on päätetty hankkia, harva sitä ryhtyy venyttämään. Ikäpoikkeuslupa saattaa olla muotivillitys. Kun kaveri on hakenut ja saanut sen, muutkin laittavat hakemuksen vetämään.

Holappa nostaa esimerkiksi koululiikenteen. Yksi poikkeusluvan myöntöperusteista on se, että välimatka koulun ja kodin välillä on pitkä.

–Valtio kustantaa julkisen koululiikenteen, mutta autot ajavat tyhjinä, kun poikkeuslupia myönnetään.

Kiristyvätkö myöntöperusteet?

Holappa ei osaa ottaa kantaa siihen, myönnetäänkö poikkeuslupia yhtä avokätisesti myös tulevaisuudessa.

–Ilmeisesti jonkinlaisia tiukennuksia on tulossa.

Hän haluaa nostaa esiin myös ajo-opetukseen liittyviä muutoksia, jotka hyväksyttiin samalla, kun poikkeusluvan hakuperusteita höllennettiin.

–Teoria- ja ajo-opetuksen minimimääriä vähennettiin, kun taas maallikko-opetusta helpotettiin. Tällä saralla olisi tarkistettavaa. Jos kortin saa löysin perustein, totta kai se hankintaan. Koulutuksen laatuun pitäisi sen sijaan satsata, jotta kaikki saisivat mahdollisimman hyvän pohjan lähteä liikenteeseen.

Lakiuudistus ei ole Laihiallaan heijastunut mopokorttien määrään. Holappa sanoo, että niitä hankitaan samaan tahtiin kuin ennenkin.

–Kevytmoottoripyöräkorttien hankinta on joillakin paikkakunnilla sen sijaan tyrehtynyt. Jos pääset moottoripyörän puikkoihin 16-vuotiaana ja vain vuotta myöhemmin auton rattiin, moni jää odottamaan.

Hylättyjä hakemuksia vain noin 5 prosenttia

Ajokortin ikäpoikkeuslupa myönnetään käytännössä kaikille hakijoille. Traficomin tilaston mukaan kielteisten päätösten osuus on viiden prosentin luokkaa.

Poikkeuslupia on haettu innokkaasti. Vuonna 2019 valtakunnallisesti lupia myönnettiin yli 10 000, vuotta myöhemmin noin 15 000. Vuoden 2021 lupahakemusten määrä lähestyy kymmentä tuhatta, ja Traficomilla on käsittelyjonossa noin 4200 hakemusta.

Vuonna 2018 voimaan tulleen ajokorttilakiuudistuksen taustalla oli tavoite selkeyttää ja keventää ajokorttisääntelyä liikenneturvallisuuden vaatimukset huomioiden. Ajokorttiopetuksen vaatimuksia kevennettiin ja opetuksen valinnaisuutta lisättiin.

Uudistuksen myötä muun muassa pakollisen opetuksen määrä väheni ja tutkinnon merkitys kasvoi, ikäpoikkeusluvan saantia helpotettiin ja opetuslupaopetuksessa opettajalta ei enää vaadita teoriakokeessa käyntiä.

Traficomin maaliskuussa valmistuneen selvityksen mukaan 17-vuotiaat kuljettajat syyllistyvät enemmän ajokieltorikoksiin kuin 18-vuotiaat. Kuljettajina 17-vuotiaat loukkaantuivat täysi-ikäisiä useammin.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3/5 - (1 vote)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
ajo-opetus ajokortti autot liikenne

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset