Article image
Roni Saarinen ja Anu Pynttäri perustivat Alavuden vanhalle osuusmeijerille unelmiensa yrityksen.
06.04.2023
Tapahtumat ja matkailu

Monkey Island herättää eloon Alavuden kylänraitin

Teksti ja kuvat: Liina Hautanen

Vuosi apinasaarella riitti vanhan meijerikiinteistön muuttamiseen eläväksi kulttuuritaloksi. Nyt Monkey Island nimen saanut vanha meijeri on niin kahvila, klubi, kirpputori, tapahtumapaikka, teatteri, studio kuin peliluolakin – mitä milloinkin tarvitaan.

Kun Anu Pynttäri ja Roni Saarinen laittoivat tuulemaan Alavuden vanhalla osuusmeijerillä vuosi sitten, monikaan ei varmasti osannut arvata, millaisen ilon tuulahduksen pariskunta vielä tuokaan tullessaan kylänraitille.

Mutta nyt tiedetään ja vastaanotto on ollut hyvä.

– On ollut ihanaa kuulla, kun asiakkaat ovat kertoneet, että juuri tällaista Alavudelle kaivattiinkin, Pynttäri sanoo.

Katso kuvakarusellin kuvat!

Tämähän on kuin olisi ulkomaille tullut, eräskin asiakas ihasteli ensivisiitillään. Tekemisen riemua pursuava pariskunta ei totta totisesti ole säästellyt vaivaa eikä väripensseleitä vanhan ja harmaan meijerikiinteistön muuttamisessa värikkääksi kulttuuritilaksi.

Anu Pynttäri on paluumuuttaja, joka onnistui houkuttelemaan yhteisten Helsingin vuosien jälkeen myös miehensä Alavudelle.

– Roni houkutteli minut aikanaan Helsinkiin ja minä sitten hänet tänne, Pynttäri paljastaa.

Anu Pynttäri ja Roni Saarinen Monkey Island Alavuden vanha meijeri
Valokyltin pohja on dyykattu metsästä, apina on Anun taiteilema ja Rolle leikkasi pohjat siihen.
– Teemme mielellämme kaikkea itse, yrittäjät sanovat.

Roni, tai Rolle kuten asiakkaatkin ovat miestä jo tottuneet kutsumaan, kertoo pariskunnan pohtineen etukäteen, kuinka saada maaseutumeininki rokkaamaan.

– Lähdimme tähän kuitenkin enemmänkin kohtalomeiningillä, eikä turhia stressaten, Saarinen sanoo.

– Olimme kummatkin kaivanneet luovaa tekemistä ja tässä saa toteuttaa itseään ilman rajoituksia, Pynttäri jatkaa.

Katso kuvakarusellin kuvat!

Deep South Klubilla musiikkia laidasta laitaan

Deep South Klubi on Monkey Islandin niin sanottu kulttuuriosasto ja chillailumesta, jossa pyöritetään monipuolista ohjelmaa näytelmistä musakeikkoihin.

Lauteilla on peruskattaus mikkejä ja soittimia asiakkaiden käytössä päivisin sekä iltaisin ja soittoarsenaali täydentyy aina kerran kuukaudessa järjestettäviä jami-iltoja varten.

– Kahdet jamit on nyt pidetty ja kolmannet on tulossa. Ne ovat olleet kyllä tosi kivoja. Täälläpäin asuu paljon muusikoita ja on ollut tosi hienoa huomata, kuinka ihmiset tutustuvat ja verkostoituvat, Saarinen sanoo.

Monkey Island jamit Alavus
Jami-iltoihin voi tulla kahta kättä heittäen, soittimet odottelevat valmiina talon puolesta. – Toki jos oman soittimen haluaa ottaa messiin niin ei muuta kuin kainaloon vain, Saarinen kehottaa.

Soittamaan ovat sopineet niin harrastajat kuin ammattilaisetkin. Ikähaitari on ollut laaja, samoin musiikkirepertuaari.

– Jameissa on ollut tosi leppoisa ja välitön meininki, kukaan ei katso pahalla vaan kaikki ovat sopineet hyvin lavalle. Täällä on ollut soittamassa niin blues-ammattilaista, kanttoria kuin kotinurkkien harrastajiakin, Pynttäri sanoo.

Monkey Island Roni Saarinen ja Anu Pynttäri
Lava toimi myös paikallisen harrastajateatterin harjoitusareenana ja näyttämönä. Jos sais -näytelmä käsikirjoitettiin, ohjattiin ja näyteltiin täysin paikallisin voimin Rami Lahdenmäen vetämänä. Ryhmä harjoitteli Monkey Islandissa ensin moneen otteeseen ja järjesti sitten neljä yleisönäytöstä.

Jamibändien säestämänä yleisöstä on aina löytynyt myös livekaraoken laulajia.

Livemusiikkia on luvassa myös Monkey Island -bändi-iltoina.

– Saaks tänne tulla soittelemaan, on aika usein kuultu kysymys, ja saahan tänne. Kolme paikallista on jo kiinnitetty ja lisäksi ollaan saatu jo mahtavan pitkä lista muita ehdokkaita, Saarinen ja Pynttäri lupaavat.

Monkey Island jamit alavus
Jami-iltoina järjestetään myös arvontoja, mikäli pariskunta on saanut haalittua palkintotavaraa varastoon. Katso kuvakarusellin kuvat!

Elvis elää jälleen kesäkuussa

Kesäkuu on Monkey Islandissa Elvis-kuukausi. Luvassa on Elvis-henkistä musiikkia, Sakke Järvenpään elvishenkinen taidenäyttely sekä ainakin yhden keräilijän pieni Elvis-näyttely.

– Ja kaikkea mahdollista, mitä muuta kesään mennessä keksitään, Pynttäri hymyilee.

Taidenäyttely vaihtuu kerran kuussa. Näyttelyn pitämisestä ei peritä maksua, ainoastaan myydyistä tauluista otetaan 25 % provisio. Huhtikuun taiteilija on latvialaislähtöinen Guna Karlsberga.

Toukokuun 5. päivä on luvassa on cruising-tapahtuma, johon on tarkoitus yhdistää vintage-valokuvausta. Lavalla nähdään myös lappajärveläisen Rille Mäen pinstraippaus-show, jossa Mäellä on työn alla vanha huvipuiston hytkytysauto.

– Nyt on eka kesä, kun saadaan kaasu pohjassa polkaistua harrasteajoneuvojen kesäcruisingit käytiin. Cruisingit järjestetään joka kuun ensimmäisenä perjantaina kello 17.30 alkaen, Saarinen kertoo.

Jokaiseen cruising-iltaan pyritään kiinnittämään myös rock- ja rockabilly-henkistä livemusiikkia.

Monkey Island Alavus
Enää ei Euroviisujakaan tarvitse seurata yksin, sillä Monkey Islandissa aiotaan järjestetään Euroviisufinaalivalvojaiset.

Biker-torstaina kahvit ja purtavat tarjoushintaan

Joka torstai toukokuusta syyskuuhun Monkey Islandissa vietetään Biker-torstaita.

– Prätkäilijöitä on niin paljon tässä, että päätettiin pitää joka viikko Biker-torstait ja tarjota kaikille scootterista prätkiin ajaville kahvit ja kastettavat tarjoushintaan, Pynttäri vinkkaa.

Kesälle on suunnitteilla myös teemailtoja kuten lautapeli-iltoja, darts-kisoja ja musiikkiaiheisia dokkari-iltoja.

Tila taipuu myös juhliin

Monkey Island on kulttuurin monitoimitila, jossa kalenteria täytetään tapahtumat edellä. Vapaina päivinä tilaa on mahdollista vuokrata myös yksityistilaisuuksiin.

– Viime lauantaina saimme järjestää täällä tuplavalmistujaisjuhlat. Toinen valmistui ammattiin ja toinen ylioppilaaksi, Pynttäri kertoo.

Peliluolaan ovat löytäneet tiensä niin nuoret kuin vanhatkin. Tiloihin ei ole ikärajaa poislukien klubikeikat ja lapset ja koululaiset viihtyvätkin hyvin nyrkkikoneen ja flipperin äärellä. Kesällä lapsille on luvassa myös limudiskoja.

Myös lasten syntymäpäiviä ja yritysten tykyiltoja on vietetty jo useita. Yläastelaisille järjestettiin hauska päivä, jossa oppilaat kiertelivät ryhminä erilaisia taidepisteitä.

– He pääsivät kokeilemaan esimerkiksi improteatteria ja musiikin kautta piirtelyä, Pynttäri esittelee.

Tutustumassa on käynyt myös useita paikallisia yhdistyksiä, ja moni onkin varannut tutustumispäivän päätteeksi tiloja omiin tapahtumiinsa.

– Myös pikkujoulut ovat olleet tosi kivoja, kaikki omanlaisiaan. Suurin asiakasmäärä on ollut niissä 60 henkeä, Pynttäri sanoo.

Monkey Island baari Alavus

Rapakymppi tykyiltojen hitiksi

Asiakastilaisuuksien ohjelmatarjontaa kehitellään koko ajan.

– Meiltä voi tilata ohjelmanumeroksi esimerkiksi Rapakympin, joka on hassuttelumeiningillä täysin läskiksi vedetty versio Napakympistä. Osallistujat maskeerataan ja puvustetaan peruukkeja myöten, Pynttäri esittelee.

Anu Pynttäri ja Roni Saarinen Monkey Island Alavus
– Paperilla on vielä paljon uusiakin ideoita. Joka ikäryhmille pyritään saamaan toimintaa, Saarinen ja Pynttäri sanovat.

Studiotila vuokrattavissa

Monkey Islandin tiloista löytyy myös kuvaus- ja äänitystila, jota voidaan vuokrata valo- ja videokuvaustarpeisiin.

– Ja mihin käyttöön nyt vain asiakkaat keksivät. Täältä voi lähettää livestriimiä, äänittää musiikkia ja podcasteja, tämän voi vuokrata bändikämpäksi ja äänitettiinpä täällä juuri tangomarkkinoille yksi karsintakilpailukappalekin. Polttareissakin voisi vaikka äänittää biisin porukalla, Saarinen kuvailee studiotilan mahdollisuuksia.

Monkey Island studio Alavus

Studiosta löytyy myös green screen, joka mahdollistaa sen, että valokuvasta on helppo irrottaa tausta, jolloin kuvan tai videon voi muokata helposti mille tahansa uudelle taustalle.

– Yhdessä tilaisuudessa kaikki vieraat kuvattiin studiossa green screeniä vasten, kuviin vaihdettiin taustat ja lisättiin tekstejä ja tehtyjä kuvia pyöritettiin sitten screenillä itse juhlatilassa, Pynttäri kertoo.

Monkey Island kirpputori
Studion kyljestä löytyy pop-up-henkinen leffa- ja musaosasto.

Lasten syntymäpäiväjuhliinkin Pynttäri keksii studiotilalle käyttöä.

– Vanhemmat voivat lasten leikkiessä ottaa itsestään kuvat green screenin avulla ja vaihtaa haluamansa lomataustan tilalle. Tyyliin, millainen viikonloppu teillä oli? Me oltiin Karibialla, Pynttäri nauraa.

divari Monkey Island Roni Saarinen
Monkey Island kätkee sisäänsä myös oman kirpputorin, jossa on sekä viikko- että provisiopöytiä.

Monkey Islandin tiloissa on kuvattu jo ensimmäinen musiikkivideokin. Kyseessä on lapualaisen Kotamäki Companyn musiikkivideo, jossa näyttelijä Jussi Lampin lisäksi myös Pynttäri ja Saarinen esiintyvät.

– Se tuli meille aivan yllätyksenä että mekin esiinnyimme siinä, mutta päivä oli hauska ja mielenkiintoinen. Aamusta aloitettiin ja iltaan asti tehtiin. Samana iltana oli sitten vielä huikea Kid1-räppikeikka, Pynttäri muistelee.

Elvishäät morsianta ja sulhasta vaille valmiina

Häitä Monkey Islandissa ei olla päästy vielä järjestämään, mutta haaveissa ne jo elävät.

– Las Vegas -tyyliset Elvishäät olisi hienoa päästä järjestämään, Pynttäri vinkkaa kaikille vielä hääpaikkaa etsiville.

Kesällä kummallakin on kädet täynnä tapahtumien pyörittämisessä, mutta myös syksyn hiljaisiin ja pimeisiin iltoihin on jo suunnitelmia.

– Ajattelimme että syksystä lähtien Monkey Island olisi vuokrattavissa myös 20-paikkaiseksi yksityiseksi VIP-elokuvateatteriksi niin kaveriporukoille kuin yrityksillekin, Pynttäri kertoo.

Pakettiin kuuluu tietysti ruokaa ja juomaa, pöytiin tarjoiltuna.

Alavuden Osuusmeijeri -kyltti haluttiin jättää näkyville sillä se on osa Alavuden historiaa.

Tuleva kesä on tärkeä.

– Silloin pitäisi sotakassaa saada talven varalle. Karavaaraneita ja Vesan turisteja kun saataisiin kiinni, niin sekin olisi aika lailla tärkeä homma tässä, Saarinen sanoo.

Monkey Island vinyylivanhukset

Vinyylivanhukset joka torstai klo 14-16

Torstaisin Monkey Islandissa kokoontuu Vinyylivanhukset. Kyseessä on levyraatityylinen iltapäiväkahvittelu, jonne ovat kaikki tervetulleita ilman ennakkoilmoittautumisia.

– Idea vinyylivanhuksiin tuli asiakkaaltamme, joka kysyi, onnistuisiko tällainen. Hoidimme sitten soittimet ja muut pelit ja pensselit ja toivotimme heidät tervetulleiksi. Otamme mielellämme asiakkailtamme koko ajan uusia ideoita vastaan, Saarinen kertoo.

Vinyylivanhukset kuuntelevat vanhoja vinyylejä ja keskustelevat niistä.

– Meillä on täällä myynnissä keräilijän hyvälaatuisia vinyylejä. Vinyylivanhukset laittavat niistä kukin vuorollaan valitsemansa kappaleen soimaan ja keskustelevat niistä sitten yhdessä.

Parhaat levyt päätyvät usein Vinyylivanhusten ostoskasseihin.

Myös muuta jännittävää ohjelmaa on tulossa.

– Eri ikäryhmille on tulossa omia Napakymppi-iltamia myös. Niihin kannattaa osallistua, jos haluaa vähän kaveria kainaloon, eli voi tänne tosissaankin tulla, Pynttäri vinkkaa.

Monkey Islandin kuulumisia voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa @monkeyislandalavus.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.5/5 - (42 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset